Johan sitä reilu viikko on tullutkin kotona oltua. Sitten joku otti puheeksi kummipojan jalkapalloreissun. Pelaa Valmierassa ensi viikolla. Siis ihan tuossa lähellä. Ja taas on HD-mies mennyt varaamaan menolipun (tosin vaimon myötämielisellä kannustuksella). Tämänkaltainen jalkapallohulluus saattaa olla ihan eteläafrikkalaisten syytä, muuten sitä on vaikea selittää, ei nimittäin ole näitä lähiseutupelejä ensimmäistäkään vielä tullut katsottua.
Järjellisesti tämän liikkeen voi(nee) perustella sillä, että jos ei olisi latin latia taskussa, ei kannattaisi reissaantua, mutta kun nyt sattui ne reilut 10 latia taskuun jäämään, ne pitää käydä käyttämässä.
Tiistaina siis päivälaivalla yli, tällä kertaa majoittuminen jo Tallinnassa - oli meinaan viimeksi hiukan liian puuduttava reissu (HD-mies kestää mitä vaan, vaimo ei) saman päivän aikana Hankasalmelta Pärnuun. Tallinnasta löytyi hotellihuone hintaan 32 € aamiaisella. Rauhallinen paikka (?), hautuumaa naapurissa. Ajo-ohjeita satamasta hotellille tuossa äsken vilkaistiin: kesken reitin kuukelimapsi antaa ohjeen 'tee U-käännös'. Ovat ilmeisesti rakentaneet turhan vaikean risteyksen siihen kohtaan, mistä aiemmin järjen mukaan voisi kääntyä vasemmalle.
Nyt sitten onkin edessä hankalat 6 yötä. Matkakuume on kamala asia.
keskiviikko 30. kesäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti