Valamossa

Eilen hiukan ajateltiin, jotta josko lähtisi muiden mopoilijoiden kanssa tänään poikkeamaan Joutsassa, oli meinaan sellainen Motorday. Ei sitten kuitenkaan, olisi jäänyt uni aamulla kesken. Jonnekin kuitenkin mieli teki, koska tämä kotona möllöttäminen ei oikein näytä tuottavan järin mainittavia aikaansaannoksia.

Kartta siis pöydälle ja epämääräinen sormenpyöräytys Savon suunnalla. "Josko tuohon suuntaan?"... 'Tuolla suunnalla' näytti olevan Heinävesi, eikä siellä olla käyty ennen. Pieksämäen kautta kai oli tavallaan 'pakko' mennä, mutta sen jälkeen reitti kulki sutjakasti Jäppilään ja siitä Leppävirralle. Jollain HD-miehen lukemalla motopalstalla oli joku taannoin kehunut Pieksämäki -Jäppilä -tietä 'mutkatieksi'. HD-mies suhtautui moiseen kuvaukseen jo etukäteen varauksellisesti, oli Google Street Viewillä tietä jo tutkaillut ja oikeassa näytti olevan: Oli tainnut palstalle kirjoittanut motoristi sekoittaa mutkat ja mäet. Ne mutkat alkoivat vasta Jäppilän jälkeen, eikä sekään pätkä nyt mikään järin erikoinen ollut. No, mutkia kuitenkin :)

Sitä paitsi Sorsakoskella (Leppävirran kuntaa) olimme 11 km:n päässä siitä kuuluisasta Leppävirran kansainvälisestä kaatopaikasta. Ehkä.

Noin 5 km 23-tieltä Heinävedelle päin oli tienposkessa ilmeisesti jonkin sortin vinttikaivo, jonka yläpuolelle oli väkrätty puinen lentävä kotka tai muu suurehko tirppa. Vaimo huomasi tuon systeemin hiukan jälkijunassa vahingossa, eikä rohjennut ruveta kuskia epävarmojen ilmestysten vuoksi takomaan, joten onpahan joku tavoite seuraaville reissuille. Ilmestyskotka tsekataan joskus.

Heinävedellä nautittiin 'Päivän soppa' paikallisessa Gasthausissa. Oli kansainvälinen tunnelma - vessassa joku sanoi 'Hi!' tullessaan kopista ja huikkasi 'Hola!' poistuessaan lavuaareilta. Mikäs siinä :) Toinen tulevien reissujen katsastuskohde on Heinäveden kirkko. Ruokapaikassa lojuneen esitteen mukaan Suomen suurimpia puukirkkoja, mutta oli se sen verran pieni, ettei juuri siihen näkynyt, missä mopo oli parkissa, joten jatkoimme matkaa. Samainen esite mainosti Valamoa ja Lintulaa, eikä kummassakaan ole tullut aiemmin poikettua. Karttaan silmäys ja itäistä reittiä Kermajärveä kiertämään.

Hämmentävää oli huomata yllättäen olevansa Pohjois-Karjalassa. Se ei kuulunut varsinaisesti suunnitelmiin, mutta niin ne tienvarren kyltit siellä sitten väittivät. Pikaisesti kyllä taas pääsimme Savon puolelle ja viimein näyttikin Valamo olevan ihan siinä. Pois siis mopon päältä ja luostaroitumaan. Alla muutamia otoksia paikan päältä.

Ensin vaimo, Sergei ja Herman...

...täältä katsottuna...

Pääkirkko.

Palohälytyksen tullessa tästä pömpelistä varmaankin rynnistää ulos punaiseen kaapuun sonnustautunut munkki.

