Ihmisen pitäisi varmistaa yksi asia ennen mitään lomailua: hotellihuoneessa on syytä toimia langattoman verkon, koska se olisi ainoa mahdollisuus pysyä edes jossain määrin ajantasalla tällaisten blogijuttujen kanssa. Tosin sellaisesta ylellisyydestä automaattisesti seuraa se, että aamulla vaimo on nukkunut joitakin hetkiä vähemmän kuin vaimon mies. Nyt ei kuitenkaan nettiä tällä reissulla ollut. Ei toiminut langaton huoneessa, vaikka yhdessä kuvassa vaimo tuolla alempana läppäri sylissä sängynreunalla istuukin. Kokeili toiveikkaana siinä juuri yhteyksiä ja kovin harmistui, kun ei onnistunut. Tuolla edellisellä reissulla nettiyhteys oli, mutta eipä silti tullut kirjoiteltua... ei kai vaan oikein kehdannut, kun ei sitä mopoa ollut mukana.
Jo tässä vaiheessa on syytä todeta, että selkeästi tämä Budapestinkin reissu kuuluu tänne kirjata. HD-mies on siis edelleen talvikaudella keräämässä voimia tulevaa ajokautta varten. Kytkös mopoiluun on siis voimassa. Kaiken lisäksi menneellä viikolla (josta kohta kerron) samassa aamiaishuoneessa aterioi toinen HD-mies ja Tonavan toisella puolella on Budapestin HD-kauppa, jossa ei edes yritetty käydä.
Jouluviikolla HD-mies tuli töistä kotiin ja sanoi, että otti lomaa. Vaimo äännähti muutaman minuutin kuluttua, että mentäiskö käymään Budapestissa, kun ei olla siellä ennen käyty. Sitten vaimo lähti joulujuhlaan ja HD-mies jäi Internetin ihmeelliseen maailmaan matkakuumeilemaan. Hetken oli jo näyttänyt siltä, että ei nyt löydy sopivia lentoja, mikä sinänsä ei olisi ollut lainkaan huono homma ottaen huomioon sen, että jääkaappi oli lastattu täyteen ruokaa, jonka oli tarkoitus riittää hyvinkin yli joulun. Illan lopulla kuitenkin suunnitelma selkeytyi ja 8 kg:n joulukinkun häivyttäminen piti suunnitella uusiksi.
Czech Airlines sai luvan toimittaa HD-miehen vaimoineen heti joulun jälkeen Prahan kautta Budapestiin ja sitten joskus takaisin samaa reittiä.
Vaimo sitten seuraavana päivänä vuorostaan tutkaili nettiä ja keksi helpon keinon päästä sutjakasti kentältä hotellille. AirportShuttle-Minibusz Service sai asiakkaan. Samoilla istumisilla myös yksi kappale iltaohjelmia tuli bookattua etukäteen. Siitä tuonnempana.
Maanantai 27.12.2010
Matkaan siis. Tällä kertaa ei pelkin käsimatkatavaroin, koska tsekkikoneen ruumaan sai viedä tavaraa ilman lisämaksuja toisin kuin RyanAirin. Kentällä oltiin reilut pari tuntia ennen koneen lähtöä, kuten pitikin, auto vietiin parkkitaloon ja huolellisesti painettiin mieleen, missä kerroksessa se sitten on. Ei tarvitse HD-mies eikä vaimokaan mitään muistilappuja tuollaiseen. Lähtöselvitystiskikin löytyi hetkessä ja siihen sitten jonouduimme. Matkustaja oli siis ajoissa kentällä, olihan sentään ulkomaanlennosta kyse, sen sijaan lähtöselvittäjiä ei millään meinannut ruveta kuulumaan. Kun sitten tulivat paikalle, homma sujui rivakasti. Matkalaukut saivat liput perille asti, turisteja kehotettiin selvittäytymään uudelleen Prahassa. Asia selvä.
Kello läheni H-hetkeä ja turistit jonoutuivat uudelleen, tällä kertaa oikealle lähtöportille. Siinä jonottaessaan seurasivat, kun itäturisteja uhkailtiin, että jos vielä yhdenkin drinkin ottavat, heidän lennostaan ei tule edes kananlennon mittainen. Sitten turisteille ja itäturisteille selvisi, että ei tässä nyt vielä puoleen tuntiin viitsitä ketään koneeseen päästää. Kaiken kaikkiaan oli viimein jotakuinkin tunnin koko homma myöhässä jo Helsingin päässä. No, vaihtoaikaa Prahassa olisi riittävästi. Matkalla sai sämpylän.
Niin, se uusi lähtöselvitys... hmmm, missäs sen voisi tehdä... Czech Airlines Transfer Desk, hurraa! Ja jonoutumista. Muutama ihminen oli HD-miehen ja vaimon edessä ja kaksi henkilöä kiivaasti hommaa hoiteli, vaan eipä edennyt jono. Puolisen tuntia vierähti ja jonossa peremmällä olleet alkoivat hermoilla. Kun viimein tuli vuoro mennä lähtöselviytymään, herra Czech Airlines sanoi, että eivät he voi mitään selvittää, kun Malev sen jatkon hoitaa, menkääpä suoraan portille tämän lappusen kanssa, siellä tyttö antaa kortin käteen. Jahas. Mentiin sitten. Jonon perältä pari muuta suomalaista lähti myös uuteen kohteeseen.
