Pohjois-Karjalasta Pohjois-Savoon

Ikävää, että aamiaisella kolme saksalaista motoristia joutuivat olemaan kovin huolissaan kaveristaan, jonka BMW oli hajonnut ilmeisesti Nurmekseen tai jonnekin. Kyselivät nettiä lainaksi, että saisivat jonkun saksalaisen telefirman puhelinnumeron, että kaveri pääsisi lataamaan rahaa puhelimeensa. Ei selvinnyt tarkemmin, mikä oli lopullinen tavoite - ehkä hällä ei ollut luottokortteja? Sinänsä se olisi omituista, koska olivat matkalla kuulemma Ukrainaan. Lieksan kauttahan se lyhyin reitti sinne Saksasta on.

Liikkeelle kuitenkin sitten lähdettiin, suuntana ensin Nurmes, sitä kautta tavoitteena tiet kohti Runnia. Jossain vaiheessa heräsi ajatus sittenkin poiketa Kolilla, koska se tällä seudulla kuitenkin oli. Kartassa näkyi myöskin Paalasmaan saaristo, joka voisi olla veikeä paikka. Siinä sitten kohti Kolia ajellessa (että voikin olla tylsä tie!!!) tien varressa näkyi kyltti tuosta Paalasmaasta, vihjaisivat infonkin olevan siinä piakkoin sivutien varressa - siispä sinne. Juuan kunta oli huolellisesti infotaulun paikoilleen asettanut ja siinä kerrottiin, että olisi kahvila ihan pian (kahvintarvetta ei ollut, mutta vaimo ei tykkää pissiä puskissa), saari olisi Suomen korkein ja siellä olisi näköalatorni. Kesätoriakin kyltit lupailivat. Näkötorni varsinkin kuullosti juuri sellaiselta, minne kamppeet päällä tykkää kavuta. Perinteistä on pidettävä kiinni.

Kahvilaa ei huomattu, mutta parkkipaikka vessoineen löytyi. 

Ja lossi. Ehkä lossille ajaminen voidaan laskea jonkinlaiseksi harjoitteluksi pitäen silmällä sitä, että jonain päivänä vaimon on uskallettava ajaa Oikeaan Laivaan. Laivahan se lossikin varmaankin on? 

Vaimo tahtoi, että olisi edes yksi dokumentti siitäkin, että ihan mopon päällä vaimo on oikeasti istunut. Eihän se tosin mitään todista, mutta kuitenkin. Huijausta saattaa olla koko juttu, nämäkin kuvat lossista ja istuvasta vaimosta on oikeasti otettu vasta paluumatkalla, mutta kun ne nyt tähän sopivat, ne tähän tuli laitettua.

Sitten HD-mies yllättäen äityi vilkuttamaan vasempaan ja kääntyi. Oli havainnut mustan kyltin, jossa käsin kirjoitettuna luki 'Tornille'. Ja tornille oltiin menossa. Tie muuttui hiekkatieksi, kapeni ja viimein synnytti mietiskelytuokion siitä, jatketaanko. Ei HD-miehellä mitään hätää ollut, vaimo se paniikkia ryhtyi torjumaan. Edessä oli melko jyrkkä ja huonokuntoinen mäki. Oli hilkulla, etteikö vaimo päästänyt suustaan 'käännytään, ei mennäkään, ei se kuitenkaan kiva paikka ole tms.' -lausetta. Tuli siinä sitten kuitenkin vain sellainen olo, että pakkohan se on joskus oppia, joten mitä sitä jänistämään. Hikeä pukkasi, mutta ylös päästiin. Siellä sitten olisi aikaa pohtia paluuta...

Torni löytyi. Selkeästä kyltistä huolimatta.

Sinne jäivät mopot ihan keskenään :(

HD-mies yritti höpöttää jotain hirvittävistä portaista ja siitä, ettei ole kiva, kun näkyy alas portaitten välistä kiivetessä...ei tajunnut, että se MÄKI oli ollut hirvittävä, ei suinkaan tuo torni!!!