Vanhassa kirkossa poikettiin sisällä ja vaimolle tuli siinä mieleen, että näillähän on huivit kaikilla eukoilla täällä päässä...naulassa roikkui sosiaalihuiveja, mutta ne eivät innostaneet, joten HD-mies buffoineen tuli hätiin. Niin on nätti olo vaimolla heti, vaikkei ortodoksi olekaan ja olisi ominkin päin tuosta kirkkovisiitistä kai selvinnyt.

Kuivan kesän tuloksena syksy on saapunut jo elokuussa.

HD-mies kökötti paikallissatamassa Sergein kanssa. Valamon pyhistä miekkosista Herman oli ilmeisesti seilaamassa.

Tässä ne miekkoset kylki kyljessä.

Tuo vasemmanpuoleinen ei ilmeisestikään ole munkkien kylpypalju, vaikka siltä näyttääkin. Tosin ei oikeanpuoleinenkaan ole sellainen.

Pääkirkossa käytiin vain hetki seisoskelemassa. Rupesivat jo turisteja ulos laittamaan ja jumalanpalvelukseen valmistautumaan. Vaikka ei luostarin väkeä olekaan toivottavaa kuvata, ei millään voinut sille vaimo mitään, että munkinliehuke tähän kuvaan väkisin ihan loikkasi. Muutenhan kuva tietenkin on huolella suunniteltu ja otettu vallan ikuistettavasta kohteesta eli luostarin lippusiimasta.

Leppävirralla oli kohtalaisen komea näkymä sillalta alas. Jo menomatkalla paikkaa vauhdista ihailtiin, mutta tämä kuva on napattu vasta tullessa. Sillalla oli menossa työvaihe 'betonin kuivuminen', joten ne kaksi työmiestä, jotka siellä näin sunnuntaipäivänä hommia paiskoivat, olivat luultavasti betoninkuivattajia ammatiltaan, aprikoi HD-mies.

Paluumatkalla Leppävirran Nesteellä oli jotenkin niin hellyttävä näky. Vauvamopo siinä isompiensa seurassa. Parka odotteli kyytiä, oli takarengas mennyt pahki.

Jonnekin ja takaisin

On se kumma, kun ei kotona saa mitään aikaan! Siksi olikin taas kalvava tunne, että jonnekin olisi hyvä päästä, eipä oikeastaan väliä minne, mutta ei kuitenkaan Kotas-ralliin, vaikka sellainenkin sattui nyt olemaan menossa. Vaimoa ei viehättänyt ajatus metsittymisestä satojen muiden hullujen kanssa. Siispä muualle.

Sitä vähän aikaa sitten siinä arvottiin, että lähteäkö lähemmäs vai kauemmas ja ollako enemmän vai vähemmän aikaa. Varmuuden vuoksi vaihtokamppeet kyytiin ja jonnekin. HD-mies käänsi keulan kohti Konnevettä. Suolivedentien kautta aluksi meinattiin, mutta muutaman kilometrin ajon jälkeen HD-mies heltyi ja tiedusteli vaimon vointia. Vaimo esitti kainon toiveen parempipintaisesta tiestä ja niinpä seuraavaksi kohteeksi valikoitui Kalliokoskentie, joka johtaa turistin Siikakoskelle. Ei paha.

Siikakoskella tuli räpsittyä 'täällä ollaan' - peruskuva.

Lisäksi oiva koppi törötti puskassa ja opastetaulun kupeessa oli kolo. Kolon käyttöohjeita ei näkynyt.

Vaimo kävi ihan rannassa asti.

Matka jatkui Asta-myrskyn viitoittamaa reittiä Istunmäkeen ja siitä kohti Vesantoa. On se myrskyn voima melkoinen, ei käy kateeksi niitä ihmisiä, joiden elämää se mokoma vaikeutti! Riittää jo pelkästään raivaustyötä noilla seuduilla toviksi jos toiseksikin! Neiturin kanavan kohdilla seisahduttiin, oli meiningissä etsiä uimaranta. Paikallislenkkeilijältä asiaa tiedusteltiinkin, kuulemma 'jonkinlainen, vaan ei häävi' toiselta puolelta tietä löytyisikin. Emme sitten sinne viitsineet mennä, mutta tulipa muuten tuokin paikka nähtyä.