Kyllä Malev selvittikin sitten siellä portilla, jahka tulivat sinne. Kiire ei ollut tälläkään koneella, eikä siihen järin monta matkustajaakaan tullut. Perille kyllä vei, mehua ja pähkinöitä tarjosi matkalla. Ja rivakkaa oli matkalaukkujenkin tuleminen, hädin tuskin oli turistit ehtivät paikallistoilettiin tutustua, kun jo laukut siellä hihnalla pörräsivät. Muut olivat jo menneet. Nyt oli aika hyödyntää sitä Airportin Minibuszia. Tiski löytyi heti nenän edestä, selkeät toimintaohjeet saatiin ja eteenpäin siirrryttiin. Sitten tuli setä, joka nappasi kyytiinsä, haki pari muuta turistia viereisestä terminaalista ja kuskasi koko sakin Budapestiin. Suoraan hotellin ovelle. Tällaisen lystin hinta kahdelta hengeltä edestakaisin oli alle 30 euroa. Kyllä kannatti, sen verran myöhään noitten koneitten takia meni.
HD-mies ja vaimo kirjautuivat sisään hotelliin ja hankkiutuivat ulkotilaisen rappukäytävän kautta sisäpihan parvekkeelle, josta ovi huoneeseen meni (kuvassa juuri tuo vastapäinen).
Siellä nälkäiset matkailijat nakkasivat kamat huoneeseen ja valmistautuivat kiireellä lähtemään ilta-aterialle paikkaan, jonka respanpoika sanoi olevan vielä hetken auki. Juuri huoneesta olimme poistumassa, kun samainen respanpoika puuskuttaa kertomaan, että turha kiire pois, keittiö on jo kiinni. Oli soittanut ja tarkistanut tilanteen. "Tässä lähellä on McDonalds, se on vielä auki..." Historia toistaa siis itseään. Muita asiakkaita ei pahemmin ollut, vahtiukko oli. Taas tuli nautittua hyvä ja terveellinen mäkkiruoka paremman puutteessa. Sieltä sitten vesikaupan kautta kotiin. Kauppa mainosti olevansa auki 0-24. Olihan se, mutta siellä setä luuttusi juuri sitä osaa kaupasta, missä vesipulloja säilytettiin. Kaupan sedän täti viittilöi, että kyllä, toki sinne saa mennä, mutta kun HD-mies varovasti kurakengillään sinne sipsutti, setä suivaantui, jupisi itsekseen ja nakkasi moppinsa mielenosoituksellisesti ämpäriin. Jatkoi hommiaan, kun sedän täti oli kassalta luonut tuiman ilmeen sedän suuntaan.
Huoneessa oli kolme sänkyä eli tavallaan tuli se Oslon huoneen 'puute' nyt sitten korvattua. Kylppäri näytti siistiltä, mikä sinänsä oli oiva asia. Siispä nukkumaan. Tässä kaksi niistä kolmesta pedistä.
Uni tuli ja sitten alkoi vesimittari raksuttaa. Vesimittari sen täytyi olla, vaikka se sijaitsikin sähkökaapissa. 'TIK-TIK-TIK-KRUNTS' Tauko ja sama alusta. Oli ollut viisautta ottaa korvatulpat mukaan.
Tiistai 28.12.2010
Aamulla vaimo katsoi tarkemmin sukkiaan. Oli muutaman askeleen ottanut ilman kenkiä (kuten hotellihuoneissa usein tehdään) siinä lattialla ja kappas vain, mustat sukat olivatkin pohjistaan vaaleanharmaat ja täynnä kaikenlaista irtokamaa. Sen jälkeen vaimon jalat eivät suostuneet koskettamaan lattiaa kuin ukkovarpaalla ja kantapäällä. Kylpyhuonekaan ei enää kovin raikkaalta tuntunut, homehelta haiskahti. Respanpoika nro 2 sai tehtäväkseen pyyttää luuttutätiä pyyhkimään lattia. Lupasi pyytää, joten turistit päättivät lähteä aamiaisen jälkeen hyvillä mielin kaupungille taskussaan respasta ostetut Budapest-kortit.
Tässä hotelli, nimeltään siis Baross Hotel. Ihan siinä Keletin aseman vieressä. Rakentavat siihen viereen metrolinjaa nro 4.
Metroon ei siinä kuitenkaan heti hypätty, koska kortti oli laitettu voimaantumaan vasta kello kymmenestä alkaen. Käytiin asemalla katsomassa ja hyvin kyllä olisi metronkin pää löydetty. Selkeät merkinnät tuohon seinään olivat laittaneet.
Kävellen sitä kaupunkia muutenkin paremmin näkee. Vaimo oli tällaisen kuvan napannut, joten tällainen paikka siellä sitten ilmeisesti oli.
Katu käveltiin lähes rantaan saakka ja sitten käännyttiin oikealle. Ja kun tarkemmin katsoo, äskeinen paikka on juuri tämä paikka. On nyt sitten laitettu siitä kaksi kuvaa todisteeksi.
Oli siinä matkan varrella toki muitakin paikkoja, kuten vaikkapa tämä. Ei pidä siis mennä kenenkään luulemaan, että yksi paikka vain olisi ollut.
Kahvilla poikettiin Anna Caféssa Vacin varrella. Samaiseen paikkaan ilmestyivät ne samaiset lentokentällä jonottaneet suomalaiset. Emme hankkiutuneet lähempään tuttavuuteen, mistä syystä rouva Suomalainen näytti huojentuneelta. Hyvin näkyy kuppilan kyltti tuolla vasemmalla.
Joulumarkkinat olivat tännekin pystyttäneet. Kojuja riitti ja kuumaa glögiä, vaikka tässä ei sitä nyt vielä olekaan.
Myytävää ja katseltavaa oli jos jonkinmoista:
HD-mies ja vaimo olivat saaneet jälkikasvultaan tehtävän. Tuon tehtävän suorittamista varten oli vaimo ostanut ihan kartankin itselleen, vaikka HD-mies olikin jälleen jo googlettanut asioita. Suuntana oli ensin Nyugati palýaudvar ja sitten Podmaniczky ut. Siellä oli Wasabi. Wasabissa olivat sitä mieltä, että HD-mies ja vaimo tarvitsevat pöytävarauksen, oli kuulemma muitakin ihmisiä lounastamassa. Käytiin sitten ensin vain vessassa ja sitten tehtiin se varaus. Parin tunnin päähän mahtui. Ei halunnut Wasabi-täti itse näiden turistien sukunimeä kirjaansa jostain syystä kirjoittaa, vaikka vaimo huolellisesti sen hänelle lausui. Itse piti kynään tarttua.
Ajantappoaikana tuli kuvattua se Nyugatin asema ja sprinklerihökötys.
Sitten viimein HD-mies pääsi ohikiitävän ruuan viereen. Ehkä ihmisellä jonkinlainen sisäsyntyinen metsästysvietti tyydyttyy siinä ruokia väijyessä. Hyväähän tuo eväs oli. Kannatti käydä.
Tuossa tiistaipäivän kuluessa oli pätkähtänyt päähän sellainen pieni yksityiskohta, että vuosihan vaihtuu ja olisi varmaankin hyvä tietää, missä aattoiltana mahtuu syömään. Ettei tarvitse mäkkäriin mennä. Monesta paikasta tuli siinä käytyä kyselemässä, eikä oikein napannut. Joko väittivät olevansa kiinni tai sitten varattuja. Siinä etsiskellessämme pysähdyimme jossain lasillisella ja yhdessä vaimo tajusi, että ei ehkä kannata hovilta kysellä 'are you full'... saattaa väärin ymmärtää. Kysyisihän sitä ihminen ihan unkariksikin kaikenlaista, jos olisi jotenkin kielestä jyvälle päässyt, mutta kun ei. Sen verran on kokemusta, että useimmat sanat voidaan muodostaa yhdistelemällä eri tavoin kirjaimia k, ö, r, s, c ja z. Muut ovat lähinnä lisukkeita.
Ruokapaikanetsintämatkalla kakkosen ratikkalinjalla ajeltuamme löytyi tällainenkin rakennus, jonka tarkoitus jäi selvittämättä.
Asemien nimiä oli oikeastaan turha yrittää metrossa kuunnella. Körpötsi rötpöt kösötspöt sieltä aina kuului. Joitakin muistisääntöjä vaimo metroa varten kehitteli: Kun haluaa etelään pitää mennä kohti Kispestiä, koska se kuulostaa kevyemmältä ja kun haluaa pohjoiseen, suuntana on Közpönti. Siitä ei ole aavistustakaan, miksi kevyt on vaimon mielestä alhaalla etelässä, mutta sääntö toimi. Ja idässä oli Meksiko ja lännessä Moskova. Yhtä pettämätön logiikka kuin tuossa edellisessäkin säännössä. Sinänsä hyvä, että metron 'kotiasemalle' löysi suuntaamalla linjalla kohti sitä päätä, joka alkoi sanalla 'Örs'. Helppo muistaa.
Kieliongelmista vielä sen verran, että pitäisi kai opetella lausumaan 'Czech,please' ja 'check, please'. Kovin kiva olisi ollut joskus saada tsekki (vaikka Unkarissa oltiinkin) pöydän viereen vaikkapa viulua soittelemaan, mutta aina toivat mokomat laskun.
Sen vaimo älysi loppuvaiheessa reissua, että 'Földalatti' ei olekaan mikään asema. Ilmankos sellaista ei kartasta löytynyt. Se tarkoitti vain yleisesti ottaen metroa ja sitten siinä alla vasta kerrottiin, mikä asema. Sillä museolinjalla oli välillä vaikeus tajuta, mistä pitää mennä, kun jonnekin haluaa (földalatti sekoitti asiaa vielä enemmän), siinä kun ei laituri ole raiteiden välissä kuten niillä kahdella muulla linjalla. Kun menee metrovaunuun sisälle sen pääteasemalla väärältä puolelta, huomaa, että kuski ajaa junansa vain hiukan kauemmaksi tunneliin, hyppää itse siitä ulos ja ohi kävellessään sitten ihmetelee kahta turistia, jotka sitkeästi istuvat vaunussa. No, hoitui se homma noinkin, ei jääty jumiin tunneliin, kuski vain vaihtoi toiseen päähän junaa ja jatkoi ajamistaan siihen suuntaan kuin turisti halusikin.
Hotellilla havaitsimme, että luvattua lattianpesua ei ollut tapahtunut. Kun yöllä lisäksi paleli ja vesimittari jatkoi elämöintiään, kypsyi päätös pyytää aamulla uutta huonetta. Lupasivat järjestää, mutta vasta iltapäivällä, joten kamat kasaan, kassit respan haltuun ja kylille toivoen, että paluuvaiheessa löytyy maja.
