Kulttuuripäivä

Päädyttiin sitten aamiaisen jälkeen siihen, että jäädäänpä toiseksikin yöksi, vaikkei hotelli sinänsä mikään erityisen huipputasoinen olekaan. Pielisen museo kiinnosti, eikä edes ulkomuseokierros kymmenine rakennnuksineen ole liian kivaa, jos joutuu kamppeet päällä kulkemaan, joten kiva olisi päästä käymään siellä ihan normivarustuksessa. Pohdittiin sitäkin, että voisihan pyytää myöhäisempää huoneenluovutusta, jotta pääsisi vaihtamaan vaatteet sitten museon jälkeen, mutta ei siinäkään oikein järkeä ollut. Menisi sitten myöhäiseen seuraavan majan etsiminen jostain.

Museolle mennessä kirkon edessä oli joessa souteleva vaitelias pari - mummo ja vaari. Katiska kyydissä, lienevätkö luvat kunnossa.

Pielisen museo on Suomen toiseksi suurin ulkoilmamuseo (mikä muuten on suurin...Seurasaari?), joten hyvin siellä saisi muutaman tunnin kulumaan. Väkeä ei haitaksi asti ollut, vaikka on lomakausi, eikä sääkään paha ollut. Hiukan ripeksi välillä, mutta muuten ihan aurinkoista. Alla sekalainen valikoima kuvia. Kaivattiin enemmän tietoa eri esineistä, nyt piti arvailla, mitä tarkoitusta varten ehkä olisivat. Opas kyllä kierteli ympyrää rakennusten seassa, mutta katse maahan luotuna rivakkaan tahtiin eteenpäin. Kerran hänen kieroksensa häiriintyi, koska edessä oli useampi turisti, eikä olisi päässyt heistä ohi sujuvasti, joten pysähtyi tuijottelemaan lehtikuusen latvaa sopivan matkan päähän. Ei oma-aloitteisesti kenellekään pysähtynyt mitään kertomaan, mutta mepäs saatiin estettyä hänen kiireinen etenemisensä, koska oli kysymys. Hän tiesi, sanoi 'sarkatamppi'. Vekotin, jolla emännät tekivät villasta sarkaa. Huopuuhan se villa, kun sitä tarpeeksi vatvoo.

Parille muulle jutulle löytyi selitys infosta lainatusta opaskirjasesta. Jos joku teistä käy tuossa museossa, se opaskirjanen on hyödyllinen, myyvätkin sitä.

Tässä vitmi. Roikkuu ravatin päällä.

Portaat, tehty yhdestä puusta.

Kökkö.

Näresauna.

Hevosponttuu. Kymmenen miestä ja neljä hevosta, perässä jopa 100000 tukkia. Ensin ukko souti veneellä ankkurin niin kauas, kuin tuota köyttä riitti ja pudotti ankkurin pohjan. Sitten hevoset rupesivat kiertämään köyttä takaisin tuohon juttuun, jonka nimeä en nyt muista. Taisi alkaa ässällä. Kuulemma meni kuukauden päivät Lieksanjoen suulta Uimaharjuun.

Rakennuksia sun muita.

Maitohuone rakennettiin lähteen päälle. Tuohi toimi omalta osaltaan eristeenä ja piti maan irti hirrestä. Näin pääteltiin.

Jänis.

Ohjeita hevosenomistajille.

Sitten ruuan kautta päivälevolle (harvinaista herkkua), jotta jaksaisi illalla lähteä toisenlaista kulttuuria harrastamaan. Egyptinkorvessa Viekin kylässä olisi Loukun nuorisoseuran kesäteatteriesitys 'Hirveät paineet ja kauhee pulssi'  ja kartan mukaan sinne pääsisi hivenen pienempää tietä, ihan nelinumeroista, mutta päällystettyä, lukuunottamatta viimeisiä kilometrejä. Lähdettiin liikkeelle aikomuksena ehkä pysähtyä kahville johonkin kyläkahvilaan tms. Niin kuin tässä maassa nyt sellaisia olisi auki sunnuntai-iltana.

