Valamossa

Eilen hiukan ajateltiin, jotta josko lähtisi muiden mopoilijoiden kanssa tänään poikkeamaan Joutsassa, oli meinaan sellainen Motorday. Ei sitten kuitenkaan, olisi jäänyt uni aamulla kesken. Jonnekin kuitenkin mieli teki, koska tämä kotona möllöttäminen ei oikein näytä tuottavan järin mainittavia aikaansaannoksia.

Kartta siis pöydälle ja epämääräinen sormenpyöräytys Savon suunnalla. "Josko tuohon suuntaan?"... 'Tuolla suunnalla' näytti olevan Heinävesi, eikä siellä olla käyty ennen. Pieksämäen kautta kai oli tavallaan 'pakko' mennä, mutta sen jälkeen reitti kulki sutjakasti Jäppilään ja siitä Leppävirralle. Jollain HD-miehen lukemalla motopalstalla oli joku taannoin kehunut Pieksämäki -Jäppilä -tietä 'mutkatieksi'. HD-mies suhtautui moiseen kuvaukseen jo etukäteen varauksellisesti, oli Google Street Viewillä tietä jo tutkaillut ja oikeassa näytti olevan: Oli tainnut palstalle kirjoittanut motoristi sekoittaa mutkat ja mäet. Ne mutkat alkoivat vasta Jäppilän jälkeen, eikä sekään pätkä nyt mikään järin erikoinen ollut. No, mutkia kuitenkin :)

Sitä paitsi Sorsakoskella (Leppävirran kuntaa) olimme 11 km:n päässä siitä kuuluisasta Leppävirran kansainvälisestä kaatopaikasta. Ehkä.

Noin 5 km 23-tieltä Heinävedelle päin oli tienposkessa ilmeisesti jonkin sortin vinttikaivo, jonka yläpuolelle oli väkrätty puinen lentävä kotka tai muu suurehko tirppa. Vaimo huomasi tuon systeemin hiukan jälkijunassa vahingossa, eikä rohjennut ruveta kuskia epävarmojen ilmestysten vuoksi takomaan, joten onpahan joku tavoite seuraaville reissuille. Ilmestyskotka tsekataan joskus.

Heinävedellä nautittiin 'Päivän soppa' paikallisessa Gasthausissa. Oli kansainvälinen tunnelma - vessassa joku sanoi 'Hi!' tullessaan kopista ja huikkasi 'Hola!' poistuessaan lavuaareilta. Mikäs siinä :) Toinen tulevien reissujen katsastuskohde on Heinäveden kirkko. Ruokapaikassa lojuneen esitteen mukaan Suomen suurimpia puukirkkoja, mutta oli se sen verran pieni, ettei juuri siihen näkynyt, missä mopo oli parkissa, joten jatkoimme matkaa. Samainen esite mainosti Valamoa ja Lintulaa, eikä kummassakaan ole tullut aiemmin poikettua. Karttaan silmäys ja itäistä reittiä Kermajärveä kiertämään.

Hämmentävää oli huomata yllättäen olevansa Pohjois-Karjalassa. Se ei kuulunut varsinaisesti suunnitelmiin, mutta niin ne tienvarren kyltit siellä sitten väittivät. Pikaisesti kyllä taas pääsimme Savon puolelle ja viimein näyttikin Valamo olevan ihan siinä. Pois siis mopon päältä ja luostaroitumaan. Alla muutamia otoksia paikan päältä.

Ensin vaimo, Sergei ja Herman...

...täältä katsottuna...

Pääkirkko.

Palohälytyksen tullessa tästä pömpelistä varmaankin rynnistää ulos punaiseen kaapuun sonnustautunut munkki.

Vanhassa kirkossa poikettiin sisällä ja vaimolle tuli siinä mieleen, että näillähän on huivit kaikilla eukoilla täällä päässä...naulassa roikkui sosiaalihuiveja, mutta ne eivät innostaneet, joten HD-mies buffoineen tuli hätiin. Niin on nätti olo vaimolla heti, vaikkei ortodoksi olekaan ja olisi ominkin päin tuosta kirkkovisiitistä kai selvinnyt.

Kuivan kesän tuloksena syksy on saapunut jo elokuussa.

HD-mies kökötti paikallissatamassa Sergein kanssa. Valamon pyhistä miekkosista Herman oli ilmeisesti seilaamassa.

Tässä ne miekkoset kylki kyljessä.

Tuo vasemmanpuoleinen ei ilmeisestikään ole munkkien kylpypalju, vaikka siltä näyttääkin. Tosin ei oikeanpuoleinenkaan ole sellainen.

Pääkirkossa käytiin vain hetki seisoskelemassa. Rupesivat jo turisteja ulos laittamaan ja jumalanpalvelukseen valmistautumaan. Vaikka ei luostarin väkeä olekaan toivottavaa kuvata, ei millään voinut sille vaimo mitään, että munkinliehuke tähän kuvaan väkisin ihan loikkasi. Muutenhan kuva tietenkin on huolella suunniteltu ja otettu vallan ikuistettavasta kohteesta eli luostarin lippusiimasta.

Leppävirralla oli kohtalaisen komea näkymä sillalta alas. Jo menomatkalla paikkaa vauhdista ihailtiin, mutta tämä kuva on napattu vasta tullessa. Sillalla oli menossa työvaihe 'betonin kuivuminen', joten ne kaksi työmiestä, jotka siellä näin sunnuntaipäivänä hommia paiskoivat, olivat luultavasti betoninkuivattajia ammatiltaan, aprikoi HD-mies.

Paluumatkalla Leppävirran Nesteellä oli jotenkin niin hellyttävä näky. Vauvamopo siinä isompiensa seurassa. Parka odotteli kyytiä, oli takarengas mennyt pahki.

Jonnekin ja takaisin

On se kumma, kun ei kotona saa mitään aikaan! Siksi olikin taas kalvava tunne, että jonnekin olisi hyvä päästä, eipä oikeastaan väliä minne, mutta ei kuitenkaan Kotas-ralliin, vaikka sellainenkin sattui nyt olemaan menossa. Vaimoa ei viehättänyt ajatus metsittymisestä satojen muiden hullujen kanssa. Siispä muualle.

Sitä vähän aikaa sitten siinä arvottiin, että lähteäkö lähemmäs vai kauemmas ja ollako enemmän vai vähemmän aikaa. Varmuuden vuoksi vaihtokamppeet kyytiin ja jonnekin. HD-mies käänsi keulan kohti Konnevettä. Suolivedentien kautta aluksi meinattiin, mutta muutaman kilometrin ajon jälkeen HD-mies heltyi ja tiedusteli vaimon vointia. Vaimo esitti kainon toiveen parempipintaisesta tiestä ja niinpä seuraavaksi kohteeksi valikoitui Kalliokoskentie, joka johtaa turistin Siikakoskelle. Ei paha.

Siikakoskella tuli räpsittyä 'täällä ollaan' - peruskuva.

Lisäksi oiva koppi törötti puskassa ja opastetaulun kupeessa oli kolo. Kolon käyttöohjeita ei näkynyt.

Vaimo kävi ihan rannassa asti.

Matka jatkui Asta-myrskyn viitoittamaa reittiä Istunmäkeen ja siitä kohti Vesantoa. On se myrskyn voima melkoinen, ei käy kateeksi niitä ihmisiä, joiden elämää se mokoma vaikeutti! Riittää jo pelkästään raivaustyötä noilla seuduilla toviksi jos toiseksikin! Neiturin kanavan kohdilla seisahduttiin, oli meiningissä etsiä uimaranta. Paikallislenkkeilijältä asiaa tiedusteltiinkin, kuulemma 'jonkinlainen, vaan ei häävi' toiselta puolelta tietä löytyisikin. Emme sitten sinne viitsineet mennä, mutta tulipa muuten tuokin paikka nähtyä.

Vesannolla oli Teboil ja siellä evästä. Kuvankin vaimo eväästään otti, mutta siinä näkyi lähinnä peukalo. Siis siinä kuvassa, ei eväässä. Naapuripöydän asiakas valisti, että 'on kylällä uimaranatkin, siitä kirkon kohdalta oikealle, sitten jonkun sadan metrin päästä vasempaan ja on siinä viittakin kai'. Käytiin katsomassa, mahtoikohan siinä lukea 'laivaranta' tms. Näytti koirien ja muiden elukoitten uittaminen olevan nakarasti kiellettyä, mikä sinänsä viittaa siihen, että ihmisten räpiköintiin kunnanisät olivat paikkaa tarkoittaneet. Ketään ei uimassa näkynyt, eikä sitten menty mekään. Matka jatkui kohti Tervoa. Siellä oli ihan nätti tienpätkä, sitä keskustassa käytiin ihailemassa ja jonkun perhejuhlan ohi mennen tullen päristeltiin. Eivät kutsuneet kaakulle. Eikä sitten uitu Tervossakaan.

Karttulaan tienpitäjä olisi halunnut ohiajavaa turistia houkutella ainakin neljän eri risteyksen kautta. Ei menty. Siitä voisi päätellä, että luultavimmin juuri Karttulassa olisi ollut mitä mainioin beach. Mene ja tiedä. Lopulta käännyimme tielle 548 kohti Suonenjokea. Matkalla HD-mies pysäytti Virmasveden rannalla kioskilla, missä oli aiemminkin käynyt erään kurapyöräilijän kanssa. Siellä sitten kahvit ja jäätelöt laiturin nokassa nautimme.

Vieressä näytti olevan uimarantakin, mutta pukukoppien puute oli ilmiselvä, eikä siirtyminen hikisistä ajokamppeista uima-asusteeseen siinä keskellä hiekkalänttiä houkuttanut. Matka siis jatkui. Muutaman sekunnin maisemanihailutauko jossain Mustolanmäen liepeillä pidettiin ja sitten suunnattiin Suonenjoelle. Kyllähän kaupungista on uimaranta löydyttävä! Ja löytyihän se, ihan pukukopilla varustettu sellainen. Taisipa olla Kaatro-niminen järveke, mihin sitten päästiin pulahtamaan. Viilensihän se, mutta on sitä mukavampiakin puuhia ihminen kohdannut, kuin ajokampeiden raahaminen uimarannalla. Puhumattakaan sitten siitä, että yrittää varustaa itsensä uinnin jälkeen uudelleen noilla mukavan raikkailla systeemeillä.

Sellainen reissu tällä kertaa. 265 km meiltä Suonenjoelle uimaan. Just. Mutta yöksi kotiin. Eikä nyt niin järin monta kuvaakaan tällä pätkällä tullut napsittua.

Suku loi maan?

Oli tuossa viikolla puhetta, että jospa sitä toimittaisiin täysin vastoin tapojamme ja lähdettäisiin sukuloimaan. Moista ei todellakaan ole tässä perheessä totuttu harrastamaan, joten koko ajatus tuntui sangen omituiselta, vaikkakaan ei lainkaan vastenmieliseltä.  Avainsanana tietysti tässä oli se, että sukuloinnin kohde älysi lausua sanat 'hypätkää sen Harrikan päälle ja ajakaa meille.' Siinä sitten sovittiin, että jospa vaikka torstaina heitä lähestyisimme.

Keskiviikkona iltapäivällä alkoi houkuttaa hiukan, että ehkäpä pieni siirtymätaival likemmäksi tavoitetta piristäisi. GoogleMaps on vinkeä vekotin, sen avulla saa lyhyenkin matkan näyttämään aika pitkältä, kun vain hiukan siirtelee ajoreittiä osoittavaa viivaa kauemmaksi pääteiltä. Alkoi vahvasti näyttää siltä, että iltalähtö ja väliyöpyminen olisi jopa 'järkevää'. Tiskitkin tiskattiin valmiiksi, kaupassa poikettiin ja pakkaamista alettiin ajatella.

Sitten HD-mies katsoi ulos ikkunasta ja tuli toisiin ajatuksiin. Kuulemma ei nyt ajellakaan ehkä.

Veera 4.8.2010 ilmoittaa itsestään

Noissa toisissa ajatuksissa äityi sitten täyttämään pyykkikoneen. Klo 16.35 HD-mies painoi koneen virtanappia ja Hankasalmelta meni sähköt. Väittävät, että syynä oli Veera-myrsky. Voihan se olla niinkin. Ainakin paikallismaisema muuttui jonkin verran ja on vaikea uskoa, että HD-miehen pyykkikonesessio olisi tämänkin metsän tästä poistanut.

Illalla odoteltiin sähköjä saapuvaksi, mutta niin vain piti unten maille heittäytyä ilman ympärillä sirisevää sähköistä ääntä. Harvoin on tullut niin katkotta nukuttuakaan!

Aamulla ei vieläkään tuikku kattoon syttynyt ja pakastimen sisältö alkoi herättää pientä huolta. Käyttöohje onneksi lohdutti ja kertoi, että 18-30 tuntia kaappi kylmänä pysyy, joten oli valinta vaihtoehto 1:n (pakasteiden roudaaminen jonnekin sähkön ääreen) ja vaihtoehto 2:n (peräkkäin istuminen pisteestä A, jossa ei ole sähköä, pisteeseen B, jossa on sähköä) välillä oli kivuton. Mopo valmiiksi ja menoksi. Jo oli aikakin. Tätä kuvaa en kuulemma saa tähän laittaa, mutta koska siinä näkyy jotain, mitä siinä ei saa näkyä, mutta koska siinä ei juurikaan näy sitä, mitä mitä siinä ei saa näkyä, laitan sen silti. HD-miehen tarkka katse ehkä löytää sen, mitä ei saa näkyä :)

Reitillä Konnevesi-Äänekoski- Uurainen-Multia- Keuruu-Haapamäki-Visuvesi näkyi yksi melkoisen tyhjä kauppakeskus (Spektri Äänekoskella), jonne oli pitänyt rakentaa tismalleen yhtä ahdas vessa kuin kaikkialle muuallekin. Miksi vessa-asiakkaan pitää mahtua vaikka porukalla tanhuamaan vessakopin ja lavuaarin välissä, mutta kopissa itsessään on aseteltava polvensa kieroon ja hakattava otsaa oveen, ennen kuin pystyy istuma-asentokäyttämään kyseisen eriön keraamista istuinta???! Pitänee jatkossa pitää kypärä päässä näilläkin vierailuilla!

Uuraisilla oli myrskyturisteja tien varressa. Ymmärrettävää kyllä, mutta useimmat unohtivat, että yleisellä tiellä ei ole suotavaa kesken ajon ostaa tonttia ajotieltä, jos on muutakin liikennettä. HD-mies käänsi kahvaa.

Multialla oli sitten jäätelön ja kahvin aika. Haapamäeltä lähdimmekin sitten Ruoveden viittojen mukaan tavoittelemaan tietä numero 66. Ja kappas - löysimme tietöitä! Hyvin olivat tien jyränneet, asfalttia siihen meinasivat. Niin oli somaa ja tasaista istua kyydissä, vaikka hiekalla mentiinkin. Oli kartalta katsottu, että tuosta ja tuonne ajellaan ja sinne sitten muka ajeltiin, kunnes vaimolle tuli hätä, että ovat väärän tienumeron tuohon tolppaan maalanneet. Jotenkin sitä kuvittelee, että kun huitoo kädellään kohti tienreunaa, HD-mies elekielen oikein tulkitsisi ja pysäyttäisi mopon, mutta eikös mitä! Luuli, että nyt oli alkanut vauhti vaimon päätä huimata. Huutelemaan piti ruveta, jotta mopo pysähtyi ja viesti perille toimittui. Ympäri siis ja entiselle väylälle vielä hetkeksi. Kannatti, oli meinaan aika nättiä seutua Salussärkkä, parin kilometrin mittainen jääkausijäänne.

Visuvesikin sitten saavutettiin. Olihan sitä uutisissa ollut, että ovat siellä kääntösillalla ilman sähköä ja vesiliikenne seisoo, mutta kun ne sähköt olivat poikki myös siellä pisteessä B. Vaan eipä tuo haitannut, oli niin kertakaikkisen mukava paikka, ihania ihmisiä ja hyvää ruokaa!

HD-mieskin näytti taas onnelliselta.

Ja mikäs on ollessa, kun koko ympäristö oli täynnä mainioita yksityiskohtia.

Ruuansulattelukävelyn tuloksena selvisi sekin, miksi sähköt olivat poikki. Oli niitä kumoutuneita puita täälläkin ja sähköpiuhoja sen myötä maissa.

Missään peräkylässä ei silti oltu, täällä ajellaan Lambhorghineilla.

Viimein oli aika lähteä tavoittelemaan kotipuolen maisemia. Jospa vaikka sähkötkin jo olisivat pakastimen tavoittaneet. Isäntäväen neuvosta poikkesimme paluumatkalla Vilppulankoskea katsomaan, koska kuitenkin tuota eteläisempää raittia aioimme ajella.

Tarkkaavainen katsoja huomaa äskeisessä kuvassa jotain uutta.

Pikkuhiljaa sitten kohti Hankasalmea ajelimme. Oiva reitinvalinta - hei ajetaan tuosta Kärkistensalmen sillan kautta ja siitä Rutalahteen! Joopa. Kyllähän se mielessä oli, että on siinä hiekkapätkä, mutta se oli 20 km pidempi kuin muistikuvissa. Ja kun autokyydissäkin vaimoa on se tie aina pelottanut...sen siitä takapenkiltä ehti katsoa, että yhdessä kohdassa tien vasemmalla puolella oli järkyttyneen näköisiä lampaita. Eivät varmaan olleet koskaan mopoa nähneet. Tai ainakaan kuulleet. Ja jos vaimosta riippuu, eivät kovin pian ainakaan tätä meidän mopon ääntä tule kuulemaankaan. Eläköön siellä rauhassa. Sen verran monta Isä meidän -rukousta tuolle pätkälle vaimo sai mahtumaan.

Hankasalmelle tullessa näytti langoilla makaavat puut olevan aivan samassa asennossa kuin lähtiessä. Ei sähköjä edelleenkään kuin niissä huusholleissa, jotka olivat aggregaatin käsiinsä saaneet. Marjojen hilloksikeitto-operaatio näytti väistämättömältä. Mutta ei vielä, ensin toinen sähkösirinätön yö. Eikä aamullakaan heti, ensin oli muuta päiväohjelmaa, erään aikakauden päätös. Vasta iltapäivän lopulla sitten kauppaan pakasterasioita, hillosokeria ja Atamonia ostamaan. Hankasalmelle tullessa näkyikin sitten ensimmäinen Suur-Savon Sähkön auto ukkoineen. Ja kas kummaa - SÄHKÖT! Varovainen pakastimen tarkistus....sähköttä 49 h ja 5 min, mutta eväät sisällä ihan jäässä. Loistavaa Gram!

Hillonkeitosta vapautuneen ajan saattaa joutua käyttämään mopoiluun. Kukapa tietää.

Turnajaiset

Sen verran myöhään tuli eilen valvottua, että tuli myöskin myöhään nukuttua, joten aamu oli jo vetelemässä viimeisiään, kun vaimokin jalkeille pääsi. HD-mies toki oli jo reippaana ollut kahvin- ja puuronkeitossa. Hyvä niin!

Lauantaipäivä, mitähän sitä tekisi? Kangasniemellä Maitolaituri? Hmmm - lastenjuttuja ja tanssit, ei nyt. Maalaismuhinat K-kaupan pihassa Hankasalmella? Hurraa, luultavasti kuitenkin metrilakua ja pölypusseja, niinkuin joka ikisillä Hankasalmi-markkinoilla. Voihan toki olla, että juuri tämä sessio olisi ollut se 'erilainen', mutta.... Hollolan keskiaikapäivät? Missä on Hollola ...Google Maps auttaa aina... sataakohan siellä tänään...Accuweather...ehkä sataa ja on kylmäkin. Koska juuri tuossa vaihtoehdossa vaikutti olevan kaikkein vähiten järkeä, se piti sitten valita.

Pyörän päälle ja matkaan kohta puolenpäivän jälkeen. Hartolaan asti seurailimme normireittejä, koska oli tarkoitus ensisijaisesti ehtiä poikkeamaan sekä markkinoilla, syömään jotain ja päästä sitten katsomaan myös turnajaisia klo 17, mutta sieltä piti poiketa Sysmän suuntaan. Pulkkilanharju on sen verran mukavaa katseltavaa, että sen kautta kannattaa ajaa, jos on jonnekin menossa. Ja jos siellä päin kerran ajelee, voi aivan hyvin pysähtyä kahville Päijänteen kansallispuistoon paikkaan, josta saa erinomaisen hyviä ja tuoreita pullia ja munkkeja. Tosin kahvi oli ehkä hiukan painunut, eikä paikassa käy pankkikortti, mutta periaatteesta oli kivempi pysähtyä pikkupaikkaan, eikä siihen sillan vieressä olevaan suurempaan, joka näyttää rosvoavan kaikki kulkijat.

 Ilmeestä päätellen HD-mies ilmeisesti yllättyi dokumentointivälineen esilleotosta.