Vesannolla oli Teboil ja siellä evästä. Kuvankin vaimo eväästään otti, mutta siinä näkyi lähinnä peukalo. Siis siinä kuvassa, ei eväässä. Naapuripöydän asiakas valisti, että 'on kylällä uimaranatkin, siitä kirkon kohdalta oikealle, sitten jonkun sadan metrin päästä vasempaan ja on siinä viittakin kai'. Käytiin katsomassa, mahtoikohan siinä lukea 'laivaranta' tms. Näytti koirien ja muiden elukoitten uittaminen olevan nakarasti kiellettyä, mikä sinänsä viittaa siihen, että ihmisten räpiköintiin kunnanisät olivat paikkaa tarkoittaneet. Ketään ei uimassa näkynyt, eikä sitten menty mekään. Matka jatkui kohti Tervoa. Siellä oli ihan nätti tienpätkä, sitä keskustassa käytiin ihailemassa ja jonkun perhejuhlan ohi mennen tullen päristeltiin. Eivät kutsuneet kaakulle. Eikä sitten uitu Tervossakaan.

Karttulaan tienpitäjä olisi halunnut ohiajavaa turistia houkutella ainakin neljän eri risteyksen kautta. Ei menty. Siitä voisi päätellä, että luultavimmin juuri Karttulassa olisi ollut mitä mainioin beach. Mene ja tiedä. Lopulta käännyimme tielle 548 kohti Suonenjokea. Matkalla HD-mies pysäytti Virmasveden rannalla kioskilla, missä oli aiemminkin käynyt erään kurapyöräilijän kanssa. Siellä sitten kahvit ja jäätelöt laiturin nokassa nautimme.

Vieressä näytti olevan uimarantakin, mutta pukukoppien puute oli ilmiselvä, eikä siirtyminen hikisistä ajokamppeista uima-asusteeseen siinä keskellä hiekkalänttiä houkuttanut. Matka siis jatkui. Muutaman sekunnin maisemanihailutauko jossain Mustolanmäen liepeillä pidettiin ja sitten suunnattiin Suonenjoelle. Kyllähän kaupungista on uimaranta löydyttävä! Ja löytyihän se, ihan pukukopilla varustettu sellainen. Taisipa olla Kaatro-niminen järveke, mihin sitten päästiin pulahtamaan. Viilensihän se, mutta on sitä mukavampiakin puuhia ihminen kohdannut, kuin ajokampeiden raahaminen uimarannalla. Puhumattakaan sitten siitä, että yrittää varustaa itsensä uinnin jälkeen uudelleen noilla mukavan raikkailla systeemeillä.

Sellainen reissu tällä kertaa. 265 km meiltä Suonenjoelle uimaan. Just. Mutta yöksi kotiin. Eikä nyt niin järin monta kuvaakaan tällä pätkällä tullut napsittua.

Suku loi maan?

Oli tuossa viikolla puhetta, että jospa sitä toimittaisiin täysin vastoin tapojamme ja lähdettäisiin sukuloimaan. Moista ei todellakaan ole tässä perheessä totuttu harrastamaan, joten koko ajatus tuntui sangen omituiselta, vaikkakaan ei lainkaan vastenmieliseltä.  Avainsanana tietysti tässä oli se, että sukuloinnin kohde älysi lausua sanat 'hypätkää sen Harrikan päälle ja ajakaa meille.' Siinä sitten sovittiin, että jospa vaikka torstaina heitä lähestyisimme.