Vaimolla oli kaikki hukassa - tuli taas luotsattua mopo varsin hallitsemattomasti muun liikenteen sekaan. Ei kerta kaikkiaan mikään meinannut sujua. Hirveä hiki ja kauhee pulssi iskivät jo ensi metreillä. Tie sinänsä oli aika tylsä. Rautatienylityksiä jotenkin olivat onnistuneet sen varrele pykäämään viisi kappaletta. Hyvin omituista. Yksi ylityksistä oli haluttu kätkeä mutkien keskelle - ihan yllättäen, ilman mutkan ennakkomerkkiä, olikin ensin jyrkkä mutka oikeaan, sitten rata ja heti perään mutka vasempaa. Vaimo säilyi kuitenkin yhteänä kappaleena, vaikka säikähtikin moista. HD-mieskin oli epäillyt vaimon tulemista mutkista, koska oli jäänyt odottelemaan heti mutkien jälkeen.

Niitä kuppiloita ei löytynyt. Kovin suljetulta näytti maisema muutenkin.

 Pysähdyttiin toviksi aikaa tappamaan.

Teatteripaikka löytyi, korvesta, keskeltä ei mitään, hiekkatien päästä. Aikaa esityksen alkamiseen oli tuossa vaiheessa vielä reilusti toista tuntia, mutta väkeä oli jo melko paljon. Täyteenhän tuo lähes tulkoon tuli. Ja hauska oli. Kuvia ei ole, mutta on nettisivu. http://loukunkesateatteri.nettisivu.org/kesa-2011/

Paluumatkalla ABC:llä pysähdyttiin. HD-mies halusi evästä. Vaimokin jotain pientä tykkäsi popsia, mutta suuri oli heidän salaattinsa. Yllätys oli, että kun vaimo esitti toivensa, että saisi vaikka yhden paistetun kananmunan ja vähän siihen salaattia ja tomaattia, homma järjestyi. Ja niin nätisti oli kokkaajatyttö rakentanut asiakkaan toiveiden mukaisen systeemin, hiukan runsaamman kuin oli ollut vaimon ajatus. Ja maksoikin vain puolet siitä listalla olleesta.

Vielä viimeiseksi ennen nukahtamista tuli varattua Runnista kaksi yötä. Sisältäen kylpylän ja aamiaisen, kaksi henkeä, kaksi yötä, 120 €. Ei paha. Kohta sinne.

Vaaroja väistellen

Lauantaiaamu valkeni harmaampana kuin edelliset päivät. Yöllä oli sataa ripsauttanutkin, vaimon penkki oli märkä. HD-miehen penkiltä vesi valuu pois kuin hanhen selästä, mutta täytyyhän vaimoihmisten mopoissa olla koristeellisia nappisyvennyksiä vettä keräämässä. Aamiaisen jälkeen kuitenkin tien päälle.

Aamiainen oli ihan kelvollinen, ei loistokas, mutta kyllä sillä käyntiin lähti. Karppaajan kiusaksi mm. lämpimiä piirakoita. Pari muuta turistia sattui samaan aikaan syömään. Enempää ei pöydän ääreen olisi mahtunutkaan.

Möhköön Parppeinvaaran kautta.

Parppeinvaara oli joku runotalo, ulkopuolelta sitä kuikuiltiin ja taas jatkettiin. Ei juuri nähtävää ainakaan ilmaiseksi, eikä muita kävijöitä. Meinasivat viettää perinneviikkoaan vasta tulevalla viikolla http://www.parppeinvaara.fi/.

Möhkössä tiedettiin olevan vanha ruukki, Punkaharjun aamiaisisäntä oli siitä kertonut. Matkalla rupesi sitten satamaan, mutta turisteillapas on vedenpitävät puvut. Siitä syystä vain vaimon olo oli kostea Möhkön pihalle päästyämme. Möhkössä tuli kuitenkin käytyä ja sielläkin tapahtumapäivä olisi vasta seuravana päivänä. HD-mies sovitti kuitenkin kypärää.

Vaimo joutui patruunan puhutteluun luultavasti siksi, ettei ollut vahtinut HD-miestä tarpeeksi tarkoin.

Olivat siellä viritelleet entistä meininkiä saliin nähtäväksi ja kuultavaksi. Kivoja kansanlauluja emäntä pimputteli, mutta HD-miehen mielestä biisivalinnat eivät oikein osuneet kohdalleen.

Katosta olivat löytäneet säilytettäviä koristeita ja joku oli päättänyt muistuttaa muita löydön tärkeydestä. Lapussa lukee 'ei saa peittää'.

