Ei ollut enää mitään pyssymiehiä Puolan pohjoisella tiellä. Saattaisiko olla mahdollista, että silloin vuosia sitten iltapimeässä olimme pääväylältä ihan oikealle rajavyöhykkeelle eksyneet ja meitä siksi vahdittiin hiukan tarkemmin? Nyt oli ainakin ihan mukavia pikkukyliä toinen toisensa perään. Kuski tykkäsi tiestä, samoin matkustaja, lukuunottamatta joitakin pieniä pomppupätkiä, joihin häntäluunympärys ulvahtelee edelleen...
Rutka Tartakissa enimmäkseen ehkä dreeveriä muistuttava hännänheiluttaja koki kai olevansa onnensa kukkuloilla kun rynnisti nukkumapaikaltaan ajotielle ja hätisti äkäisesti pahaäänisen mopon pois tontiltaan. Viereisen korttelin piski (jonka sukutaulusta ei selvää saanut) osallistui samaan ajojahtiin ja nyt nuo nelijalkaiset luultavasti vertailevat kokemuksiaan ja kehuvat muille, miten pelottivat HD-miehen huitsin nevadaan.
Seuraavan kylän hurtat käyttäytyivät hillitymmin: snautserintapainen seisoskeli pellolla mutalammikossa mahaansa myöten, meitä tuijotti, pellonvärinen corgimallinen otus makasi snautserintapaista tuijottamassa. En usko, että kumpikaan samoille lakanoille isäntäväen kanssa pääsee.
Mutta mepäs ajettiin koirien ajatuksista huolimatta Goldapiin kahville. Sinne uskaltautui kohta muitakin mopoilijoita, kun me ensin näytettiin mallia.
Mutkista varoitetaan etukäteen. Jotenkin kai näiden merkkien jälkeen tien mutkaisuus muuttuu edeltävästä tilanteesta.
Yhdessä merkissä varoitettiin usean rivin mittaisella 'muu vaara' -merkin lisäkilvellä jostain paljon w, c ja z -kirjaimia sisältävästä asiasta. Huolellisesti vältimme ko. asiaa.
Nyt Gizyckossa. Zetan päälle kuuluu sellainen juttu, jota ei osaa nyt näppikseltä etsiä.
Tekstit
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti