Ihmeteltiin siinä sitten, miten kannattaisi keittiöttömänä (= kaupunkiresidenssin remontti...) kaatosateessa junailla operaatio ruuanvalmistus. Pähkinäpussi ensihätään, sitten HD-mies antautui salaatinteon salaiseen maailmaan. Oli ostettu Prismasta mm. meloni, jonka nimeä en muista. Tuolla se nököttää olohuoneen pöydällä, mutta kun minä en ole siellä, en sen nimeä näe. Joku sellainen kuitenkin, jota ei oltu ennen nähty, joten pitihän se ostaa. Sadekin sitten sen verran laimeni, että päästiin joten kuten kuivin jaloin kera varjon hiippailemaan grillikatokseen salaatti ja nieriänkappaleet kainalossa. Pienimuotoisen luuttuamisen jälkeen grillikin syttyi ja penkille saattoi istahtaa. Hyttyssavutkin olivat ryhtyneet uimasilleen, eivätkä tykänneet syttymisestä. Kuiviakin onneksi seudulta löytyi, joten saimme massun täyteen joutumatta itse syödyksi.
Pienten päiväunien voimin sitten motoristin henkilökohtainen sauna niskaan ja tien päälle. HD-mies käynnisti moponsa niin lähellä vaimon mopoa, ettei vaimo kuullut, lähtikö oma kulkupeli käyntiin vai ei. Ei sitten järki vihjannut, että käännä kahvasta ja tutki tilanne. Taisi tulla painettua starttinappulaa muutaman ylimääräisenkin kerran. Viimein vaimo kuitenkin älysi, että kaikki tantereen tärinä ei tule HD-miehen moposta, vaan osa tutinasta saattaa johtua ihan siitä, että vaimo istuu itsekin käynnissä olevan moottorin päällä. Siispä liikkeelle. Ja taas ihan yhtä epävarmasti, kuin aiemminkin. Mutta liikkeelle silti.
Käsittämätöntä, kuinka vaikeaa on katsoa oikealle ja kääntyä vasemmalle. Koko kolonna autoja olisi ehtinyt tulla väylälle sen jälkeen, kun vaimo vasta teutaroi mopoaan risteyksestä eteen päin. Ei voi tajuta, miten tuo homma oikeasti hoidetaan! Miten ihmeessä kukaan voi mennä mihinkään, kun joku voi tulla jostain sillä aikaa, kun meneminen on vasta vaiheessa.
Käytiin ensin virallisessa majapaikassa hakemassa hiukan vaihtovaatetta ja tyhjentämässä postilaatikko. Ei uskaltanut vaimo vielä ajaa omaan pihaansa. HD-mies pelasti jälleen ja sijoitti vaimon mopon oikeaan paikkaan. Mennen tullen. Vaimo käveli kypärä päässä perässä ja näytti fiksulta ja taitavalta.
Kylänraitille palaamisessa jälleen sama ongelma oikealle katsomisessa ja vasemmalle kääntymisessä. Kamala paniikki siitä, että ei kuitenkaan ehdi siihen väliin, mihin jo lähti. Ja sitten jarrut pohjaan ja jotakuinkin väärällä kaistalla, vaikka HD-mies väittikin, että ei se kaista mikään väärä ollut. Uskoako tuota nyt sitten.
Seuraava onnistumisen kokemus olikin bensa-automaatille mennessä. Väärä vaihde, siitäkin huolimatta, että vaimo omasta mielestään polki varmuuden vuoksi jo lähestyessään ykköselle asti ja sitten siitä kakkoselle, mutta ei se sitä ollut. Ruks-ruks-ruks ja pös. Pariinkin kertaa sammui, ennen kuin homma onnistui. Oli siinä taas ihmettelemistä sille toiselle mopopariskunnalle, joka tankilla oli. Ehkä rohkaistuneena tästä vakuuttavasta lähestymisestä vieras vaimo uskaltautui kokeilemaan, millaista Viragon selässä on istua. Kuulemma samanlaista itselleen miettinyt. Pohjanmaalla jopa katsonutkin. Ja nyt totesi, että hyvä on.
Viimeiset 400 metriä meni sitten ihan hyvin. Vaimo sai moponkin itse parkkiin portin kupeeseen. Ja pääsi sisälle. Sisällä sitten kohta soitti se poppoo, minkä pitikin.
Bassossa oli vain kolme kieltä, koska yksi oli katkennut Melli-Ellin pihassa. Tosin basisti kuulemma pärjäisi kahdellakin, mutta tuo kolmas oli nyt kuitenkin varmuuden vuoksi jätetty paikalleen. Minä veikkaan, että se oli siinä siksi, että tuo lavalla oleva nelihenkinen duo voisi edelleen olla jossain määrin trio.
Oivaa soitantoa siinä aikamme kuunneltiin, pitkään taukoon jo melkein kyllästyttiin, mutta onneksi mielemme maltettiin. HD-mies virkistäytyi odotellessa kahvilla.
Ja sitten takaisin kaupunkiin hyttysten syötiksi. Kaikesta huolimatta vaimollakin on koossa jo n. 700 omaa kilometriä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti