Keskisuomalainen ei ehdotellut mitään mukavaa maakuntanähtävää tälle päivälle, joten piti kaivella muistia. Rapalan kalliot ja luolat on ollut tavoitelistalla tälle kesälle, joten nyt oli oiva hetki ryhtyä tuumasta toimeen. Aikamme googleteltiin ja ihmeteltiin, kun Kangasniemen kunnan sivuilla ollut Rapala-linkki ei enää toiminutkaan eikä sieltä uuttakaan löytynyt. Kalapaikka.net antoi kuitenkin kartan ja sen mukaan sitten Tomppaa pyydettiin ajo-ohje ruudulle tuomaan. Sitten vain loput aamukahvit termokseen ja eväsleivät pussiin. Joululta talteen otettu muikunmätirasia sai luvan toimia kahvimaitotonkkana, kun ei ole tullut hankittua mitään pikkupulloa tällaisia tilanteita varten.
Heti kättelyssä Tomppa olisi tykännyt ajattaa meiltä vasemmalle ja kierrättää Pitkäjärven ympäri suunnatessaan Toivakkaan. HD-mies päätti vaientaa mokoman. Pysytelköön hiljaa niin kauan, kunnes sitä oikeasti tarvitaan. Meiltä lähdetään oikealle, kun Toivakkaan tahdotaan.
Vaimo sopeutui yllättävän nopeasti hiekkatielle, vaikka olikin taas hiki otsalla jo pelkästä liikkeellelähtöajatuksesta. Oppiiko ihminen koskaan elämään rennosti tämän mopoilun kanssa??
Toivakan taajaman rajalla sitten vaimon mopo tahtoi lakata kulkemasta. Nokkelasti vaimo päätteli, että lienee bensanpuutetta, vaikkei kilometrien mukaan ihan vielä olisi pitänyt moinen eteen tulla. Pikku-Jami oli jostain närkästynyt, eikä suostunut lennossa varatankkia nielemään, joten vaimon oli tienvarteen pysähdyttävä. Lähti tuo sitten sen verran vikkelästi kuitenkin käyntiin, vaikka nikottelikin, että ei HD-mies sentään ehtinyt rientää vaimoa pelastamaan. Kiltisti odotteli siellä edempänä. Toivakan huoltoasema sai sitten pari tankkaajaa tontillensa.
Toivakka-Kangasniemi -tie on sitten mukava! Lapsena autossa istuessa tuo tie oli jokseenkin ylivoimainen kestettävä, mutta nyt maistui. Vaimo muisti puristaa polvia yhteen. Mahtoiko siitä oivalluksesta olla mainintaa tuolla Viron teksteissä? Kyllähän vaimo oli jo ensimmäisellä ajokerralla saanut opastuksen polvien käyttöön, mutta kun ei tuon mallin mopolla ajaessa moinen ole mitenkään luontevasti sujunut. Virossa vaimo sitten vaikeitten vasempien jälkeen keksi kokeilla asiaa ihan huolella ja hämmästyi kovin huomatessaan, että Viragon tankissa on ihan lumpionmentävät montut. Kääntyminenkin on sen jälkeen ollut helpompaa. Kummallista :) Toivakkalaiset ovat osanneet pitää teittensä päällysteestä parempaa huolta kuin kangasniemeläiset, jotka ovat oletettavasti ostaneet Baltiasta halvalla ylijäämäasfaltit. Siinä oli vaimonkin mukava kääntyillä. HD-mies tosin katosi horisontttiin jo kättelyssä, joten ehkä vaimon mutkatietoiminnassa on vielä hivenen parantamisen varaa, polvilla tai ilman.
Harmittaa, ettei tullut napattua kuvaa oikoreitillä (Raitamäentie) keskellä korpea olleesta pienestä mustasta tienviitasta. Siinä luki "Nelostie 365 m". Pitänee joskus palata napsimaan. Jospa silloin ei paikalliskoira näyttäisi yhtä huolestuneelta kuin nyt.
Kalapaikka.netin kartta osoittautui sitten harhaanjohtavaksi. Tuli ajeltua Piipantie alusta loppuun, mutta mitään kallioita ei löytynyt sieltä. Päätettiin palata ison tien varteen ja jonkin matkan päässä tien varrella näkyi peitettyjä nähtävyyskylttejä - sen verran ruskeaa vilahti peitelevyn alta. Seuraavalla levähdyspaikalla pyörrettiin mopot tulosuuntaan ja lähdettiin noiden piilokylttien opastamana nähtävyydenmetsästykseen jotakuinkin Joutsanmaantie 1320:n kohdalta.
Ensimmäinen pulma tulikin sitten suunnanvalinnassa. Ei minkäänlaista viittaa ja edessä T-risteys. Valittiin vasen ja tovi huruteltiin sepelipäällysteistä metsäautotietä. Onneksi HD-mieskin tuli jossain vaiheessa siihen tulokseen, ettei moisen polun seuraaminen toinna. Vaimo oli aivan valmis jo palaamaan sivityneemmälle väylälle. Siinä sitten käänneltiin mopoja ja vaimo totesi olevansa pulassa. Vaihteet eivät oikein suostuneet yhteistyöhön, eikä vaimo tuntenut olovaan järin levolliseksi istuessaan polulla poikittain olevan mopon selässä. Keula oli sepelin seassa, perä läheni ojanreunaa. Hiljakseen olisi pitänyt yrittää, ellei halunnut toisen puolen ojaan, eikä mopo sitten niin millään pysynyt käynnissä. HD-miestä apuun huutamaan. Tuli ja pelasti vaimon jorpakosta.
T-risteyksen toinen haara viimein johdatti matkalaiset Rapalan piilotetun nähtävyyden luo.
Jassoo. Vai että eivät enää ole nähtävyytenä. Katin kontit. Jo pelkästään paikkaan johtava polku oli näkemisen arvoinen. Juuri sopiva ajokamppeissa taapertamiseen.
Kannatti kuitenkin hikoilla tuo 300 metriä. Rapalan kalliot olivat edessä.
Perillä oli luvattu luolakin. Mahdollisesti useampikin luola, ei kuitenkaan lähdetty useampia etsimään. Yksikin riitti. HD-mies laskeutui luolan syvyyksiin, vaimo ei tohtinut lähteä kokeilemaan, olisivatko polvet olleet yhteistyössä. Vaimo kävi vain 'ovella'.
Luolan toisessa päässä oli ilmiselvä ikkuna.
Olivat merkinneet turistia varten paikan, johon ei kannata mennä kurkottelemaan.
HD-mieskin pysytteli kiltisti aidan takana.
Merkillisiä salmiakkikuvioisia kalliota olivat sinne sijoittaneet.
Pyörille palatessa olikin sitten päiväkahvin aika. Voitaleipää ja suklaapalat päälle. Elämä kohdillaan. Kaiken kaikkiaan varsin mukava päiväkohde!
Tekstit
