Vaaroja väistellen

Lauantaiaamu valkeni harmaampana kuin edelliset päivät. Yöllä oli sataa ripsauttanutkin, vaimon penkki oli märkä. HD-miehen penkiltä vesi valuu pois kuin hanhen selästä, mutta täytyyhän vaimoihmisten mopoissa olla koristeellisia nappisyvennyksiä vettä keräämässä. Aamiaisen jälkeen kuitenkin tien päälle.

Aamiainen oli ihan kelvollinen, ei loistokas, mutta kyllä sillä käyntiin lähti. Karppaajan kiusaksi mm. lämpimiä piirakoita. Pari muuta turistia sattui samaan aikaan syömään. Enempää ei pöydän ääreen olisi mahtunutkaan.

Möhköön Parppeinvaaran kautta.

Parppeinvaara oli joku runotalo, ulkopuolelta sitä kuikuiltiin ja taas jatkettiin. Ei juuri nähtävää ainakaan ilmaiseksi, eikä muita kävijöitä. Meinasivat viettää perinneviikkoaan vasta tulevalla viikolla http://www.parppeinvaara.fi/.

Möhkössä tiedettiin olevan vanha ruukki, Punkaharjun aamiaisisäntä oli siitä kertonut. Matkalla rupesi sitten satamaan, mutta turisteillapas on vedenpitävät puvut. Siitä syystä vain vaimon olo oli kostea Möhkön pihalle päästyämme. Möhkössä tuli kuitenkin käytyä ja sielläkin tapahtumapäivä olisi vasta seuravana päivänä. HD-mies sovitti kuitenkin kypärää.

Vaimo joutui patruunan puhutteluun luultavasti siksi, ettei ollut vahtinut HD-miestä tarpeeksi tarkoin.

Olivat siellä viritelleet entistä meininkiä saliin nähtäväksi ja kuultavaksi. Kivoja kansanlauluja emäntä pimputteli, mutta HD-miehen mielestä biisivalinnat eivät oikein osuneet kohdalleen.

Katosta olivat löytäneet säilytettäviä koristeita ja joku oli päättänyt muistuttaa muita löydön tärkeydestä. Lapussa lukee 'ei saa peittää'.

Aitan puolella oli keittäjä uittokämpän (vai mikähän tuo nyt oli nimeltään) miehille puuroa jakamassa.

Keittäjä majaili siinä kyökissään.

Vanhan puun olivat kaataneet.

Ei sitten otettu metsästä mukaan järvimalmin rikastamisesta jäänyttä kuonaa, vaikka sitä olisi saanut kerätä vaikka matkalaukullisen. Metsämansikatkin kuonakasan päällä olivat vielä hiukan raakoja. Samoin olivat itikat. Raa'asti imivät verta kaikista niistä paikoista, mitkä ajopuvun alta näkyviin jäivät. Itikoista huolimatta HD-mies rohkeni tutustua erilaisiin majoihin. Tämän palstakämpän katolla kasvoi pieni metsä. Palstakämppä kuulemma tehtiin aina omaan käyttöön, sisällä laveri ja savusaunan kiukaan tapainen lämmönlähde.

 Koskikin siellä oli, Lemmenpolun varrella. Lotinakoski.

Oli ruukinpatruuna, vai millä nimellä sitä nyt kutsuttiinkaan ennen, pykännyt polun vaimolleen Amandalle, jotta olisi vaimolla viihdykettä päivällä. Siellä sitten Amanda itikoitten seassa käyskenteli. Amandan oli hyödyllisempää kerätä talteen polunvarren kantarellit kuin meidän - ei ehkä sivulaukussa kotiin asti olisi kannattanut näitä roudata.

Amanda kävi kai uimahuoneessa välillä uimassa. HD-mies moisesta rakennuksesta kuvankin nappasi ulkoa päin, sisällä oli portaat veteen ja kouru, josta pään päälle sitten sai vettä, jos halusi. Nimenä paikalla oli Ryöppy. Kätevä systeemi.

HD-mies päätti, että masuunin taidenäyttely edusti osallistuvaa taidetta. Olivat muuranneet tämän soittopelin suukappaleen umpeen, mutta ei se haitannut. Ääniä osaa soittaja päästellä itsekin, jos tarvitaan.

Möhkön Mantassa (laiva kuivala maalla) käytiin kahvilla. Niillä oli kumma puucee, ei haissut, ei tarvinnut mitään puruja päälleen, jossain kaukana kumea lorina vain kuului. Eikö olekin mielenkiintoista.

Sitten takaisin kohti Ilomantsia ja sitä kautta tielle 522, joka johtaisi Hattuvaaran kautta Lieksaan. Tien varrella liftasi mies. Punainen hame päällä. Ei otettu kyytiin. Ei myöskään otettu kuvaa.

Hattuvaarassa oli tapahtuma. Kylien väliset kyykkäkisat 'Taistelijan talolla'.

