Kotiin!

Keskiviikkona ei muuta tavoitteena ollutkaan, kuin palata jokseenkin suoraan, mutta isoja tylsiä teitä vältellen takaisin kotiin. Tiistaina oli seudulla satanut melko rankasti, mutta mopoilijan onneksi sää oli poutaantunut. Uutisten mukaan mm. Siilinjärven seudulla oli tie edelleen poikki vedentulon vuoksi ja muutenkin Savossa ja Pohjois-Karjalassa kuulemma vettä oli tullut tarpeeksi. Sattui siis sopivaan kohtaan tuo taukopäivä.

Runnin kyläkaupalla kylpylän naapurissa oli nähty bensatankit, joten sinne suunnattiin. Ei tarvinnut poiketa sen enempää Iisalmeen kuin Kiuruvedellekään mopon janoa sammuttamaan, vaan voitiin jatkaa suorilla etelään. Vajaan kymmenen kilometrin pätkä pientä hiekkatietä ja loput asfalttia reitillä Pielavesi - Tervo -Vesanto -Konnevesi - Hankasalmi. Tervon kohdilla tutkittiin karttaa ja vaimokin joutui elämänsä ensimmäisen mopo-U-käännöksen sorvaamaan. Oikeanpuoleisessa liikenteessä on hankalaa se, että U-käännökset on suotavaa tehdä silloin vasempaan, mikä taas ei ole vaimon mieleen. Jotenkin vain niin mutkat kuin risteyksetkin juuri tuohon suuntaan ovat tavattoman paljon vaikeampia! Ei käänny pää eikä pysty hallitsemaan vasemman käden lihaksia, niin kuin haluaisi. Mm. siksi vaimo jää aina HD-miehestä ihan normipätkilläkin, koska vauhti tippuu aina vasempaan kaartaessa.

Pielavedellä eteen tuli Lepikon torpan opasteet. Oli aiheesta jossain vaiheessa puhuttukin, mutta kumpikaan ei enää muistettu koko torppaa. Tässä kuitenkin päivän ainoat reissukuvat. Kahvia ei torpalla saatu, eivät ole saaneet sinne ravintolayrittäjää innostumaan, vaikka pari ehdokasta on kuulemma käynyt tiloja katsomassakin. Outoa.

Varsinaisen pirtin puolelta ei kuvaa kehdannut napata, koska siellä parveili väkeä. Tässä ihan pimeä kuva toiselta puolelta. Kertoihan tuo opas tästäkin huoneesta jotain, mutta ei tarttunut vaimon mieleen, ei kovin kauan jaksettu opastettua elämää viettää.

HD-mies kävi kurkkimassa jonkun Emilian aittaan, missä ei ollut ketään, mutta jossa myytiin saunarekvisiittaa ja 'Ilimajoen pippuri-lakritsia'. Kameralla valvoivat moista henkilökunnatonta myyntiä.

Hankasalmella sitten HD-mies kaarsi maksamaan kauppalaskua ja vaimo omin nokkinensa lähti tavoittelemaan kotipihaa. Kukkien kastelu oli mielessä, mutta mökkitalkkari olikin käynyt puuhastelemassa ihan oma-aloitteisesti :) Suurkiitos hälle!

Mäkiajokokemusta oli jo karttunut Paalasmaan näkötornilla sen verran, ettei tuo pihamäki enää miltään tuntunut. Paitsi alas päin tuleminen sitten Talsalle suunnatessa kyllä hirvitti. Täytynee jatkaa harjoituksia...

HD-mies periaatteessa lähti ensin Hankarinteeltä matkaan, mutta keksi kesken pihamäen palata tarkistamaan, tuliko ulko-ovi lukkoon ja hätäpäissään lykkäsi moponsa parkkiin sellaiseen paikkaan, että oli kuulemma joutunut nurmikon kautta takaisin kulkuun hankkiutumaan. Merkillistä, ettei mopoa pysty peruuttamaan ylämäkeen. Vaimo jo kerkesi taajaman liepeillä huolestumaan, kun ei peilissä ukkoa alkanut näkyä ja veti tien sivuun odottelemaan. Kerran näinkin päin!

Tämä tällä erää. Jos HD-miehen puhelimesta löytyy vielä aiheeseen sopivia kuvia, palaan täydentämään aamummalla, mutta veikkaan, että nyt vielä (klo 5.33, vaimolla taas parin tunnin uneton pätkä) ei kannata ruveta kuvien perään kyselemään, jos aikoo väleissä pysyä.