Pulkkilanharjun jälkeen Asikkalan kk:n kohdalta käännyimme oikealle päästäksemme päämääräämme Hollolaan jotain muuta kautta kuin Lahden läpi. Pian kirkon jälkeen tie muuttui hiekkatieksi ja taas vaimoa tutisutti. Oli nimismies ottanut juuri uuden permanentin, eikä tientekijä ollut suotta mutkia ja mäkiä yrittänyt poistaa. Eipä tuota nyt onneksi järin montaa kilometriä kestänyt ja sitten tulimmekin ison tien risteykseen. Meidän karttamme vuodelta miekka ja kirves olisi halunnut meidän jatkavan suoraan yli, mutta koska meillä ei ole metsämopoa, oli kannattavampi ajatus uhrata muutama hetki suunnanvalinnalle. Oikealla näkyi kyllä seuraava risteys,  mutta ennen kuin turisti ehti tehdä varsinaisen päätöksen, joku hämäläinen saapui viereiselle kaistalle ja alkoi käyttäytyä varsin epäsuomalaiseen tapaan: pysäytti autonsa, väänsi ikkunansa auki ja  KYSYI turistilta siinä kesken kaiken, että mihinkä turisti mielii. "Hollolaan." "Kumpaakohan kautta?" "Hmmm...no..." ...ja viittilöintiä näkyvillä olevaan risteykseen. Epäsuomalaishämäläinen autoilija nyökkäsi rohkaisevasti, ja sinne turisti sitten suuntasikin.

Oiva valinta - HD-mies huokailee vieläkin onnen huokauksia tien 371 ja varsinkin tien 3713 vuoksi.  Vaimo arvelee, että vaikka koko Hollolaa ei olisi ikinä löytynytkään, päivä olisi silti ollut täydellinen.

Mutta kyllä se Hollola löytyi. Tien varresta puutuivat ne perinteiset suomalaiset pissipaikat, joten turisti alkoi tähyillä moista piakkoin Hollolaan parkkeeraamisen jälkeen. Ensimmäinen paikallisnavetta kätki sisäänsä taidenäyttelyn (seinällä mm. Ismo Pyykköä) ja nurjamielisen oloisen vaikenevan taiteilijan, jonka puolesta puhetta johti siihen hommaan armoitettu taidenäyttelytätönen. Vessaa ko. galleriassa ei ollut.

Viereinen rakennus oli Kunnantupa. Siellä oli vessakin, tosin 'virallisesti' tarkoitettu Kunnantuvan asiakkaille (vaimo tosin luki jotta 'asukkaille', ja kuuliaisena jätti tuolla ensimmäisellä käyntikerralla kyseiseen vesiklosettilaitokseen tutustumatta, koska kutsumus ei ollut suuri). Koska HD-mies ja vaimonsa kaikin keinoin ainakin yrittävät näytellä ohjeistuksia tiettyyn rajaan saakka kunnioittavia kansalaisia, vaimo lähti hortoilemaan peremmälle Kunnantuvan tiloihin sillä aikaa, kun HD-mies hakeutui yksityisempään tilaan. Onnistuneesti vaimo siellä asiakasta jo näyttelikin ostamatta silti yhtään mitään, uuninkuvetta taputteli ja seiniä pällisteli, kun HD-mies yhytti emäntänsä. Ja siinä samassa Kunnantalon virallinen keskiaikatäti pongasi turistit. Oli ihan pakko tähtäillä  kohti, vaikkei kännykkäkamera sisätiloissa juuri elossa ole, oli HD-mies sen verran nöyrän näköinen, kuunnellessaan keskiaikatätiä.

Siinä tuli tietoon monenmoisia asioita usean minuutin esitelmän aikana: Kunnantuvan puolelta on seurattu, paljonko väkeä vastapäisessä kirkossa käy, täällä on kunnanvaltuusto nuijinut tärkeitä päätöksiä ja onpa muuan rippikoulupoika kerran jopa särkenyt hyllyllä nököttävän Snellmanin rintakuvatuksen. "Sellaisia ne rippikoulupojat ovat", kertoi keskiaikatäti. Talon katon jyrkkyys oli samaan kulmaan pykätty kuin vastapäisen kirkonkin ja paanukattokin oli laitettu. Tämä etevä täti oli kaiken lisäksi ihan itse löytänyt jostain lehdestä alkuperäisten uunien piirrokset ja niinpä oli sitten entisöintivaiheessa purettu edelliset uunit (jotka eivät olleet siis Sen Ensimmäisen Arkkitehdin suunnitelman mukaisia, vaan rahanpuutteessa yksinkertaisemmin rakennettuja). Nämä nyt sitten ovat (kiitos tämän tätin) oikean malliset, vaan eivät vieläkään aivan oikeat, koska (jälleen rahanpuutteesta johtuen) eivät kunnanisät suostuneet vuolukiviuunien tekoon, vaikka alkuperäpiirustelija oli niin tarkoittanut silloin joskus.

Viimein turisti onnistui hakeutumaan turvaan ulkotiloihin. Hieno oli kirkko tässä kylässä.

Sisältäkin ihan näkemisen arvoinen.

Tässä HD-mies kuvaa...

...tätä kuvaa. Eikö olekin mielenkiintoista! Mielenkiintoista oli se, että nämä haudat ovat oikeasti kirkkomaalla, siinä ihan oven vieressä tavallisten ihmisten lepopaikkoja, eikä mitään silmäätekeviä. Vaikka mistäpä minä sitä teidän.

Markkina-alueelle sitten maksoi 7 € sisään, sillä sai punertavanruskean leiman tai siis jonkinmoisen tahran käteen ja sai vapaasti kuulemma mennä ja tulla. Taisi toimia, koska missään vaiheessa meitä ei pidätetty.

Tällaisia hemmoja alueella haahuili, ...

... asiantuntemustaan esitteli ja tuotoksiaan kaupusteli.

Turisti tahtoi orastavasta nälkiintymisestä viimein eroon ja poikkesi ruokintatelttaan.

HD-mies totesi kotona, että jos samanlaisen annoksen olisi saanut eteen jossain etäreissun päällä tarjoiltuna oikeasti yrmeän ämmän voimin ja samaan hintaan, turisti oli ollut kiukkuinen, mutta koska täällä nämä ihmiset näyttivät pitävän työstään, ruoka oli juuri teemaan sopivaa keskiaikamurkinaa ja makkara varsin maistuvaa, turistikin oli tyytyväinen.

Mainitun kievarin taustalta löytyy Korkea Tammi. Korkean Tammen omat sivut tässä.

Ja sitten päästiin asiaan. Jos tämä juttu olisi kouluaine, olisi kai ainakin joku ope jo pillastunut, koska otsikko ei oikein kohtaa tekstin kanssa. Sattuuhan sitä. On vain aivan turha kirjoittaa otsikkoon liittyvistä asioista, ennen kuin ne tapahtuvat. Turnajaiset alkoivat vasta klo 17 eikä niistä voi kirjoittaa ennen aikojaan! Alla viimein muutamia kuvia ja tietenkin toteuttajaporukan kotivuille linkki tässä. Rohan talli osasi hommansa!

Tarina ei kerro, onko kuvassa näkyvä entinen henkilö ehkä ollut tyytymätön viimevuotisten markkinoiden tarjontaan. Kovin kuihtuneelta  kuitenkin näytti.

Tässä ritari Sir Valletta (ehdottoman aito ranskalainen...) ei näpyttele kännykkää, vaikka asento onkin oikea moiseen puuhaan. Keskiajalla kännyköitä ei vielä ollut, nähkääs.

Oli joukossa yksi Ladykin. Kyllä se joskus oppii olemaan yhtä taitava kuin nuo Siritkin.

Eivät nämä pollet tulta pelänneet, vaikka yhdellä vähän koivet taisivat pudotuksen myötä mustuakin.

Tässä Sir Valletta vielä kuvittelee päihittävänsä venäläis-lätti-baltikun-jonkun Sir Nikolai 'Zorni' Jotainin, vaan toisinpa käy.

Lopuksi vielä juutuupia näkösälle. Kaiken kaikkiaan - kyllä kannatti käydä.

Turnajaiset by Rohan Tallit Hollolassa 2010-07-24

Käytäiskö pienellä ajelulla?