Keskiviikko 29.12.2010
Hotellilla havaitsimme, että luvattua lattianpesua ei ollut tapahtunut. Kun yöllä lisäksi paleli ja vesimittari jatkoi elämöintiään, kypsyi päätös pyytää aamulla uutta huonetta. Lupasivat järjestää, mutta vasta iltapäivällä, joten kamat kasaan, kassit respan haltuun ja kylille toivoen, että paluuvaiheessa löytyy maja.
Keskiviikko 29.12.2010
Keskiviikkona olikin sitten aika toteuttaa toinen jälkikasvun antama tehtävä. Széchenyin kylpylä tähtäimeen. Hienosti sinne pääsi metrolla, sillä museomallisemmalla. Asemat olivat hienoja, kaakelit ja kaikkea, vanhoja vahtikoppeja ja hienosti kehystettyjä sanoja.
Ja kylpyläkin löytyi.
Myivät rannekkeet siellä meille. Pyyhettäkin yritimme vuokrata, täti sanoi, että jees, sen saa kylpylästä. Niin kai sitten. Porttivahtityttö hymyili ja opasti eteenpäin, pari sanaa suomeakin siinä hymytessään haastoi. Ei älytty tytöltä pyyhkeestä kysyä, sen verran tuollainen yllättävä suomeksihymyily sekoitti turistin pään.
Pukukopissa sitten uimavaatteisiin hankkiuduimme. Suomalaiseen uimahallisystemiin tottuneelle oli hiukan kiusallista tuollainen 'suihkutta simmareihin' -systeemi, mutta kun ei sitä pyyhettä ollut, ei oikein voinut sekään ympärillään pukukaapille suunnata. Pesutilojen kautta kuitenkin eteenpäin. Kovin suurta panostusta eivät olleet pesytymistiloihin keskittäneet, yksi täti siellä lotrasi ja kahdelle muulle olisi ollut tilaa. Onneksi niitä kahta muuta ei ollut, koska tämä yksikin täti osasi niin merkitsevästi niiden rantasandaaliensa kanssa mulkoilla ymmärtämättömän turistin paljaita varpaita. Ei ihminen talvilomalle älyä varvastossuja mukaan ottaa. Sitä paitsi jos kaikki muut niitä käyttävät, jokainen on turvassa. Tosin eivät ne kaikki muutkaan käyttäneet.
Tässä vaiheessa tarkkaavainen lukija lienee ymmärtänyt, että tätä tekstiä tässä suoltaa vaimo, koska jos HD-mies kertoilisi suihkussa merkitsevästi mulkoilevasta täti-ihmisestä,vaimon suoltama teksti ei ehkä olisi näinkään julkaisukelpoista.
Pyyhkeen lisäksi meiltä siis puuttui kengät. Kengistä olisi saattanut olla iloa kylpylän ulkoaltaille siirtymisessä. Pakkasta oli kymmenkunta astetta, jos vaimo nyt oikein muistaa, ja varpaat väittivät tuntevansa sen. Lämpimän altaan vesi (37-38 C) tuntui suorastaan polttavan jalkoja lumessajuoksentelun jälkeen. Höyryä nousi niin paljon, että oli vaikeuksia välillä HD-miestä viereltään havaita.
Vaimo joutui kierteeseen kauimaisessa altaassa. Pientä on Peurungan vastavirrat, tässä sitä mentiin vauhdilla myötäiseen, tahtoipa tai ei. Ulkoradalta poistuminen ei vaimolta sujunut ensimäisellä eikä oikein toisellakaan yrityksellä kovin tyylikkäästi, vaan suistuminen päin seinää oli väistämätöntä. Onneksi urhea HD-mies pelasti vaimoparan kieppumasta moisessa hornankattilassa. Vaan kivaa se oli.
Saunoja oli jos jonkinlaisia, altaita myös (kylmin 16 C), ja väkeä riitti. Sen parituntisen, minkä rannekkeella sai pulikoida, sai kevyesti sujumaan. Ja koska sitä kaivattua pyyhettä ei koskaan löytynyt, turistin oli pärjättävä omilla kangaskappaleillaan.
Kosteus hieman aikojen saatossa oli päässyt jälkiään jättämään.
Kylpylän jälkeen poikettiin sirkuksen aulassa harkitsemassa, josko harrastettaisiin sirkusteluakin. Jos lipunmyyjätäti nro 1 olisi puhunut englantia, eikä ohjannut meitä toiselle kassalle uudelleen jonoon, voi olla, että sirkusnäytökseen olisi uudenvuodenpäiväksi liput hankittu. Nyt sitten pyörsimme aikeemme viime metreillä.
Lounas, hyvin 'kevyt' sellainen, poikettiin nauttimassa Oktogonin aseman lähellä brasilialaisessa paikassa nimeltään Braseiro.
Vartaallinen pekoniin käärittyjä kanafileitä vaimolle salaattipöydän kera ja lampaanribsejä salaattipöydän kera HD-miehelle.
Sitten olikin massu sopivan täynnä ja jaksoi lähteä hotellille katsomaan, oliko uusi huone olemassa vai matkatavarat kadonneet. Oli huone, hyvä sellainen. Ei tarvinnut ulkokautta ovelle loikkia ja aamiaisellekin pääsi ihan sisävaatteissa siis. Monen mutkan kautta tosin tännekin mentiin.
