Uhhuh

No niin, nyt on ihmisen hädänalaista tilaa käytetty hyväksi. Sitähän se on, kun matkaväsymyksen uuvuttama, selvästi vajaavaltaisen oloinen ja toistaitoinen henkilö houkutellaan ihan vain katsomaan muutamaa moottoripyörää. Onko joskus joku kuullut, että mitään, minkä ostamisesta on joskus puhuttu, jätettäisiin ostamatta, jos sitä mennään 'ihan vain katsomaan'. Lauantaina 18.6. minusta tuli tuon alla olevan omistaja.

Sen suurempaa raportoitavaa ei toistaiseksi ole. Pyörää en ole uskaltanut kotiin sen enempää itse ajaa kuin ajattaakaan, koska ensimmäisessä vaihtoehdossa olisi uskallettava ajaa hiekkatietä ylös pihaan ja jälkimmäisessä vaihtoehdossa pitäisi uskaltaa aloittaa seuraava ajo päästämällä kapine alas tuota samaista mäkeä. On jotenkin helpompi harjoitella seudulla, missä bussitkin liikkuvat vain tiistaisin ja torstaisin, silloinkin vain kerran suuntaansa.

Järkyttävää, miten kamalasti pelottaa ja hirvittää moisen kapineen liikuttaminen. Tuntuu, että on aivan liian monta asiaa yhtä aikaa ymmärrettäväksi. Jokainen raaja on valjastettu koko ajan tekemään jotain järjellisessä järjestyksessä, eikä voi edes esteitä väistellä samalla systeemillä kuin autolla ajaessa. Enhän minä osaa väistää hankalia paikkoja tuijottamatta kiinteästi kohdetta, johon en halua osua. Eikä nyt ruveta antamaan siellä neuvomaan ja sättimään. Kyllä autolla ajaessani katselen myös sinne, minne en halua osua.

Sunnuntaina käytiin peräkanaa HD-miehen kanssa ajelemassa pariin kertaan Talsalta Leppälahteen ja takaisin. Bussipysäkeillä pysäyteltiin ja kääntöpaikalla pääsi vaimokin ihan itse ajokkinsa kääntämään. Toisessa päässä piti pyytää HD-miehen apua, ei uskallus riittänyt U-käännökseen hiljaisellakaan kylätiellä. Mittarilukema kasvoi n. 30 kilometrillä, mistä seurauksena oli tutisevat kädet ja hiestä likomärkä varustus. Yksi pieni oravaparka pysähtyi pahaa aavistamatta keskelle tietä katsomaan lähestyvää ilmestystä ja viime hetkellä ymmärsi rynnistää ojaan turvaan.

Tänään sitten näytti aurinko paistavan jälleen sen verran, etten keksinyt mitään järkevää syytä olla menemättä uudelleen koeajelulle. Mikäs siinä, kaskokin tuli tehtyä ensimmäisen ajelun jälkeen. Siinä määrin epäilytti kuitenkin, että piti varmuuden välttämisen ehkäisemiseksi tehdä valtakirja, jonka nojalla HD-mies saa puolestani allekirjoittaa ihan mitä vain siinä tapauksessa, että onnistuisin itseni ojanpohjan kautta tms. toimittamaan sairaalan vakituiseksi asukiksi.

Älykkästi ajattelin, että lykinpä mopon sopivaan asentoon, että pääsen suoraan pihasta lähtemään hiekkaa pitkin, eikä tarvitse nurmen kautta talon ja auton kulmaa väistellen matkaan suoriutua. Hienosti mopon sainkin oikeaan asentoon. Käyntiinkin lähti. Mutta ylivoimaista oli saada se liikkumaan sitä tavattoman jyrkkää ylämäkeä eteenpäin. Ne, jotka ovat Talsalla käyneet, varmaankin ihmettelevät, missä kohdassa ko. tontilla mahtaa olla sellainen mäki, jossa voi kuvitella mäkilähtöä tekevänsä. Voin vakuuttaa, on siellä. Se vain näyttää tasaiselta paikalta.

Oli siis muutettava suunnitelmaa. Mopo takaisin keula taloa kohti ja tasaisella liikkeelle. Jotenkin kummasti sain sen luovittua auton vierestä mitään naarmuttamatta. Tiellä sitten sammutin vekottimen joitakin kertoja. Viimein pääsin yleiselle tielle. Naapuri tuijotti portailtaan sangen tyrmistyneenä. Ei sentään soittanut virkavaltaveljiään apuun, näin päättelin, koska edelleen olen vapaalla jalalla.

Leppälahdentiellä on lukuisia bussipysäkkejä, joilta mopo ei millään meinaa päästä liikkeelle. Lopulta kuitenkin pääsin kääntöpaikalle asti, jossa älykkäästi sammutin kapineen keskelle väylää. Muutaman metrin liikahdus ja uusi pysähdys. Ja vielä kerran. Oli oikein mukavaa. Onneksi paluumatkalla alkoi tuulla oikeasti niin paljon, että sai hyvän syyn ajella mopo takaisin pihaan. Nyt on kilometrejä kasassa lähes yhtä paljon kuin ikävuosiakin.

Ai niin, olen jo päässyt ensimmäistä pyörillä liikkuvaa vastaantulijaa tervehtimään, itse asiassa jo sunnuntaina. Ei sillä liene suurta väliä, että kyseessä oli n. 10-vuotias pojankloppi, joka rullalautaili vastaan ja oli tikahtua nauruunsa, kun pätkähtelin liikkeelle yhdeltä niistä erinäisistä pysäkeistä. Pyörillä tuo kuitenkin liikkui, eikä ollut auto.

Valtakirjaa ei vielä tarvittu, joten ehdin sen laatia virallisemman näköiseksi. Varautukaa todistamaan. Ja ajatelkaa - Suomen teillä saattaa liikkua useita tällaisia lahja-A:n omistavia vaaratekijöitä. Se jos mikä hiljentää ihmisen.