Aitan puolella oli keittäjä uittokämpän (vai mikähän tuo nyt oli nimeltään) miehille puuroa jakamassa.

Keittäjä majaili siinä kyökissään.

Vanhan puun olivat kaataneet.

Ei sitten otettu metsästä mukaan järvimalmin rikastamisesta jäänyttä kuonaa, vaikka sitä olisi saanut kerätä vaikka matkalaukullisen. Metsämansikatkin kuonakasan päällä olivat vielä hiukan raakoja. Samoin olivat itikat. Raa'asti imivät verta kaikista niistä paikoista, mitkä ajopuvun alta näkyviin jäivät. Itikoista huolimatta HD-mies rohkeni tutustua erilaisiin majoihin. Tämän palstakämpän katolla kasvoi pieni metsä. Palstakämppä kuulemma tehtiin aina omaan käyttöön, sisällä laveri ja savusaunan kiukaan tapainen lämmönlähde.

 Koskikin siellä oli, Lemmenpolun varrella. Lotinakoski.

Oli ruukinpatruuna, vai millä nimellä sitä nyt kutsuttiinkaan ennen, pykännyt polun vaimolleen Amandalle, jotta olisi vaimolla viihdykettä päivällä. Siellä sitten Amanda itikoitten seassa käyskenteli. Amandan oli hyödyllisempää kerätä talteen polunvarren kantarellit kuin meidän - ei ehkä sivulaukussa kotiin asti olisi kannattanut näitä roudata.

Amanda kävi kai uimahuoneessa välillä uimassa. HD-mies moisesta rakennuksesta kuvankin nappasi ulkoa päin, sisällä oli portaat veteen ja kouru, josta pään päälle sitten sai vettä, jos halusi. Nimenä paikalla oli Ryöppy. Kätevä systeemi.

HD-mies päätti, että masuunin taidenäyttely edusti osallistuvaa taidetta. Olivat muuranneet tämän soittopelin suukappaleen umpeen, mutta ei se haitannut. Ääniä osaa soittaja päästellä itsekin, jos tarvitaan.

Möhkön Mantassa (laiva kuivala maalla) käytiin kahvilla. Niillä oli kumma puucee, ei haissut, ei tarvinnut mitään puruja päälleen, jossain kaukana kumea lorina vain kuului. Eikö olekin mielenkiintoista.

Sitten takaisin kohti Ilomantsia ja sitä kautta tielle 522, joka johtaisi Hattuvaaran kautta Lieksaan. Tien varrella liftasi mies. Punainen hame päällä. Ei otettu kyytiin. Ei myöskään otettu kuvaa.

Hattuvaarassa oli tapahtuma. Kylien väliset kyykkäkisat 'Taistelijan talolla'.

Paras hattukin tulisi saamaan palkinnon. Sateen sattuessa sateessa. Suurimman sateen aikana oltiin syömässä. Sen verran vilu meinasi tulla matkalla, että piti ruveta lämpövuorta virittämään. Muuten oikein hyvä idea. mutta kun sitten päällyste päättyi (oli tosin etukäteen tiedossa), tuli vaimolle sen verran hiki, että vuori alkoi tuntua ihan turhanpäiväiseltä idealta. Se kuitenkin oli ja pysyi.

Alkoi tehdä kahvia mieli. Niinpä sitten poikettiin katsomaan Lieksan rajan ylitettyämme Loma-Kitsi -nimistä paikkaa. Siellä olisi viittojen mukaan myös Koti- ja Jätkämuseo. Tai jotain sinne päin. Pihalla näkyi kyllä sen museon haalistuut kyltti jonkun rakennuksen seinässä, mutta ei mitään vihjettä siitä, minkä oven takan kahvia ehkä saisi. Päätettiin lähteä pois. HD-mies jo pääsikin matkaan, kun pari ukkoa tuli talosta. Jotain sanoivat, puhuivat pihapiirin katsomisesta ja näyttivät paheksuvilta. Ei tietoa, mitä oikeasti sanoivat, mutta olivat ilmeisesti suomalaisia. Jäi vaimolle tympeä mieli, toista oli sen eteläisemmän, saksalaisten pitämän Loma-Kitsan jälkeen.