Keskiviikkona iltapäivällä alkoi houkuttaa hiukan, että ehkäpä pieni siirtymätaival likemmäksi tavoitetta piristäisi. GoogleMaps on vinkeä vekotin, sen avulla saa lyhyenkin matkan näyttämään aika pitkältä, kun vain hiukan siirtelee ajoreittiä osoittavaa viivaa kauemmaksi pääteiltä. Alkoi vahvasti näyttää siltä, että iltalähtö ja väliyöpyminen olisi jopa 'järkevää'. Tiskitkin tiskattiin valmiiksi, kaupassa poikettiin ja pakkaamista alettiin ajatella.

Sitten HD-mies katsoi ulos ikkunasta ja tuli toisiin ajatuksiin. Kuulemma ei nyt ajellakaan ehkä.

Veera 4.8.2010 ilmoittaa itsestään

Noissa toisissa ajatuksissa äityi sitten täyttämään pyykkikoneen. Klo 16.35 HD-mies painoi koneen virtanappia ja Hankasalmelta meni sähköt. Väittävät, että syynä oli Veera-myrsky. Voihan se olla niinkin. Ainakin paikallismaisema muuttui jonkin verran ja on vaikea uskoa, että HD-miehen pyykkikonesessio olisi tämänkin metsän tästä poistanut.

Illalla odoteltiin sähköjä saapuvaksi, mutta niin vain piti unten maille heittäytyä ilman ympärillä sirisevää sähköistä ääntä. Harvoin on tullut niin katkotta nukuttuakaan!

Aamulla ei vieläkään tuikku kattoon syttynyt ja pakastimen sisältö alkoi herättää pientä huolta. Käyttöohje onneksi lohdutti ja kertoi, että 18-30 tuntia kaappi kylmänä pysyy, joten oli valinta vaihtoehto 1:n (pakasteiden roudaaminen jonnekin sähkön ääreen) ja vaihtoehto 2:n (peräkkäin istuminen pisteestä A, jossa ei ole sähköä, pisteeseen B, jossa on sähköä) välillä oli kivuton. Mopo valmiiksi ja menoksi. Jo oli aikakin. Tätä kuvaa en kuulemma saa tähän laittaa, mutta koska siinä näkyy jotain, mitä siinä ei saa näkyä, mutta koska siinä ei juurikaan näy sitä, mitä mitä siinä ei saa näkyä, laitan sen silti. HD-miehen tarkka katse ehkä löytää sen, mitä ei saa näkyä :)

Reitillä Konnevesi-Äänekoski- Uurainen-Multia- Keuruu-Haapamäki-Visuvesi näkyi yksi melkoisen tyhjä kauppakeskus (Spektri Äänekoskella), jonne oli pitänyt rakentaa tismalleen yhtä ahdas vessa kuin kaikkialle muuallekin. Miksi vessa-asiakkaan pitää mahtua vaikka porukalla tanhuamaan vessakopin ja lavuaarin välissä, mutta kopissa itsessään on aseteltava polvensa kieroon ja hakattava otsaa oveen, ennen kuin pystyy istuma-asentokäyttämään kyseisen eriön keraamista istuinta???! Pitänee jatkossa pitää kypärä päässä näilläkin vierailuilla!

Uuraisilla oli myrskyturisteja tien varressa. Ymmärrettävää kyllä, mutta useimmat unohtivat, että yleisellä tiellä ei ole suotavaa kesken ajon ostaa tonttia ajotieltä, jos on muutakin liikennettä. HD-mies käänsi kahvaa.