Runnissa... (korjaus: kuulemma Runnilla...vaimoa on illan suussa opastettu naamakirjassa)

Kun ihminen saapuu kylpylään, se jotenkin olettaa, että kylpylässä on kylpylätunnelma tai jotain. Aamupalan jälkeen suuntasimme ensin 'hoitotoimistoon', vai mikähän tuo nyt oli viralliselta nimeltään, varaamaan joku hieronta. Onhan niitä otettava, kun kerrankin on sellaisessa paikassa, missä ei juuri muuta olekaan tarjolla kuin erilaisia olon parantamiseen tähtääviä hoitoja. Vaimo päätyi hermoratahierontaan, koska ei ole ikinä sellaisessa ollut, HD-mies päätyi tavalliseen hierontaan. Sitten pyyhe kainaloon ja kylpylään.

Olipa oikein kylpylä. Kaksi pientä poreallasta, niskahierontallas, kylmäallas, kylpyammeen kokoinen lastenallas ja pätkä 'isoa allasta', jossa molemmat päät oli matalia ja keskelläkin vain 150 cm syvää. Ei siinä voinut sen enempää uida kunnolla kuin vesijuostakaan. Ihan turha paikka ainakin vaimon mielestä koko allasosasto - ehkä siksi siellä ei vielä puolen kymmenen aikaan aamulla ketään ollutkaan. Pari mammaa oli matkalla altalle, kun vaimo sieltä poistui. Ei syytä mennä uudelleen.

Tänään ei ajateltu lähteä ajelemaan, voi sitä välillä taukopäivänkin pitää. Lähdettiin siis kävelemään. Löytyi se kuuluisa Runnin lähde, jonka vettä tuossa hotellin aulassakin putkesta pulppuaaa.

Muovimukeja talon puolesta tarjolla, vieraskirjakin. Kirjaan oli joku teini kirjoittanut 'pahan makuista' ja ihan totta puhui. Ei suunnattoman rautapitoinen vesi kovin hyvältä maistu. Kovin oli tutkimustodistuskin seinällä näytillä, mutta ei siinä mitään lausuntoa veden kelvollisuudesta talousvedeksi ole.

Mukillinen tuli kuitenkin hörpättyä ja vielä henki pihisee.

Rannasta löytyi riippusilta. Kävely 5 metrin välein eikä saanut keikuttaa.

HD-mies rohkeana meni edellä.

Vaimo tuli sitten perässä.

Hyvän sään huvimaja.

Tallustelu jatkui. Saarikosken museokanavalle mennessä oli syytä hidastaa, koska selkein opastein moiseen kehotettiin.

Kanava oli itsepalvelukanava. Puusulku.

Kuusi oli kovin kaksijakoinen.

Runnilla on myös retkisatama. Siihen saa veneensä laittaa parkkiin ja ruveta leirielämää viettämään.

Sitten olikin vuoro hierontojen. Peräkanaa saman tätin käsittelyssä käytiin, hengissä tästäkin selvittiin. Seuraavaksi syömään ja päiväunille, jotta jaksoi uudelle kävelykierrokselle.

Melko ränsistynyt kaiken kaikkiaan tämä koko Runnin kylä. Kansa ei ilmeisesti ole talollaan viihtynyt.

Hotellin savusauna oli lukossa, ympäristö näytti siltä, ettei paikkaa kovin tiuhaan ole käytetty. Uimaankin olisi päässyt, mutta ei tuo joki kovin vinkeältä näyttänyt.

Aika on kulunut tätä kirjoittaessa. Puuhavaihtoehtona talon puolesta olisi pleikkari, biljardi, kolopallo (HD-mies ei suostunut pelaamaan, koska nuremnleikkausjätteet oli jätetty kentälle) ja yhteislaulua tuolla salissa. Sinne sekaan pitäisi vielä mennä iltapalalle, jotta pääsee nukkumaan. Kerrankin vaimo pääsi kirjoittamaan päivän tapahtumat ennen nukkumaanmeno. Nyt ei enää sitten kannata tänään tapahtua mitään.

Pohjois-Karjalasta Pohjois-Savoon

Ikävää, että aamiaisella kolme saksalaista motoristia joutuivat olemaan kovin huolissaan kaveristaan, jonka BMW oli hajonnut ilmeisesti Nurmekseen tai jonnekin. Kyselivät nettiä lainaksi, että saisivat jonkun saksalaisen telefirman puhelinnumeron, että kaveri pääsisi lataamaan rahaa puhelimeensa. Ei selvinnyt tarkemmin, mikä oli lopullinen tavoite - ehkä hällä ei ollut luottokortteja? Sinänsä se olisi omituista, koska olivat matkalla kuulemma Ukrainaan. Lieksan kauttahan se lyhyin reitti sinne Saksasta on.