Ja riittävän kaukana se jälleen oli muista.
Illaksi oli etukäteisostettu omalta kotisohvalta liput Danube Palaceen Rajkó Folklore Ensamblea katsomaan/kuuntelemaan.
Tämän kadun varrella moinen paikka oli, vaikka ei juuri tässä kuvassa näy.
Sen sijaan siinä näkyy basilika, jossa ei käyty, mutta jota tuli väkisinkin eri kulmista katsottua, sen verran iso se oli, että näkyi moneen paikkaan.
Tässä sama mökki, kuten HD-mies sitä kutsui, iltavalaistuksessa jo tiistaina toiselta kadulta kuvattuna.
Joulutorillakin uudemman kerran poikettiin, HD-mies hiukan himoitsi läskikimpaleita ja makkaroita, joita siellä tarjottiin, mutta glögiä sai.
Rajkó oli hyvä juttu, mustalaisorkesteri ja unkarilaista kansantanssia. Tässä illan ohjelma:
Väliajalla hämärryskuvan vaimo nappasi, että edes jotain jäisi tilasta mieleen. Siellä Rajkó tai sen kaveri juuri kauppaa CD-levyä.
Torstai 30.12.2010
Torstaina sitten ajeltiin metrolla sinne Moskovaan. Tai oikeammin Moszkvaan. Ajateltiin, että kun ajaa Budan linnan pohjoispuolelle, voi sitten laskeutua sieltä vanhaan kaupunkiin ja linnalle. Ja pah. Ylämäen olivat sinnekin suunnalle järjestäneet.
Vanha kaupunki oli ihan soma, joskaan ei kovin iso.
Trabant, hieno. DDR-peräinen.
Muutamaan eri otteeseen oli tätä tornia rakennettu. Vanhin osa on alimpana.
Pylväskäytävä kirkon kupeessa loi mukavat kehykset maisemille. Tuo runsas rakennus tuolla toisella puolella jokea on parlamentti. Sen edessä oli parinakin päivänä joku pienimuotoinen mielenosoitus, mutta mepäs emme tällä kertaa osallistuneet. Ratikasta vain sinne päin pälyilimme.
Turistiton silmänräpäys samaiselta käytävältä toiseen suuntaan.
Tällainen pollepatsas siinä kirkon edessä nökötti. Kirkon nimeä ei vaimo tullut mieleensä painaneeksi ja pollekin on kuvattu pyllypuolelta.
Etupuolella kaksi ukkoa kotkien kanssa pelleili vai mitä haukkoja ne nyt olivatkaan. Unkarin vaakunassa kun niitä kotkia taitaa olla, niin vaimo oletti, että niitähän ne. Ei suorittanut lajintunnistamista siinä sen tarkemmin ja on kuvakin niin huono, ettei arvaa ryhtyä nytkään moiseen. Ei ole ornitologi sen kummemmin.
Jälkikasvun ohje nro 3 vei HD-miehen ja vaimon Budan linnavuoren labyrintteihin. Sisäänkäynti ohessa.
Tällaiselta siellä näytti.
Kannatti käydä. Luolamaalauksia sun muita fossiileja katsomassa. Ihan varmasti aitoja kaikki.
Viinilähdekin oli. Etukäteen siellä seinällä jo varoittivat, ettei kannata ruveta nautiskelemaan tätä viiniä. Väjähtynyttäkö lienee ollut?
Postiauto oli ulkona.
Varsinaiseen linnaan emme sisälle menneet, riitti ulkopuolen näkeminen.
Eläimiäkin oli, harakka ja jellona. Jälkimmäinen ylempänä.
Näkymät linnavuorelta olivat hienot, vaikka sää ei kirkkain mahdollinen valitettavasti ollutkaan.
Vuorelta laskeuduimme sitten Margitilla alas. Gellért tuli vastaan. Margit on tuo vasemmanpuoleinen.
Joku vilkutti sillalla. Tai jos ei nyt ihan ehtinyt vilkuttaa, olisi taatusti halunnut vilkuttaa.
Alhaalla oli sitten tunneli.
Täältä katsoen (tai oikeastaan vasta tuolta sillalta katsoen, jolle mennään vasta myöhemmin, mutta kun nyt halusin tämän kuvan tähän laittaa, laitoin sen sitten, vaikken sillalla olekaan) linnakin mahtui kokonaan kuvaan.
Vilkaisu sivulle tuotti ajatuksen, että tuolle vuorelle ei kannata lähteä tarpomaan. Tähän ajatukseen palaamme tuonnempana.
Sillan yli HD-mies ja vaimo sitten lähtivät tepastelemaan. Itse siltakin oli hieno ja veteen kurkistelu tuotti elämyksiä. Ilmiselvä joulukuusella koristeltu torpedo ja kosteat ostoskärryt.
Illalla käytiin toki vielä syömässä Raday-kadulla Kalvinin aseman lähellä. Hyvä, että olivat älynneet sen kadun selvästi merkitä, ei ehkä olisi turisti sitä muuten huomannut. Nälissään olisi ohi kuljeksinut ja jonnekin sivukadulle tuupertunut.