Paras hattukin tulisi saamaan palkinnon. Sateen sattuessa sateessa. Suurimman sateen aikana oltiin syömässä. Sen verran vilu meinasi tulla matkalla, että piti ruveta lämpövuorta virittämään. Muuten oikein hyvä idea. mutta kun sitten päällyste päättyi (oli tosin etukäteen tiedossa), tuli vaimolle sen verran hiki, että vuori alkoi tuntua ihan turhanpäiväiseltä idealta. Se kuitenkin oli ja pysyi.

Alkoi tehdä kahvia mieli. Niinpä sitten poikettiin katsomaan Lieksan rajan ylitettyämme Loma-Kitsi -nimistä paikkaa. Siellä olisi viittojen mukaan myös Koti- ja Jätkämuseo. Tai jotain sinne päin. Pihalla näkyi kyllä sen museon haalistuut kyltti jonkun rakennuksen seinässä, mutta ei mitään vihjettä siitä, minkä oven takan kahvia ehkä saisi. Päätettiin lähteä pois. HD-mies jo pääsikin matkaan, kun pari ukkoa tuli talosta. Jotain sanoivat, puhuivat pihapiirin katsomisesta ja näyttivät paheksuvilta. Ei tietoa, mitä oikeasti sanoivat, mutta olivat ilmeisesti suomalaisia. Jäi vaimolle tympeä mieli, toista oli sen eteläisemmän, saksalaisten pitämän Loma-Kitsan jälkeen.

Vaimo oli tovin ymmällään, kun pihasta piti poistua alamäkeen, kääntyen, hiekkaa pitkin. Vaimo vielä monesti tarvitsee molempia jalkoja lähtövaiheessa, varsinkin jos alusta on epävarma. Vaimolle on myös kerrottu, että hiekka ja etujarru on kehno yhdistelmä. Takajarru tarvitsisi sen toisen jalan, jota myös vaimo omasta mielestään tarvitsisi. Mission impossible. Jotenkin siitäkin vain tuli sitten selvittyä. HD-mies sitten myöhemmin kertoi, että oli ajatellut jo sinne mennessä, että tulee olemaan vaikea mäki takaisin päin tuo. No, ehkä vaimo uskaltaa ajatella kotiinkin ajamista tuon kommentin jälkeen.

Siinä sitten ajettiin, Lieksa lähestyi. Vaimo veti taas varatankille, tai siis mopo, ei varsinaisesti vaimo. Lieksassa onneksi oli bensa-asema. Tosin oli ollut Hattuvaarassakin, siellä kyykkäkisakylässä, mutta se oli siinä Tarmo-lähikauppiaan pihassa ja oli mennyt kuulemma kahdelta kiinni. Tosin oli kuulemma kauppias just käynyt siinä kisapaikallakin valkoisella mersullaan. Sinänsä se tieto ei paljon mopoilijaa silloin auttanut. Nyt kuitenkin saatiin bensaa. Oli tankille mennessä vaikea liikenneympyrä vaihteeksi vaimolle. Ei millään meinannut kääntyä mopo siinä. Kääntyi kuitenkin sitten. Bensaakin saatiin, vaikka ensin näytti, että olisi vain ysivitosta.

Tässä vaiheessa bookingcom valisti meitä Kaatrahovista, joten lähdettiin sitä tavoittelemaan. Lieksa on vaikea kaupunki, tasa-arvoisia risteyksiä täynnä, sen lisäksi vielä tietöitä ihmisten reitillä. Yhden neuvonkysymisen jälkeen löydettiin paikka - venäläisten ylläpitämä, äiti, isä, tytär, isä piti vahtia (varsi oli tarpeeksi leveä ja tatuoitu siihen hommaan), äiti myi (ikää riittävästi), tytär opasti (osasi eniten suomea). Homma toimi, mutta kun kaikki asukkaat olivat koossa, ovet lukittiin ja isäntäväki poistui. Huoneen avain sopi takaoveen, joten kulku kyllä onnistui. Tässä välissä satoi sangen ansiokkaasti, joten oli viisainta odotella... sitten ruokaa etsimään. Lieksa ei näyttänyt järin paljon vilkkaammalta kuin Ilomantsikaan.

Taivas näytti edelleen aika uhkaavalta, jos väärään suuntaan katsoi. Piti katsoa oikeaan suuntaan.

Loppujen lopuksi sitä ruokaa löytyi hotelli Puustellista. Hyvää, veikattiin kastikkeeseen neilikkaa ja minttua, mutta se oli vain konjakkia. Pöh.

Majapaikassa nyt sitten katsotaan ensin, kummoinen on aamiainen, sitten mietitään, josko oltaisiin toinenkin yö ja käytettäisiin päivä paikallismuseoihin sun muihin. Ajaminen on kivaa, mutta niin on myös paikkakuntaan tutustuminen ja lepääminen. Aina ei jaksa olla aamusta asti valppaana.