Kieltämättä torneista löytää jännittäviä näkymiä, kun suuntaa katseensa oikein... ylös...

 ...tai alas...

Maisemat olivat hienoja.

Joku meinasi asuntoautollakin tulla, mutta tyytyi sitten kääntymään takaisin. Ehkä eivät hoksaneet tuota em. selkeää kylttiä.

Se alasmeno olikin sitten vaimon tähänastisen ajouran hirvein kokemus. Oli kiusaus jättää ajamatta, mutta toisaalta loppuelämä Paalasmaan näkötornin varjossa ei sekään suuremmin houkuttanut. Se liikkeelle pääseminen oli yksi pulma sinänsä - ei vain millään meinannut uskaltaa, koska olisi ollut niin paljon mukavampi vain seisoa sillä jarrulla. 'ÄLÄ KOSKE ETUJARRUUN' oli ainoa selvä ajatus vaimon päässä, muuten ei oikein ollut suunnitelmaa. Miten ihmeessä alamäessä uskaltaisi yhtään kierrosta antaa, ja kuitenkin kai pitäisi jotenkin saada ote tiehenkin. Ja samalla väistellä veden tekemiä uria, isoja kiviä ja kuoppia ja muistaa, miten pyörä kääntyy. Oikeasti vapisutti, kun alas viimein pääsi, mutta kuitenkin - molemat alhaalla ehjänä!

Kesätorilla saatiin vapinaan kahvia. Se ei maksanut mitään, koska se oli kuulemma keitetty termokseen jo monta tuntia sitten, eikä siitä kehdannut hintaa pyytää. Omituista sakkia.

Ja sitten Kolille. Siellä oli muutama muukin ihminen. Hissi vei ilmaiseksi rinteen ylös, mutta ei sitten perillä halunnut avata ovia. Ei myöskään lähteä takaisin alas tai avata hälytyspuhelinlinjaa. Vaimo yritti ehdottaa yhteislaulua tai jotain pientä kivaa tekemistä ajankuluksi, mutta jostain syystä isät ja äidit lapsineen eivät suuremmin innostuneet ajatuksesta. Joku lapsi sopersi pienesti jotain hapen loppumisesta, oli varmaan katsonut liikaa amerikkalaisia elokuvia - kaksi kattoluukkua ja ikkunat sentään olivat auki. No, kuumahan tuossa kopissa oli. Viimein huoltomies kuitenkin tuli (sille soitettiin) ja auttoi - hissi lähti takaisin alas. Osa lapsiperheistä jätti Kolin reissun sikseen ja poistui hissistä, muut jatkoimme takaisin ylös. Tällä kertaa ovet aukesivat. Turisti pääsi noutopöytään (eipä ollut kummoinen, vaikka hinnasta olisi niin voinut veikatakin). Maha täynnä oli hienoa lähteä taas kiipeämään kohti näköalapaikkaa. Ja kaiken kruunasi jälleen ajopuku. Ei palellut, ei. Näköalojen takia kyllä kannatti!

HD-mies.

Vaimo.

Pielinen.

Kolilta sitten kohti Runnia. Löytyi oikein mukavia teitä reitillä Juuka - Juankoski - Nilsiä -Varpaisjärvi ... Jumisen kohdalta Iisalmen suuntaan ja sieltä viimein Runniin. Matkalla oli monta tuttua paikannimeä, esim. Pisa, Berliini, Hankamäki, Ritopohja... Aikaa meni enemmän kuin oli ajateltu, mutta vielä ehdittiin syömään, ennen kuin sulkivat ravintolan. Nyt unten maille. Huomenna suunnitelmissa ehkä joku hieronta tms. ja uintia. Mahdollisesti ajelua, mikä tosin vaatii tankille poikkeamisen - vaimo taas varatankilla. Tai siis sen mopo. Joka tänään totteli notkeammin kuin eilen :)