Noin ikävästi ei siis nyt päässyt käymään, koska sisäänheittäjätyttö sai heitettyä turistit sisään edustamaansa kuppilaan. Kyseessä oli Tokaj Etterem. HD-mies söi unkarilaisen leikkelelautasen ja epähuomiossa epäeettisen hanhenmaksan, mutta hyvää se kuulemma oli. Vaimo söi sopan. Olivat sen leipään laittaneet. Taisi olla astiat lopussa, ilmeisen suosittu paikka. Samaan paikkaan tunki sitten ranskalaissakki, joka oli Rajkón konsertissa takanamme istunut ja asiaankuulumattomasti siellä omiaan höpöttänyt, vaikka toiset esiintyivät. Vaimo oli tuolloin heille suhahdellut pariin otteseen, joten oli hyvä, että tänne tulivat vasta sitten, kun asialliset asiakkaat olivat poistumassa.
Parin korttelin päässä Vörös Postakocsi -nimisessä etterémissä poikettiin jälkiruualla ja tuli sitten sieltä varattua uudenvuodenpäivän illaksi pöytä. Syömistä siis tulisi riittämään.
Perjantai 31.12.2010
Vuoden viimeiselle päivälle piti jotain kehitellä. Iltaruokapaikka oli onneksi jo hallussa. Ajettiin taas Kalvinin asemalle, siihen Radayn viereen, suuntana kauppahalli.
Matkalla joku loikki seinälle.
Seuraavana sarja kuvia kauppahallin tarjonnasta. Mitäpä sieltä ei saisi.
Juhlatunnelma näkyi keskustan kaduilla. Tässä vaimo ostaa paahdettuja kastanjoita (jälkikasvun vihje nro 4). Vaimo ei niistä pahemmin perustanut, HD-mies urheasti joitakin naposteli. Loput säilöttiin ensin taskuun, sitten pöydälle ja lopulta roskiin.
Juhlakampetta juomista ja muusta rekvisiitasta alkaen oli runsain mitoin saatavilla.
Kahviakin myytiin.
Välillä nostimme hiukan taskurahaa. Tämä pankki ei sietänyt mootoripyöräilijöitä (mikä oletettavasti pöyristytti HD-miestä). Eivät myöskään kannustaneet perinteisiin rahannostomenetelmiin, vaan rajoittivat yritteliäisyyttä.
Koska Operan asemalla ei ollut käyty, siellä piti käydä. Tuo saattaa olla ooppera. Mahdollista tietysti on sekin, että ooppera on tässä kuvaajan selän takana. Laulua ei kuulunut kummastakaan, joten ei voi tietää.
Kun käveli aikansa, löytyi patsassetä, joka kaipasi seuraa.
Patsastäti oli varmaankin mennyt töihin.
Tälläkin seudulla oli ruokapaikka. Joku seurue oli tullut tenaviensa kanssa alakertaan syömään ja sitten lähetti ne tenavat yläkertaan piirtelemään, että saivat itse rauhassa olla. Tarjoilijalle pisteet siitä, että hän kävi pariin kertaan suhahtelemassa näille pilteille, kun liian innokkaasti siinä turistien vieressä harrastivat. Säilyi syömärauha. Tosin vaimo ei muista, mitä söi. Jotain tomaattipaprikatahnaa kupissa pöydällä oli, eli sitä kai sopi siihen ruokaan ainakin laitella. Paikka oli kuitenkin Café Bouchon. Kummoiselta ei ulospäin näyttänyt, mutta ihanhan tuokin oli kelpo paikka.
HD-miehen ilakointi ei johdu siitä, että pääsi pois kuppilasta, vaan enimmäkseen ehkä siitä, että vaimon näki. Varsinaisesti pelkkä vaimon näkeminenkään ei kai näin riemastuta, vaan se, että HD-mies hoksasi vaimon ikuistavan hetkeä, jolloin HD-miehen pipo on jälleen haettu oikealle paikalleen. Meinasi pöytään jäädä. Pipo, ei HD-mies.
Sitten viimein oli edessä se odotettu kevyt aattomenú paikassa, jonka siis jo tiistaina löysimme Budapest-kirjan avulla. Paikalla oli nimikin: Café Kör. Ennakkona olivat halunneet jo varausvaiheessa puolet maksusta. Kiltisti tuolloin maksoimme ja poistuimme. Vasta myöhemmin tuli mieleen, että olisihan sitä tietysti voinut kuitinkin maksusta pyytää, mutta jotenkin sitä oli niin onnellinen olo kun sai tuon ruokalistan mukaansa.
Varasimme pöydän klo 20 alkaen. Tarjoilijatyttö sanoi, että viimeistään silloin on hyvä ollakin, että ehtivät kaiken tarpeellisen tarjoilla ennen puolta yötä. Seitsemän kieppeillä kuljimme paikan ohi, eikä siellä silloin vielä ollut ketään. Liinoja vasta pöydille levittivät. Poikkesimme kulman takana pubissa katsomassa, miltä meininki aattona isossa kaupungissa näyttää. Paikka oli auki, mutta siellä ei sitten ollut muita kuin me. Pari tätiä tuli teetä juomaan hetken kuluttua. Hiukan toisenlaista kuin suomalaisessa uudenvuodenaaton pubissa.
Väkeä kaupungilla oli tuossa vaiheessa liikkeellä vähän. Pari paikallista ammuskeli raketteja kadulla omaksi ilokseen tämän puiston laitamilla.
Viimein sitten koitti aterian aika. Pöytä meille löytyi.
Aikanaan 'deer paté' ('rakas Pate', suom. huom.) tuotiin eteen. Nuorempi henkilökunnan osa virittäytyi jo tässä vaiheessa uudenvuodentunnelmiin kera suomalaisen vappukaman.
