Gdansk

Tulipa ensimmäisen kerran tällä reissulla varattua oikein etukäteen netistä majapaikka. Pitkään arvottiin, lähestytäänkö Gdanskia omia jälkiämme 7-tien kautta vai S6-tietä pitkin. Ulkomuistista nuo tienumerot nyt eli ei kannata siellä kenenkään hikeentyä, jos väärin meni. Päädyttiin seiskatiehen, koska reitti tuolle varatulle hotellille vaikutti sitä kautta selvemmältä. Netti on kätevä, ajo-ohjeita pukkaa solkenaan paikkaan kuin paikkaan. Pienimuotoinen ongelma tietysti on siinä, että a) ajaessa ei nettiin pääse b) mopon varusteisiin ei kuulu printteriä ja c) vaikka kyytiläinen jotenkin saisikin ehkä selvää käsin kuitin taakse kirjoitetuista ajo-ohjelyhennelmistä, tienviitoissa ei välttämättä ole samoja sanoja, kuin ihminen haluaisi niissä olevan (tosin itäeurooppalainen tapa maalata kadunnimet kissankokoisin kirjaimin kerrostalojen päätyihin on oivallinen!).

 Ja kun ei sitä kypäräpuhelintakaan ole, karsittu HD-viittomakieli oli otettava käyttöön. Piti sitten kaartaa jonkun kioskin pihaan puhumaan puolaa ja ostamaan kartta. Ryppyisen kassakuitin takana oli sentään hotellin osoite jotenkin näkyvillä ja kas kummaa, kioskintäti tuli ulos kopistansa ja osoitteli ja höpötti ja kannustavasti nyökkäili. Siinä se 'hotelli' olikin sitten naapurikorttelissa.

Tai siis...'hotelli' muistutti erehdyttävästi kirkkoa (jotain vihjauksia siihen suuntaan toki oli hotellikuvauksessa ollut, mutta...), ovet oli lukossa, ovikelloon ei kukaan vastanut.

Tiedettiinhän me, että aikaisessa ollaan, mutta toiveikkaana meinattiin käydä kysäisemässä, josko edes tavarat voisi jo jättää. Oltiin jo kääntymässä pois, kun ukko käveli ohi ja kysyi, että 'hotel?' ja sitten hänen perässään jonkin sivuoven kautta meidät ohjattiin toimistoon, jossa oli itse tirehtööri. Mitään varsinaista respaan viittaavaa kylttä ei ollut, mutta suunnaton määrä paperikasoja ison työpöydän päällä (oletettavasti siellä alla oli pöytä). Jotenkin vain ko. herra oli heti tietoinen siitä, keitä olemme ja selitettyään, että sisäänkirjautuminen on vasta klo 14, vakuutti samaan hengenvetoon, että 'no problem' ja lähti meitä huoneeseen viemään (kello oli hiukan yli 11). Kyseli twinia ja doublea ja kun sai vastauksen, muisti jotain, meni pois ja me odottelimme käytävällä. Siivooja oli jossain määrin epäluuloinen, tuijotteli kulman takaa. Jonkin aikaa siinä seisoskelimme, kunnes tuntui, että ehkä meidät on unohdettu. Takaisin toimistoon...'moment, moment' - oli toinen homma kesken. Avain mukanaan setä tirehtööri johdatteli meitä taas jonkin huoneen luo, mutta kun emme ilahtuneet ajatuksesta, että yksi yö yhdessä huoneessa ja sitten vaihtaisimme, taas 'moment' ja hän katosi palatakseen ja viedäkseen meidät kolmanteen huoneeseen, jossa se epäluuloinen siivoajatäti jo puuhastelikin toisen tädin kanssa. Tavarat jätimme ja poistuimme takavasemmalle eli kohti Helin niemimaata.

Ruuhkassa saimmekin ajella, kunnes viimein erkani tie 216. Helin päähän asti mentiin, ei ehkä niitä kauneimpia paikkoja siinä nähty, mutta turistikatua kylläkin.

Ja paikallisen HD-miehen ylläpitämä ravintola.

Paluumatkalla poikettiin rantakin katsomaan.