Liikkeelle kuitenkin sitten lähdettiin, suuntana ensin Nurmes, sitä kautta tavoitteena tiet kohti Runnia. Jossain vaiheessa heräsi ajatus sittenkin poiketa Kolilla, koska se tällä seudulla kuitenkin oli. Kartassa näkyi myöskin Paalasmaan saaristo, joka voisi olla veikeä paikka. Siinä sitten kohti Kolia ajellessa (että voikin olla tylsä tie!!!) tien varressa näkyi kyltti tuosta Paalasmaasta, vihjaisivat infonkin olevan siinä piakkoin sivutien varressa - siispä sinne. Juuan kunta oli huolellisesti infotaulun paikoilleen asettanut ja siinä kerrottiin, että olisi kahvila ihan pian (kahvintarvetta ei ollut, mutta vaimo ei tykkää pissiä puskissa), saari olisi Suomen korkein ja siellä olisi näköalatorni. Kesätoriakin kyltit lupailivat. Näkötorni varsinkin kuullosti juuri sellaiselta, minne kamppeet päällä tykkää kavuta. Perinteistä on pidettävä kiinni.

Kahvilaa ei huomattu, mutta parkkipaikka vessoineen löytyi. 

Ja lossi. Ehkä lossille ajaminen voidaan laskea jonkinlaiseksi harjoitteluksi pitäen silmällä sitä, että jonain päivänä vaimon on uskallettava ajaa Oikeaan Laivaan. Laivahan se lossikin varmaankin on? 

Vaimo tahtoi, että olisi edes yksi dokumentti siitäkin, että ihan mopon päällä vaimo on oikeasti istunut. Eihän se tosin mitään todista, mutta kuitenkin. Huijausta saattaa olla koko juttu, nämäkin kuvat lossista ja istuvasta vaimosta on oikeasti otettu vasta paluumatkalla, mutta kun ne nyt tähän sopivat, ne tähän tuli laitettua.

Sitten HD-mies yllättäen äityi vilkuttamaan vasempaan ja kääntyi. Oli havainnut mustan kyltin, jossa käsin kirjoitettuna luki 'Tornille'. Ja tornille oltiin menossa. Tie muuttui hiekkatieksi, kapeni ja viimein synnytti mietiskelytuokion siitä, jatketaanko. Ei HD-miehellä mitään hätää ollut, vaimo se paniikkia ryhtyi torjumaan. Edessä oli melko jyrkkä ja huonokuntoinen mäki. Oli hilkulla, etteikö vaimo päästänyt suustaan 'käännytään, ei mennäkään, ei se kuitenkaan kiva paikka ole tms.' -lausetta. Tuli siinä sitten kuitenkin vain sellainen olo, että pakkohan se on joskus oppia, joten mitä sitä jänistämään. Hikeä pukkasi, mutta ylös päästiin. Siellä sitten olisi aikaa pohtia paluuta...

Torni löytyi. Selkeästä kyltistä huolimatta.

Sinne jäivät mopot ihan keskenään :(

HD-mies yritti höpöttää jotain hirvittävistä portaista ja siitä, ettei ole kiva, kun näkyy alas portaitten välistä kiivetessä...ei tajunnut, että se MÄKI oli ollut hirvittävä, ei suinkaan tuo torni!!!

Kieltämättä torneista löytää jännittäviä näkymiä, kun suuntaa katseensa oikein... ylös...

 ...tai alas...

Maisemat olivat hienoja.

Joku meinasi asuntoautollakin tulla, mutta tyytyi sitten kääntymään takaisin. Ehkä eivät hoksaneet tuota em. selkeää kylttiä.

Se alasmeno olikin sitten vaimon tähänastisen ajouran hirvein kokemus. Oli kiusaus jättää ajamatta, mutta toisaalta loppuelämä Paalasmaan näkötornin varjossa ei sekään suuremmin houkuttanut. Se liikkeelle pääseminen oli yksi pulma sinänsä - ei vain millään meinannut uskaltaa, koska olisi ollut niin paljon mukavampi vain seisoa sillä jarrulla. 'ÄLÄ KOSKE ETUJARRUUN' oli ainoa selvä ajatus vaimon päässä, muuten ei oikein ollut suunnitelmaa. Miten ihmeessä alamäessä uskaltaisi yhtään kierrosta antaa, ja kuitenkin kai pitäisi jotenkin saada ote tiehenkin. Ja samalla väistellä veden tekemiä uria, isoja kiviä ja kuoppia ja muistaa, miten pyörä kääntyy. Oikeasti vapisutti, kun alas viimein pääsi, mutta kuitenkin - molemat alhaalla ehjänä!