Viereisessä pöydässä istuneet kaksi brittiläis-unkarilaista pariskuntaa keskittyivät niin kovin keskusteluunsa jossain vaiheessa iltaa, etteivät huomaneet pöydällään olevien serpentiinien ja tuikun kohdanneen. HD-miehen vaimo hienovaraisesti naputti herra brittiä olkapäähän ja totesi, että "you have fire there", minkä jälkeen rouva unkaritar havaitsi, että kappas, pöytäliina hänen edessään uhkaa muuttua mustahkoksi ja alkoi takoa käsillään. Tällöin myös tarjoilija tuli kokon äärelle ja nakkasi kädessään olevan lasin sisällön rouva unkarittaren sammutustoimien tueksi ja episodi päättyi siihen. Sivistyneesti keskustellen ja toisinaan naurahdellen 'she said you have a fire there' pariskunnat jatkoivat uudenvuodenseurusteluaan.
Jossain vaiheessa vaimo havaitsi ulko-ovessa tarran, jossa maksukorttien kuva oli vedetty yli. Niin, ennakkomaksuakaan ei voinut käteisellä maksaa, joten olisi sitä tietysti voinut tämän asian aavistaa. "Excuse me, the nearest ATM?" Ja ohjeet saatuaan HD-mies katosi hetkeksi Budapestin yöhön. Vaimo kuvasi joutessaan ilmapallot.
Pateen jälkeen ateria eteni kohtalaisen rivakkaan tahtiin sopan, possuruuan, vasikan ja lampaan kautta lautaselliseen kakunpaloja, jotta ehdimme puoliltaöin saada käteemme lasilliset shampanjaa ja nousta muun väen kanssa seisomaan ja kuuntelemaan, kun DJ soitti ilmeisesti Unkarin kansallislaulua. Siinä määrin vakavin ilmein henkilökunnan vanhemman pään edustaja biisiä kuunteli, että ihan meinasi vaimollekin tippa silmään tulla. Vaan annapas olla, kun hetki oli ohi: tuo arvokas tarjoilijaherra tempaisi serpentiinit kaulaansa ja vilkkuvaloilla varustetut neonväriset vappuaurinkolasit päähänsä ja alkoi jammata shampanjalasi kourassaan. Samoin tosin teki muukin henkilökunta. Hetken kuluttua huolestuivat, kun HD-mies ja vaimo eivät tunkeneet muiden joukossa tanssilattialle, vaikka DJ soitti biisejä hartiavoimin ja lisäsi volyymia. Päättivät sitten tarjoilijat käydä hakemassa turistitkin mukaan puuhaan. Parin biisin ajan turisti jaksoi mukana pölvästelläkin, mutta päätyi viimein siihen, että on aika lähteä kotiin siitäkin huolimatta, että kolmasosa ruuista on vielä tarjoilematta. Laskun aika - ja kas kummaa: kahden hengen ateriat siinä oli ennakkomaksusta huolimatta merkitty. Jotenkin kumman vikkelästi tarjoilijatyttö oli jyvällä, kun siinä kulmiamme kohautimme ja sormella summaa osoitimme. Heti tiesi, mistä oli kyse, vuolaasti anteeksi pyyteli ja laski homman uusiksi. Jotenkin tuli sellainen olo, että oli toiveissa hiukan ihmistä höynäyttää. Kuinkahan monen muun kohdalla onnistuivat?
Hiukkasen kylällä kuikuilimme ennen kotiinlähtöä. Katu oli edelleen täynnä shampanjakauppiaita ja viininmyyjiä, serpentiinejä ja ilmapalloja olisi myös tarpeellisen määrän saanut itselleen ostettua.
Hämmästyttävää kyllä - kaduilla ei näkynyt örveltäviä juhlijoita, eikä heitä myöskään ollut täpötäyden yöbussin matkustajien joukossa. Ystävällisesti opastivat siellä ihmiset turisteja jäämään oikealla pysäkillä pois, kun ei turisti koskaan ollut bussilla kotiin saapunut.
Lauantai 1.1.2011
Uudenvuodenpäivänä aioimme mennä eläintarhaan, koska netin mukaan sen piti olla auki. Sitä se ei sitten tietenkään ollut. Apinat siellä jossain kiljahtelivat ja puisevia elukoita ynnä joitain poneja aidanraosta näkyi.
Pääsisäänkäynnin luona oli kohtalaisen komea kattosysteemi.
Maan uumenista kylpylävieraiden iloksi pulppuavaa lämmintä vettä riitti myös viereiseen lampeen sorsille ja muille räähkille.
Koska suunnitelma A ei siis toiminut, oli aika ottaa käyttöön suunnitelma B. Sehän siis oli se, että ainakaan sille yhdelle vuorelle ei kiivetä, ei tietenkään, ajetaan vain ensin ratikalla sinne lähelle. Kivasti heijastui turisti peilistä siinä kulkupeliä odottaessaan,
Ratikka vei joen toiselle puolelle. Ensi kertaan jätettiin Gellértin kylpylässä vierailu. Hienot puitteet silläkin, mutta ulkoaltaat talveksi näyttivät sulkeneen. Sisältä kuulemma komeampi kuin se Széchenyin paikka.