Vaimo oli tovin ymmällään, kun pihasta piti poistua alamäkeen, kääntyen, hiekkaa pitkin. Vaimo vielä monesti tarvitsee molempia jalkoja lähtövaiheessa, varsinkin jos alusta on epävarma. Vaimolle on myös kerrottu, että hiekka ja etujarru on kehno yhdistelmä. Takajarru tarvitsisi sen toisen jalan, jota myös vaimo omasta mielestään tarvitsisi. Mission impossible. Jotenkin siitäkin vain tuli sitten selvittyä. HD-mies sitten myöhemmin kertoi, että oli ajatellut jo sinne mennessä, että tulee olemaan vaikea mäki takaisin päin tuo. No, ehkä vaimo uskaltaa ajatella kotiinkin ajamista tuon kommentin jälkeen.

Siinä sitten ajettiin, Lieksa lähestyi. Vaimo veti taas varatankille, tai siis mopo, ei varsinaisesti vaimo. Lieksassa onneksi oli bensa-asema. Tosin oli ollut Hattuvaarassakin, siellä kyykkäkisakylässä, mutta se oli siinä Tarmo-lähikauppiaan pihassa ja oli mennyt kuulemma kahdelta kiinni. Tosin oli kuulemma kauppias just käynyt siinä kisapaikallakin valkoisella mersullaan. Sinänsä se tieto ei paljon mopoilijaa silloin auttanut. Nyt kuitenkin saatiin bensaa. Oli tankille mennessä vaikea liikenneympyrä vaihteeksi vaimolle. Ei millään meinannut kääntyä mopo siinä. Kääntyi kuitenkin sitten. Bensaakin saatiin, vaikka ensin näytti, että olisi vain ysivitosta.

Tässä vaiheessa bookingcom valisti meitä Kaatrahovista, joten lähdettiin sitä tavoittelemaan. Lieksa on vaikea kaupunki, tasa-arvoisia risteyksiä täynnä, sen lisäksi vielä tietöitä ihmisten reitillä. Yhden neuvonkysymisen jälkeen löydettiin paikka - venäläisten ylläpitämä, äiti, isä, tytär, isä piti vahtia (varsi oli tarpeeksi leveä ja tatuoitu siihen hommaan), äiti myi (ikää riittävästi), tytär opasti (osasi eniten suomea). Homma toimi, mutta kun kaikki asukkaat olivat koossa, ovet lukittiin ja isäntäväki poistui. Huoneen avain sopi takaoveen, joten kulku kyllä onnistui. Tässä välissä satoi sangen ansiokkaasti, joten oli viisainta odotella... sitten ruokaa etsimään. Lieksa ei näyttänyt järin paljon vilkkaammalta kuin Ilomantsikaan.

Taivas näytti edelleen aika uhkaavalta, jos väärään suuntaan katsoi. Piti katsoa oikeaan suuntaan.

Loppujen lopuksi sitä ruokaa löytyi hotelli Puustellista. Hyvää, veikattiin kastikkeeseen neilikkaa ja minttua, mutta se oli vain konjakkia. Pöh.

Majapaikassa nyt sitten katsotaan ensin, kummoinen on aamiainen, sitten mietitään, josko oltaisiin toinenkin yö ja käytettäisiin päivä paikallismuseoihin sun muihin. Ajaminen on kivaa, mutta niin on myös paikkakuntaan tutustuminen ja lepääminen. Aina ei jaksa olla aamusta asti valppaana.

Etelä-Savosta Pohjois-Karjalaan

On muuten tuhottoman paljon väsyttävämpää ajaa itse kuin istua kyydissä, vaikka kyytiläisenä välillä meinasikin uni tulla kesken reissun. Nyt ei jouda juurikaan nukkumaan ja sen sitten tuntee päivän päätteeksi. Huomaa myös, että ei oikein jaksa keskittyä edes reissusta kertomiseen. Kirjoittaminenkin takkuaa, koettakaa kestää.