Oli jo ilta, kun takaisin tähän oivaan hotelliin tulimme. Respaa emme viitsineet lähteä etsimään. Itse saimme pedata, eriparipussilakanat ja lakananpätkät ja omaperäiset patjat. Mutta jääkaappi, televisio ja langaton ilmainen netti. Ynnä bussilastillinen saksalaisia ipanoita. Yllättävän hiljaa ne yöllä olivat. Ja siis ei ne meidän huoneessa sentään olleet.

Aamupalalle mentiin ehkä aiemmin kuin tirehtöörin kanssa keskustellessamme oli ollut puhetta ja saimme siivoojatädit (jotka olivat siis myös keittiötätejä) ripeästi toimimaan ja tuomaan meillekin jotain syötävää. Sakasalaislapset olivat jo syöneet.

Respa tai siis se toimisto ei ollut auki eli kukaan ei meitä ole oikeasti kai kirjannut hotelliin sisälle.

Kohti keskustaa sitten oli nokka suunnattava. Ratikkapysäkki oli lähes vieressä, mutta ei aavistustakaan, mistä saa lippuja. Matkalla vastaantulevalta nuorisonedustajapariskunnalta tiedustelimme, he viittasivat heitä seuraamaan, näyttäisivät lehtikioskin kuulemma meille. Muutaman askeleen jälkeen nuorison herrahenkilö muisti, etä hänellä taitaakin olla pari ylimääräistä lippua, jotka hän voi antaa meille. Ilmeisesti naispuolinen nuorisohenkilö ei halunnut kahden keski-ikäisen turistin roikkuvan heidän mukanaan :) No, keskustaan siis!

Nätti kaupunki on tämä Gdansk, kannatti tulla!

Vanhankaupungin keskustassa aikamme pyörittyämme ostimme vuorokauden ratikkaliput ja lähdimme rantamaisemia kohti. Sujuvasti turisti vältti lipun leimaamisen tuossa vaiheessa ihan tarkoituksella, jotta se olisi siten voimassa pitemmälle lauantai-iltaan.

Ranta näytti olevan oikein kunnon beach!

Lämmintäkin oli, kunnes ihan yht'äkkiä rupesi tuulemaan.

Ranta tyhjentyi kertaheitolla. Onneksi mitä mukavimmat kävely- (ja pyöräily-) väylät kulkivat rannan vieressä, pieni puskakaistale erotti väylän rannasta, eikä tuuli suoraan päässyt turistia palelluttamaan. Siinä sitten töpöteltiin Sopotiin saakka.

Siellä oli laituri, jota käytiin katsomassa.

Ja joku tapahtuma, joka veti väkeä. Hyvä paikka oli siinä lavan vieressä, ihan tyhjää ja hyvin näki. Televisiokamerat osoittelivat ja screenillä näkyi varmaan välillä kuvaa turististakin, joka lavan vieressä ihmetteli. Yllättäen lauma kameraukkoja alkoi juosta kohti. Eivät varmaan HD-miestä ja vaimoa heti tunnistaneet, koska siihen parin metrin päähän meistä menivät. Ja hurraava kansanjoukko heitä seurasi. Syykin selvisi: Puolan uusi (tai virkaatekevä) presidenttihän se siinä, lähes kosketusetäisyydellä. Sinne lavalle ne sitä hinkusivat, mutta ensin sinne kiipesi hallitus tai joku muu tukijoukko, joita me sitten tyydyimme katselemaan takapuolelta.

Tässä keskellä itse Komorowski, tuo rillipää.

Kun tämä kansanvillitsijä Komorowski viimein esille pääsi, me lähdimme kävelemään takaisin Gdanskiin, jotta pääsisimme käyttämään ratikkalippujamme (eivät käy Sopotin puolella). Ja kas kummaa jälleen: pysäkillä näytti olevan ratikka, jolla pääsikin suoraan takaisin hotellille toiselle puolelle kaupunkia :)

Hotellilla on nyt bussilastillinen puolalaisia lapsia...respaa ei vieläkään ole tavoitettu, eikä meitä kai ole siis edelleenkään kirjattu tänne sisään.