Luolakirkolle aiottiin, mutta Paavalin sääntökunnan väki siellä aamupäivämessusi eikä halunnut silloin turisteja kameroineen ymmärrettävistä syistä paikalle. Pihalla oli kuitenkin pari kuvan paikkaa.
Jotenkin ne askeleet kuitenkin lähtivät viemään polkua pitkin kohti korkeuksia, joita siis ei ollut tarkoitus tavoitella ja ennen pitkää turisti huomasi huohottaneensa rinteen jo niin ylös, ettei kannattanut kääntyä takaisin. Näin kävi, koska turisti halusi nähdä Cítadellan. Matkalla näkyi toiselta puolelta se omituinen rakennus, joka oli tiistaina bongattu.
Höyhentä pitelevä täti näytti pysyvän kaukana.
Varislintu oli lähempänä.
Korkealla oltiin jo ennen perilläoloakin.
Ja pienihän tuo Gellért Fürdökin näytti olevan, kun kaukaa katsoi.
Mutta sitkeys palkittiin: vaimo pääsi perille. Tuli se HD-mieskin ihan kannoilla, kuvaushommia hoiteli.
Näkymät olivat huimat. Budan linna tästä suunnasta tällä kertaa.
Joku lienee kurkotellut liian kauas aidan ylitse. Vain kengät jäivät jäljelle.
Turistikrääsäkauppiaat olivat tännekin tiensä löytäneet. Olivat kai tietoisia siitä, että toiselta puolelta vuorta väki saapuu busseilla ja ovat siis kai varoissaan.
HD-mies ja vaimo laskeutuivat sitä toista puolta takaisin, mutta koska bussia olisi pitänyt odotella 10 minuuttia, päättivät kävellä. Kerran mentiin siihen suuntaan, minne HD-mies ehdotti ja eikä silti eksytty, vaikka luultiin. Eikä se eksyminenkään olisi maata kaatanut, koska juuri sillä kohdalla, missä ajatus HD-miehen omaan (huom.!) mieleen tuli, olikin sitten tämä. Tiedetäänpä nyt sitten sekin.
Siellä luolakirkossakin päästiin viimein käymään.
Patikkaretken jälkeen palkitsimme itsemme paistetulla karpilla kylpylän vieressä. Paikan nimeä ei nyt mielestä löydy. Annos ei kummoinen ollut, mutta lähti sillä nälkä. Seuraavaksi päätimme loikata ensimmäiseen ratikkaan, joka laitakaupunkia kohti olisi menossa. Ajateltiin ajella kahville sinne jonnekin. Siellä jossain oli autiota ja tyhjää, joten ajelimme saman tien takaisin.
Sen verran tunnettua seutua se kuitenkin oli, että oli pysäkille nimi annettu.
Illalla sitten menimme viimeiselle aterialle. Puut matkalla olivat hienoja.
HD-mies näytti tyytyväiseltä. Ja kyllä - kirjastossa söimme. Tosin tämä kirjasto oli ravintolassa. Siinä Vöros Postakocsissa.
AirportShuttle-Minibuszin täti soitti kesken aterian ja kertoi, että tulevat aamulla meitä hakemaan varttia myöhemmin, mitä olivat alunperin ilmoittaneet. Mikäs siinä, mukavampaahan se klo 6.15 on hotellin ovenpieleen nojailla kuin klo 6.05.
HD-mies herkistyi, ainakin kuvista päätellen. Syynä ei käsittääkseni ollut Minibusz-tädin puhelu, vaan viimeinen ilta.
Sihtaili lasiaan ja keksi yht'äkkiä, että väärässä on Veli Venäläinen ollut laulaessaan Kalinkasta. HD-miehen mukaan kyseessä on ollut Palinka.
Sunnuntai 2.1.2011
Olisi tehnyt mieli lopettaa noihin edellisiin kuviin ja tunnelmiin, koska lähtöpäivät ovat ikäviä, mutta sen verran vielä sanon, että Minibusz tuli ajallaan, vei perille luotettavasti. Czech Airlines sen sijaan oli tavoilleen uskollisena jälleen myöhässä kaikissa vaiheissaan. Sen verran yhtiön kunniaksi pitää sanoa, että tarjoilivat matkustajille vettä ja mehua sinä aikaa, kun kentällä koneessa lähtölupaa odoteltiin. Ja olihan sekin ihan mielenkiintoinen lisä, että koneen vieressä Budapestin päässä matkustajia odotti lauma turvahenkilöitä ja 'Bomb Check' -auto. Rekvisiittaa, sanoo vaimo.
Prahan kentällä turisti poikesi kahvilla Panorama Cafessa. Espresso ja latte. Ei ollut korunoita. Euroja oli. Tarjoilija sitten ne eurot halusi. Kaksi kuppia kahvia = 14 euroa. Tulipa käytyä.
Helsinkiin saavuimme tunnin aikataulusta myöhässä viiden aikaan illansuussa. Auto lähti käyntiin ongelmitta heti, kun sen olimme löytäneet. Vasta kolmas yritys onnistui. Muistilappu ei siis kuitenkaan olisi ollut pahitteeksi. Parkkitalo sentään oli oikea, kerroksia olivat vaihdelleet.
Kotona oli oma sänky.
Tekstit
1 kommentti:
teillä vaikutti olleen mielenkiintoinen matka. Kiva päästä itsekin vähän muihin maisemiin tällä tapaa (ulkomaan matkat ovat vain haaveissa). Kivoja kuvia ja mukavaa kerrontaa :)
Lähetä kommentti