Eilen lähdettiin Talsalta tien päälle. Kuten on vaimolle tavaksi tullut tämän pitkän ajouran aikana, hirvitti lähteä. Ei voi muistaa kaikkea, mitä pitää muistaa. Jotenkin vaan se mopo sitten taittui sinne, minne pitikin ja lähdimme tavoittelemaan aluksi Pieksämäkeä. Sovittiin, että Loma-Triossa tarkistetaan paineet. Moposta siis. Ja niin tehtiin. Olisi toki matkalla ollut aiemminkin tarkistuspaikkoja, mutta esim. hankasalmelaisfirma oli reittiin nähden väärällä puolella tietä, koska vaimo ei tykännyt vielä alkumatkasta ajatuksesta, että yli viikon tauon jälkeen pitäisi osata tulla sitten pihasta takaisin liikenteen sekaan kääntymällä vasemmalle. Loma-Triosta pääsisi sitten jatkamaan sutjakasti sekaan.

Logiikka tietysti hiukan ontuu siinä, että pelkästään oikealle kääntymällä ei pääse kovin vaihtelevasti juuri mihinkään, ei edes ko. huoltoasemalle.

Edelleen vaimon liikkeellelähdöt ja kääntymiset ovat eräänlaista surmanajoa, mutta kärsivällisesti HD-mies on malttanut odotella, kun vaimo on pitemmän kaavan mukaan puuhastellut risteyksissä sun muissa. Tie vei Leppävirralle syömään.

Leppävirran kunnantalon edessä oli hiukan omituisesti valittu leppävirtalaisten isänmaanpuolustajien muistolaatan paikka. Tai ehkä laatan paikka oli alunperin ihan ok, mutta...

Sieltä matka jatkui viime kesäisiä polkuja Heinäveden ohi. Hiukan jälkeen Heinäveden HD-mies kaartoi tien sivuun ja alkoi aprikoida, kuinka pian seuraava bensa-asema matkan varrella olisi vai pitääkö kääntyä takaisin kohti Heinävettä. Päätimme siinä sitten yhteistuumin, että tietenkin edessä on tankkauspaikka. Jos ei Kermassa, sitten Sapussa tai ainakin viimeistään Vihtarissa. Ei ollut. Tutulta reitiltä käännyimme kohti Savonrantaa toiveenamme löytää tankkauspaikka. Niin siinä tietenkin kävi, että vaimon mopo huusi varatankkia melko piankin, eikä huoltoasemaa horisontissa näkynyt. Jossain vaiheessa taas pysähdyimme, mitä lie miettimään ja siinä tuli sitten HD-miestäkin informoitua asiasta. Samalla vaimo siinä ihmetteli, että popo lähtee käyntiin pelkästään avaimesta vääntämällä, ei tarvinnut starttinappulaa lainkaan. Kumma juttu. Ja hankala, jos ei ole sattunut saamaan mopoa vapaalle pysähtyessään. Joka tapauksessa ajojärjestys vaihtui, tahtoi mies kuulemma pysyä kärryillä siitä, vieläkö vaimon matka jatkuu vai jääkö reitin varrelle. Loppujen lopuksi Savonrannassa oli sitten huoltoasema, tosin ensimmäisestä tankista, josta yritimme janoisia mopojame tyynnyttää, olikin sitten aineet lopussa. Riensi setä tankkaamaan meidän mopot toisen tankin letukua kiskomalla. Ja sai aika paljon menemään. HD-mies ihmetteli, miksi hänen moponsa ei ollut vielä varatankilla, ajettu oli sentään 281 km, vaimo pohti, miksi mopo jo 240 km mittarissa oli käyttänyt tankkinsa tyhjäksi. Matka kuitenkin jatkui.

Kerimäen jälkeen tie nro 4794 oli HD-miehen mielestä oikein mukava ja vaimon mielestä suhteellisen pelottava. Tällä reissulla vaimo on tosin nyt myöntynyt hyväksymään sen, että jos haluaa mopon kääntyvän vaikkapa vasempaan, sarvia ei käännetä vasempaan, vaan vasenta sarvea työnnetään eteen. Vaimon logiikan mukaan siis vasempaan kääntyminen vaatii sarvien kääntämisen oikealle. Erittäin omituista, mutta näyttää toimivan. Hienosti puhuvat vastaohjauksesta. Tuossa opuksessa http://www.motoristisurvival.fi/index.php?sivu=ajo-hanskassa asiasta on kerrottu, vaimo yritti jo viime syksynä tekstiin perehtyä, mutta vasta nyt, kun on ensimmäiset kilometrit oikeasti ajanut, tajuaa jotain. Tai ei tavallaan tajua kuitenkaan, mutta hyväksyy, että näin se on. Hieno opus kaiken kaikkiaan.