Multialla oli sitten jäätelön ja kahvin aika. Haapamäeltä lähdimmekin sitten Ruoveden viittojen mukaan tavoittelemaan tietä numero 66. Ja kappas - löysimme tietöitä! Hyvin olivat tien jyränneet, asfalttia siihen meinasivat. Niin oli somaa ja tasaista istua kyydissä, vaikka hiekalla mentiinkin. Oli kartalta katsottu, että tuosta ja tuonne ajellaan ja sinne sitten muka ajeltiin, kunnes vaimolle tuli hätä, että ovat väärän tienumeron tuohon tolppaan maalanneet. Jotenkin sitä kuvittelee, että kun huitoo kädellään kohti tienreunaa, HD-mies elekielen oikein tulkitsisi ja pysäyttäisi mopon, mutta eikös mitä! Luuli, että nyt oli alkanut vauhti vaimon päätä huimata. Huutelemaan piti ruveta, jotta mopo pysähtyi ja viesti perille toimittui. Ympäri siis ja entiselle väylälle vielä hetkeksi. Kannatti, oli meinaan aika nättiä seutua Salussärkkä, parin kilometrin mittainen jääkausijäänne.

Visuvesikin sitten saavutettiin. Olihan sitä uutisissa ollut, että ovat siellä kääntösillalla ilman sähköä ja vesiliikenne seisoo, mutta kun ne sähköt olivat poikki myös siellä pisteessä B. Vaan eipä tuo haitannut, oli niin kertakaikkisen mukava paikka, ihania ihmisiä ja hyvää ruokaa!

HD-mieskin näytti taas onnelliselta.

Ja mikäs on ollessa, kun koko ympäristö oli täynnä mainioita yksityiskohtia.

Ruuansulattelukävelyn tuloksena selvisi sekin, miksi sähköt olivat poikki. Oli niitä kumoutuneita puita täälläkin ja sähköpiuhoja sen myötä maissa.

Missään peräkylässä ei silti oltu, täällä ajellaan Lambhorghineilla.

Viimein oli aika lähteä tavoittelemaan kotipuolen maisemia. Jospa vaikka sähkötkin jo olisivat pakastimen tavoittaneet. Isäntäväen neuvosta poikkesimme paluumatkalla Vilppulankoskea katsomaan, koska kuitenkin tuota eteläisempää raittia aioimme ajella.

Tarkkaavainen katsoja huomaa äskeisessä kuvassa jotain uutta.

Pikkuhiljaa sitten kohti Hankasalmea ajelimme. Oiva reitinvalinta - hei ajetaan tuosta Kärkistensalmen sillan kautta ja siitä Rutalahteen! Joopa. Kyllähän se mielessä oli, että on siinä hiekkapätkä, mutta se oli 20 km pidempi kuin muistikuvissa. Ja kun autokyydissäkin vaimoa on se tie aina pelottanut...sen siitä takapenkiltä ehti katsoa, että yhdessä kohdassa tien vasemmalla puolella oli järkyttyneen näköisiä lampaita. Eivät varmaan olleet koskaan mopoa nähneet. Tai ainakaan kuulleet. Ja jos vaimosta riippuu, eivät kovin pian ainakaan tätä meidän mopon ääntä tule kuulemaankaan. Eläköön siellä rauhassa. Sen verran monta Isä meidän -rukousta tuolle pätkälle vaimo sai mahtumaan.

Hankasalmelle tullessa näytti langoilla makaavat puut olevan aivan samassa asennossa kuin lähtiessä. Ei sähköjä edelleenkään kuin niissä huusholleissa, jotka olivat aggregaatin käsiinsä saaneet. Marjojen hilloksikeitto-operaatio näytti väistämättömältä. Mutta ei vielä, ensin toinen sähkösirinätön yö. Eikä aamullakaan heti, ensin oli muuta päiväohjelmaa, erään aikakauden päätös. Vasta iltapäivän lopulla sitten kauppaan pakasterasioita, hillosokeria ja Atamonia ostamaan. Hankasalmelle tullessa näkyikin sitten ensimmäinen Suur-Savon Sähkön auto ukkoineen. Ja kas kummaa - SÄHKÖT! Varovainen pakastimen tarkistus....sähköttä 49 h ja 5 min, mutta eväät sisällä ihan jäässä. Loistavaa Gram!

Hillonkeitosta vapautuneen ajan saattaa joutua käyttämään mopoiluun. Kukapa tietää.