lauantai 19. kesäkuuta 2010

Pari sanaa puolalaisesta liikenteestä

Jos auto on Puolan rekisterissä, sitä kuuluu ajaa eri tavalla kuin muita autoja. Auto ei luultavasti toimi kunnolla, mikäli se ajoradalla ollessaan joutuu olemaan liian kaukana muista autoista. Mikäli autojono liikkuu tieosuudelle suunniteltua nopeutta kiivaammin (kuten siis pääsääntöisesti tapahtuu) ja turisti pitää sen verran etäisyyttä edessäkulkeviin, että voi ajopelinsä tarpeen tullen vaikeuksitta pysäyttää, puolaisrekisteröity ajoneuvo joutuu suorittamaan ohitustomenpiteen erityisesti siinä tilanteessa, kun tuo edessäoleva jono yllättäen jaruttaa. Olisi kovin ikävää, jos tienpinnasta jäisi tyhjäksi autonmentävä rako. Mikäli kaistoja on useampia, esim. moottoritiellä, ohitukseen voi käyttää vapaasti valiten juuri sitä kaistaa, missä kulloinkin sattuu olemaan tilaa. Tai missä haluaisi olevan tilaa.

Liikennemerkit (siis esim. nopeusrajoitus, ohituskielto)  eivät vaikuta puolalaisrekisteröityihin autoihin, ei myöskään pysäköintikielto. Pysäköiminen onnistuu sujuvasti esim. vastaantulevien kaistalle tai risteysalueelle, jos laittaa hätävilkut päälle tai auto on musta ja iso.

Yhtään onnettomuutta emme onneksi ole nähneet, mutta emme myöskään kovin montaa maalipinnaltaan virheetöntä Puolan rekisterissä olevaa ajoneuvoa.

Muuta liikennekuvaa ei nyt ole, ei kuulemma kuski voi kuvata ja ajaa. Yhtäaikaa siis. Eikä kyytiläinenkään halua matka-aikana kameran kanssa heilua. Tämä otettu siis jalkeilta paikasta, missä oli koko ajan ruuhka. Yllättävän paljon tilaa tuon säiliörekan takana. Malborkissa.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

kuulostaa epäilyttävän samanlaiselta kuin ajoneuvojen liikkuminen aasiassa, etelä-amerikassa tai venäjällä. Jostain tv-ohjelmista olen joskus saattanut nähdä samankaltaisuuksia myös afrikan liikenteessä...

Ehkäpä suomalainen liikenne onkin se omituinen poikkeus, jossa ylipäätään tarvitaan liikennesäännöt tai jos ne jossakin on, niin harvoissa muissa maissa niitä tarvitsee noudattaa.

Jenni

Anonyymi kirjoitti...

Tuota samaa tapaa joskus ihan Suomessa ja suomalaisilla autoilla tehtyinä. Toisaalta, olisihan se tuhlausta, jos tiellä olisi auton mentäviä aukkoja siis ihan käyttämättömänä hyvää tietä. Sama asia, jos leikkaat kankaan keskeltä palan ja loput jää huonon suunnittelun vuoksi käyttämättä. Koko ajotila siis on EHDOTTOMASTI oltava koko ajan hyötykäytössä.
Ja liikennesäännöt on meitä tomppeleita varten, meitä, jotka emme osaa liikenteessä muuten ajaa, ne taitavat voivat hyvin soveltaa, koska tietävät mitä tekevät.

Hyviä ajomatkoja, turvallisia tieosuuksia toivottaa Helsingin hulinasta kotiutunut
Riikka