Punkaharjulla Harjutien lenkin kautta sitten etukäteen varattua majapaikkaa kohti pörisimme. Jossain vaiheessa HD-mies oli kurvaillut hiukan sutjakammin ja päättänyt hakeutua parkkiin. Ajatteli sitten vaimonkin vinkata samaan parkkiin, mutta ei ehtinyt tien varteen huitomaan ja vaimo pyyhälsi ohi. Ehkä 'pyyhältää' on hiukan vahva verbi, rajoituskin oli 50 km/h eikä se tuntunut yhtään liian alhaiselta. HD-mies siis hyppäsi takaisin moponsa selkään ja hiukan myöhemmin toisaalle parkkeerasimme. Matkalla vaimo oli keksinyt syyn, miksi mopo käynistyy pelkällä avaimella: starttinappula ei palaudukaan ihan kokonaan, vaan jää aavistuksen 'päälle'. Ilmankos bensaakin kului ja koneen ääni välillä kuulosti oudolta. Öljyäkin oli hiukan tihkuttanut. Mikäs tuossa, nyt kun sen tietää ja osaa sitä takoa alkuasentoonsa. HD-mies tutkii asiaa.

Majapaikka löytyi http://www.naaranlahti.com/sivut/suomi/gasthaus+punkaharju/?PHPSESSID=5a506fb7dddbbb24c664542817caeaea 'Perin kummallinen', kertoi nettiarvostelu Booking.comissa. No, emäntä oli juuri lähdössä, kun tulimme, sanoi lähtiessään, että avain löytyy tiskiltä ja isäntä tulee aamulla aamupalaa laittamaan. Ja käteismaksu sitten aamulla, kiitos. Olihan siellä avaimia, nimillä varustettuja. Siitä omamme otettiin ja huoneeseen poistuttiin. Ihan kelpo huone, vaikka suihkun viemäri ei kunnolla vetänytkään. Illalla käveltiin kylälle syömään ja teinimopojen pärinää kuuntelemaan. Paikallinen takalaukkukin nähtiin.

Mopot odottivat kiltisti koko yön ihan meidän oman ikkunan alla. 

Aamulla keula kohti Kesälahtea, Kiteetä, Tohmajärveä ja Tuupovaaraa. Tohmajärvellä kahviteltiin ennen suuntaamista tielle numeo 500. Via Kareliaa tuli ajeltua, Runon ja Rajan tieksi noita pätkiä myös kutsuvat. Taas alkoi olla (eilisestä viisastuneena ajoissa) aika hakeutua tankille. Ajateltiin, että kyllähän Värtsilässä toki bensaa saa. Jonkinlainen tankki siellä olikin, muttei siitä mitään saanut. Niiralassa sitten löytyi ainettakin. Palasimme samoja jälkiä Värtsilään, koska siellä oli näkynyt ruokapaikka. Ruokapaikka ja puheliaat paikallisukot löytyivätkin (kehuivat vaimon mopon hyrisevän kuin kissa), mutta ruokaa ei saanut. Ei ollut uuni kuuma. Jäätelöä sitten pyysimme. Sitä sai, eikä se maksanut, koska uuni ei ollut ollut kuuma. HD-mies laittoi rahansa pelikoneeseen ja sai sieltä sen verran, että sittenkin jäätelöt maksoimme lähtiessämme. Alkoi olla kuitenkin jo nälkä ja toiveissa eväs. 

Matkalla kohti Ilomantsia näkyi tien varressa haarukan ja veitsen kuva. Löytyi paikka, jossa ruokaa sai, mutta ei nyt. Ovet olivat lukossa, majoittuminen kyllä oli mahdollista ja jotkut olivat niin tehneetkin. Ovessa pienellä präntillä kehuttiin, että hiukan kauempana olisi suomalaista ja saksalaista ruokaa tarjoava paikka. Epäilys oli suuri, koska sen paikan ennakkomerkeissä oli vain kahvikupin kuva. Me jatkoimme kuitenkin toiveikkaana ja kyllä kannatti. Löytyi Loma-Kitsa. 