No mikä ettei, saapa ainakin ajatukset hetkeksi irti kaikesta muusta. Siis ajelua levon kannalta tiedossa. HD-miehen kanssa pari silmäystä karttaan loimme ennen kotipihasta lähtöä, mutta eivät olleet menneet uusia teitä näille seuduille piirtelemään. Tankin kautta siis eteenpäin. Tarkoitus oli poiketa Kalliolahden laavua katsastamassa, koska Rantsin kunkku ja Rouva olivat sitä kehuneet, mutta  muistihäiriöinen HD-pariskunta ei muistanut muuta, kuin Armisvedentielle, eikä siitä sitten mitään löytänyt. Siispä Vanajamyllyntien kautta takaisin ysille. Uimaan jonain toisen kertana ja nyt lähitienoon kahvipaikalle jatkoa miettimään.

Kauniit maisemat jaksavat viehättää, mutta koska kotimaaturismissakin on näköjään hakeuduttava ehdoin tahdoin virvokkeita nauttimaan paikkaan, jossa on portaita, eikä HD-mies kantanut kameraansa portaiden yläpäätä kauemmaksi, on jälleen tyydyttävä kännykkäkamerointiin.

Paikka lienee helposti tunnistettavissa ainakin noiden kylttien perusteella.

Koska kahvikuppi nykyisin euroilla tässäkin paikassa lunastetaan, vaimo tässä järkeilee alla olevan kyltin tarkoittavan sitä, mitä kahvilanpitäjäkin on sen ajatellut tarkoittavan. Santsikuppi ei siis maksa erikseen eikä suinkaan tarkoitus ole turistille viestiä, että vuonna 1974 santsikuppi maksoi jotain markkaa ja maksaa sen saman edelleen.

HD-mies tuli jo yhdestä kupillisesta näin onnellisen näköiseksi, että sen turvin jatkoimme matkaa, koska meillä ei ollut omia eväitä.

Aivan, Tiinan tuvalla oltiin.

Suonenjoen suuntaan nokka, oli siinä haasteltu, että poiketaan ysiltä hiekalle ja ehkä Rautalammin kautta vaikkapa Konnevedelle. Taaskaan ei paikannimistä ollut tarkempaa muistijälkeä iskostunut pääkoppaan, joten Saahkarin risteyksen jälkeen seuraavalla levikkeellä HD-mies käänsi keulan tulosuuntaan, jotta mopon sai tähdättyä sinne, minne haluttiin. Vaimo ei tässä vaiheessa vielä oikein ymmärtänyt, mitä olisi hyvä haluta.

Oikein oli soma siinä HD-miehen takana ensimmäiset 6 km istuskella. Sitten sai vaimo ihan itse valita: "Kestääkö pylly eli Rautalampi oikealle vai Myhinpää vasemmalle?" "Ei mitään hätää, kaikki käy!" Tai jotain sellaista siinä tuli sanottua. HD-mies lähti kohti Myhinpäätä. Vaimo osaa jatkossa harkita sanojaan - on jossain määrin vivahde-eroja istua auton kyydissä tai ajaa itse sitä autoa kuin seurata HD-miestä lähietäisyydeltä tuota väylää pitkin. Voin todistaa - eipä muuten MITÄÄN muita ajatuksia pääkoppaan mahtunut ennen Säkinmäkeä kuin jonkinasteinen 'KÄÄK' varustettuna kokovartalojännityksellä. Anteeksi, nyt kyllä valehtelen: Kun saavutimme ikuisuuden jälkeen Myhinpään, vaimo huomasi rajoituksen putoavan kuuteenkymppiin ja hoki mielessään 'älä vain nosta vauhtia tuohon'. Jälkikäteen HD-mies kertoi, että 30-50 km tunnissa tuolla pätkällä pystyi tällä pyörällä ja tällä miehityksellä pitämään, ei siis ollut pelkoa kiihdyttämisestä.

Tämän reissun tuloksena täytyy mainita, että KOSKAAN, missään olosuhteissa ei Säkinmäelle saapuminen ole läikäyttänyt mieleen niin lämpimiä ajatuksia ja eikä Säkinmäentie ole tuntunut niin taivaallisen tasaiselta ja leveältä valtaväylältä.

Kotipihassa vaimo kampesi itsensä yltäpäältä hikisenä ja polvet loukkua lyöden mopon päältä tukevalle maalle, sopersi jotain ja kohtasi HD-miehen leveän hymyn. Siitä ei ole kuvaa, katsokaa tuota edellistä.

Tahdonpa taas hakea tätä samaa. Hulluus on kavala vaiva.