Kesätorilla saatiin vapinaan kahvia. Se ei maksanut mitään, koska se oli kuulemma keitetty termokseen jo monta tuntia sitten, eikä siitä kehdannut hintaa pyytää. Omituista sakkia.

Ja sitten Kolille. Siellä oli muutama muukin ihminen. Hissi vei ilmaiseksi rinteen ylös, mutta ei sitten perillä halunnut avata ovia. Ei myöskään lähteä takaisin alas tai avata hälytyspuhelinlinjaa. Vaimo yritti ehdottaa yhteislaulua tai jotain pientä kivaa tekemistä ajankuluksi, mutta jostain syystä isät ja äidit lapsineen eivät suuremmin innostuneet ajatuksesta. Joku lapsi sopersi pienesti jotain hapen loppumisesta, oli varmaan katsonut liikaa amerikkalaisia elokuvia - kaksi kattoluukkua ja ikkunat sentään olivat auki. No, kuumahan tuossa kopissa oli. Viimein huoltomies kuitenkin tuli (sille soitettiin) ja auttoi - hissi lähti takaisin alas. Osa lapsiperheistä jätti Kolin reissun sikseen ja poistui hissistä, muut jatkoimme takaisin ylös. Tällä kertaa ovet aukesivat. Turisti pääsi noutopöytään (eipä ollut kummoinen, vaikka hinnasta olisi niin voinut veikatakin). Maha täynnä oli hienoa lähteä taas kiipeämään kohti näköalapaikkaa. Ja kaiken kruunasi jälleen ajopuku. Ei palellut, ei. Näköalojen takia kyllä kannatti!

HD-mies.

Vaimo.

Pielinen.

Kolilta sitten kohti Runnia. Löytyi oikein mukavia teitä reitillä Juuka - Juankoski - Nilsiä -Varpaisjärvi ... Jumisen kohdalta Iisalmen suuntaan ja sieltä viimein Runniin. Matkalla oli monta tuttua paikannimeä, esim. Pisa, Berliini, Hankamäki, Ritopohja... Aikaa meni enemmän kuin oli ajateltu, mutta vielä ehdittiin syömään, ennen kuin sulkivat ravintolan. Nyt unten maille. Huomenna suunnitelmissa ehkä joku hieronta tms. ja uintia. Mahdollisesti ajelua, mikä tosin vaatii tankille poikkeamisen - vaimo taas varatankilla. Tai siis sen mopo. Joka tänään totteli notkeammin kuin eilen :)

Kulttuuripäivä

Päädyttiin sitten aamiaisen jälkeen siihen, että jäädäänpä toiseksikin yöksi, vaikkei hotelli sinänsä mikään erityisen huipputasoinen olekaan. Pielisen museo kiinnosti, eikä edes ulkomuseokierros kymmenine rakennnuksineen ole liian kivaa, jos joutuu kamppeet päällä kulkemaan, joten kiva olisi päästä käymään siellä ihan normivarustuksessa. Pohdittiin sitäkin, että voisihan pyytää myöhäisempää huoneenluovutusta, jotta pääsisi vaihtamaan vaatteet sitten museon jälkeen, mutta ei siinäkään oikein järkeä ollut. Menisi sitten myöhäiseen seuraavan majan etsiminen jostain.

Museolle mennessä kirkon edessä oli joessa souteleva vaitelias pari - mummo ja vaari. Katiska kyydissä, lienevätkö luvat kunnossa.

Pielisen museo on Suomen toiseksi suurin ulkoilmamuseo (mikä muuten on suurin...Seurasaari?), joten hyvin siellä saisi muutaman tunnin kulumaan. Väkeä ei haitaksi asti ollut, vaikka on lomakausi, eikä sääkään paha ollut. Hiukan ripeksi välillä, mutta muuten ihan aurinkoista. Alla sekalainen valikoima kuvia. Kaivattiin enemmän tietoa eri esineistä, nyt piti arvailla, mitä tarkoitusta varten ehkä olisivat. Opas kyllä kierteli ympyrää rakennusten seassa, mutta katse maahan luotuna rivakkaan tahtiin eteenpäin. Kerran hänen kieroksensa häiriintyi, koska edessä oli useampi turisti, eikä olisi päässyt heistä ohi sujuvasti, joten pysähtyi tuijottelemaan lehtikuusen latvaa sopivan matkan päähän. Ei oma-aloitteisesti kenellekään pysähtynyt mitään kertomaan, mutta mepäs saatiin estettyä hänen kiireinen etenemisensä, koska oli kysymys. Hän tiesi, sanoi 'sarkatamppi'. Vekotin, jolla emännät tekivät villasta sarkaa. Huopuuhan se villa, kun sitä tarpeeksi vatvoo.