Parin Berliinistä luonnonrauhaan muuttaneen saksalaisen ylläpitämä lomailusysteemi, jossa oikeasti sai hyvää ruokaa. Tirolilaisen näköinen kokkiukko loihti HD-miehelle sianpotkan ja vaimolle täytetyn paprikan.

Muita ei syömässä ollut, joku kai majaili paikassa. Ruokatilan seinillä ja katossa oli lukuisia pysähtyneitä kelloja. Kutsuivat sitä ravintola 'Ajattomaksi'. Tuli hiukan ulkomaanmatkailuolo :) 

http://personal.inet.fi/yritys/loma-kitsa/ 

Hetken mietimme, josko kysyisimme majaa sieltä, mutta jatkoimme silti. Kello ei vielä ollut kuin iltapäivä ja HD-mies tahtoi asfalttia illalla jalkojensa alle.

Siispä Ilomantsiin. HD-mies oli huomannut 'Kaksi karhua' -nimisen B&B:n mainoksen ja sitä sitten etsimme. Vaimo tosin ei tiennyt, että sen nimistä etsitään tai että yleensä jotain tiettyä etsitään. Näki kyllä Kahden karhun kyltin ja mietti, että mikähän tuossakin. Tilaisuuden tullen asiasta sitten keskusteltiin ja pääsi vaimo neuvomaan HD-miehelle, missä karhut ovat. Ennen sitä poikkesimme kuitenkin vaihtamassa Soneran lähettämät jäätelöviestit tuutteihin paikallisessa R-kioskissa ja ärisemässä huppeliukolle Ilomantsin torilla.

Karhut ovat persoonallisia, samoin niiden ylläpitäjätäti. http://www.kaksikarhua.fi/

Huone on värikylläinen, kuten vessakin.

Nettikin on.

Halusimme hiukan kylää katsoa ennen nukkumaanmenoa. Kylässä on vesitorni. Tai siis viinitorni. Siellä poikkesimme, maisemat olivat upeita. 

Hermannin viinitilan marjaviinejä myivät siellä. http://www.hermanninviinitila.fi/ Pari mäntsäläläis-järvenpääläistä motoristia poikkesi kahville samaan paikkaan. Varaderolla ja Motoguzzilla kehuivat ajavansa. Geokätköilijöitä olivat samalla.

Minäkin olin siellä.

Tornissa saattoi myös harrastaa.

Juuri muuta ei Ilomantsissa sitten ollutkaan. Ruokaa sai yhdestä pizzeriasta. Raitilla ei liikkunut juuri ketään. Kaikki kuppilat näyttivät menneen nurin. Jostain 'Montusta' kuultiin puhuttavan, mutta sitä ei löydetty, kuulema sieltäkin olisi saanut ruokaa. Jälkeen päin kuultiin, että se on Osuuspankin talon kellarissa.

Nyt nukkumaan. HD-mies on tuossa tuhissut jo jonkun aikaa. Huomenna Möhköön, jos sää pysyy kohtalaisena.

Varaslähtö Kihveliin

Oli taas aika lähteä ulkoiluttamaan pyörää. Suunnitelmana oli hakeutua kohti Kihveli-makasiinia illemmalla kuulemaan Laitinen & Kannas -duoa, joka Pehkosella vahvistettuna olisi trio, joka tänään Perttusen myötä esiintyisi nelihenkisenä. Iltapäivällä taivas synkkeni ja päätti kaataa suuren saavillisen vettä maailmaan. Lähteminen muuttui ehdolliseksi.

Kaupungissa sataa.

Ihmeteltiin siinä sitten, miten kannattaisi keittiöttömänä (= kaupunkiresidenssin remontti...) kaatosateessa junailla operaatio ruuanvalmistus. Pähkinäpussi ensihätään, sitten HD-mies antautui salaatinteon salaiseen maailmaan. Oli ostettu Prismasta mm. meloni, jonka nimeä en muista. Tuolla se nököttää olohuoneen pöydällä, mutta kun minä en ole siellä, en sen nimeä näe. Joku sellainen kuitenkin, jota ei oltu ennen nähty, joten pitihän se ostaa. Sadekin sitten sen verran laimeni, että päästiin joten kuten kuivin jaloin kera varjon hiippailemaan grillikatokseen salaatti ja nieriänkappaleet kainalossa. Pienimuotoisen luuttuamisen jälkeen grillikin syttyi ja penkille saattoi istahtaa. Hyttyssavutkin olivat ryhtyneet uimasilleen, eivätkä tykänneet syttymisestä. Kuiviakin onneksi seudulta löytyi, joten saimme massun täyteen joutumatta itse syödyksi. 