Parille muulle jutulle löytyi selitys infosta lainatusta opaskirjasesta. Jos joku teistä käy tuossa museossa, se opaskirjanen on hyödyllinen, myyvätkin sitä.

Tässä vitmi. Roikkuu ravatin päällä.

Portaat, tehty yhdestä puusta.

Kökkö.

Näresauna.

Hevosponttuu. Kymmenen miestä ja neljä hevosta, perässä jopa 100000 tukkia. Ensin ukko souti veneellä ankkurin niin kauas, kuin tuota köyttä riitti ja pudotti ankkurin pohjan. Sitten hevoset rupesivat kiertämään köyttä takaisin tuohon juttuun, jonka nimeä en nyt muista. Taisi alkaa ässällä. Kuulemma meni kuukauden päivät Lieksanjoen suulta Uimaharjuun.

Rakennuksia sun muita.

Maitohuone rakennettiin lähteen päälle. Tuohi toimi omalta osaltaan eristeenä ja piti maan irti hirrestä. Näin pääteltiin.

Jänis.

Ohjeita hevosenomistajille.

Sitten ruuan kautta päivälevolle (harvinaista herkkua), jotta jaksaisi illalla lähteä toisenlaista kulttuuria harrastamaan. Egyptinkorvessa Viekin kylässä olisi Loukun nuorisoseuran kesäteatteriesitys 'Hirveät paineet ja kauhee pulssi'  ja kartan mukaan sinne pääsisi hivenen pienempää tietä, ihan nelinumeroista, mutta päällystettyä, lukuunottamatta viimeisiä kilometrejä. Lähdettiin liikkeelle aikomuksena ehkä pysähtyä kahville johonkin kyläkahvilaan tms. Niin kuin tässä maassa nyt sellaisia olisi auki sunnuntai-iltana.

Vaimolla oli kaikki hukassa - tuli taas luotsattua mopo varsin hallitsemattomasti muun liikenteen sekaan. Ei kerta kaikkiaan mikään meinannut sujua. Hirveä hiki ja kauhee pulssi iskivät jo ensi metreillä. Tie sinänsä oli aika tylsä. Rautatienylityksiä jotenkin olivat onnistuneet sen varrele pykäämään viisi kappaletta. Hyvin omituista. Yksi ylityksistä oli haluttu kätkeä mutkien keskelle - ihan yllättäen, ilman mutkan ennakkomerkkiä, olikin ensin jyrkkä mutka oikeaan, sitten rata ja heti perään mutka vasempaa. Vaimo säilyi kuitenkin yhteänä kappaleena, vaikka säikähtikin moista. HD-mieskin oli epäillyt vaimon tulemista mutkista, koska oli jäänyt odottelemaan heti mutkien jälkeen.

Niitä kuppiloita ei löytynyt. Kovin suljetulta näytti maisema muutenkin.

 Pysähdyttiin toviksi aikaa tappamaan.

Teatteripaikka löytyi, korvesta, keskeltä ei mitään, hiekkatien päästä. Aikaa esityksen alkamiseen oli tuossa vaiheessa vielä reilusti toista tuntia, mutta väkeä oli jo melko paljon. Täyteenhän tuo lähes tulkoon tuli. Ja hauska oli. Kuvia ei ole, mutta on nettisivu. http://loukunkesateatteri.nettisivu.org/kesa-2011/

Paluumatkalla ABC:llä pysähdyttiin. HD-mies halusi evästä. Vaimokin jotain pientä tykkäsi popsia, mutta suuri oli heidän salaattinsa. Yllätys oli, että kun vaimo esitti toivensa, että saisi vaikka yhden paistetun kananmunan ja vähän siihen salaattia ja tomaattia, homma järjestyi. Ja niin nätisti oli kokkaajatyttö rakentanut asiakkaan toiveiden mukaisen systeemin, hiukan runsaamman kuin oli ollut vaimon ajatus. Ja maksoikin vain puolet siitä listalla olleesta.

Vielä viimeiseksi ennen nukahtamista tuli varattua Runnista kaksi yötä. Sisältäen kylpylän ja aamiaisen, kaksi henkeä, kaksi yötä, 120 €. Ei paha. Kohta sinne.