Pienten päiväunien voimin sitten motoristin henkilökohtainen sauna niskaan ja tien päälle. HD-mies käynnisti moponsa niin lähellä vaimon mopoa, ettei vaimo kuullut, lähtikö oma kulkupeli käyntiin vai ei. Ei sitten järki vihjannut, että käännä kahvasta ja tutki tilanne. Taisi tulla painettua starttinappulaa muutaman ylimääräisenkin kerran. Viimein vaimo kuitenkin älysi, että kaikki tantereen tärinä ei tule HD-miehen moposta, vaan osa tutinasta saattaa johtua ihan siitä, että vaimo istuu itsekin käynnissä olevan moottorin päällä. Siispä liikkeelle. Ja taas ihan yhtä epävarmasti, kuin aiemminkin. Mutta liikkeelle silti.

Käsittämätöntä, kuinka vaikeaa on katsoa oikealle ja kääntyä vasemmalle. Koko kolonna autoja olisi ehtinyt tulla väylälle sen jälkeen, kun vaimo vasta teutaroi mopoaan risteyksestä eteen päin. Ei voi tajuta, miten tuo homma oikeasti hoidetaan! Miten ihmeessä kukaan voi mennä mihinkään, kun joku voi tulla jostain sillä aikaa, kun meneminen on vasta vaiheessa. 

Käytiin ensin virallisessa majapaikassa hakemassa hiukan vaihtovaatetta ja tyhjentämässä postilaatikko. Ei uskaltanut vaimo vielä ajaa omaan pihaansa. HD-mies pelasti jälleen ja sijoitti vaimon mopon oikeaan paikkaan. Mennen tullen. Vaimo käveli kypärä päässä perässä ja näytti fiksulta ja taitavalta. 

Kylänraitille palaamisessa jälleen sama ongelma oikealle katsomisessa ja vasemmalle kääntymisessä. Kamala paniikki siitä, että ei kuitenkaan ehdi siihen väliin, mihin jo lähti. Ja sitten jarrut pohjaan ja jotakuinkin väärällä kaistalla, vaikka HD-mies väittikin, että ei se kaista mikään väärä ollut. Uskoako tuota nyt sitten.

Seuraava onnistumisen kokemus olikin bensa-automaatille mennessä. Väärä vaihde, siitäkin huolimatta, että vaimo omasta mielestään polki varmuuden vuoksi jo lähestyessään ykköselle asti ja sitten siitä kakkoselle, mutta ei se sitä ollut. Ruks-ruks-ruks ja pös. Pariinkin kertaa sammui, ennen kuin homma onnistui. Oli siinä taas ihmettelemistä sille toiselle mopopariskunnalle, joka tankilla oli. Ehkä rohkaistuneena tästä vakuuttavasta lähestymisestä vieras vaimo uskaltautui kokeilemaan, millaista Viragon selässä on istua. Kuulemma samanlaista itselleen miettinyt. Pohjanmaalla jopa katsonutkin. Ja nyt totesi, että hyvä on.

Viimeiset 400 metriä meni sitten ihan hyvin. Vaimo sai moponkin itse parkkiin portin kupeeseen. Ja pääsi sisälle. Sisällä sitten kohta soitti se poppoo, minkä pitikin. 

Bassossa oli vain kolme kieltä, koska yksi oli katkennut Melli-Ellin pihassa. Tosin basisti kuulemma pärjäisi kahdellakin, mutta tuo kolmas oli nyt kuitenkin varmuuden vuoksi jätetty paikalleen. Minä veikkaan, että se oli siinä siksi, että tuo lavalla oleva nelihenkinen duo voisi edelleen olla jossain määrin trio. 

Oivaa soitantoa siinä aikamme kuunneltiin, pitkään taukoon jo melkein kyllästyttiin, mutta onneksi mielemme maltettiin. HD-mies virkistäytyi odotellessa kahvilla.

Ja sitten takaisin kaupunkiin hyttysten syötiksi. Kaikesta huolimatta vaimollakin on koossa jo n. 700 omaa kilometriä.