Tuulta ja pomppuja...

Eilen taas seurailtiin Jimmyn viimekesäisiä jalanjälkiä: samassa paikassa käytiin osoittelemassa ruokia, missä Jimmy oli osoitellut elokuussa ja lautaselleen jotain hyvää saanut. Nätti oli paikka, kivat koristeet pöydän vieressä. Ja vielä mielenkiintoisemmat sähköviritelmät pöydän alla.

Toki illalla paikallisnähtävyyskin vilkaistiin vielä. Itse asiassa jo ennen ruokaa, mutta kun tulin nyt kirjoittaneeksi tuon ruuaan tuohon alkuun, nähtävyydet katsotaan nyt. Oli putkia puistossa ja kukkajuttu.

Olisi siellä ollut jotain muutakin katsottavaa.

Yöllä oli satanut. Jimmy kertoi, että oli ukkonenkin jyrissyt oikein kunnolla.

Aamulla taas tien päälle. Aamiaistäti näytti hämmentyneeltä, kun asetuimme ruokailemaan jo silloin, kun hän oli vasta saanut osan syötävistä näytille. Joka tapauksessa muroilla, nakeilla ja majoneesikoristetuilla munilla ym. matkaan lähdimme. Aikamme arvoimme suuntaa, mutta jotenkin tuo Latvian rannnikon katsastaminen olisi ollut turhanpäiväistä kiertelyä. Kohti etelää siis. Siguldasta suuntasimme kohti Kegumsia. Siellä hiukkasen piti kaupan setältä kysellä, miten pääsee eteenpäin. Setä osasi englantia: river. Lopun viittilöi. Äänensävyistä päätellen ei oikein ymmärtänyt, miksi joku haluaa kohti Liettuaa, mutta oikealle teille meidät kuitenkin huitoi.

Pomppuja oli jo alkumatkasta, mutta Kegums-Linde-Birzgale-Valle-Barbele-Skaitskalne -reitti tarjosi mielikuvituksellisen valikoiman erilaisia tienpaikkaustapoja. Onneksi välillä oli silkkaa soraa, sai matkustajakin hiukan rentoutua. Sen verran kuitenkin tuuli, että kuskin niska loittoni ja läheni sen mukaan, miten kädet venyivät. Kuulemma sai kääntää kahvaa tosissaan, että pääsi eteenpäin.

Hirvistä ja pomppivista peuroista täkäläiset liikennemerkeillään varoittelevat, mutta haikaroista eivät. Sen verran epäketterä tirppa tuo lapsentuojalintu on, että kun se päättää lennähtää tien toiselta puolelta toiselle, aikaa kuluu...wuuush-woosh-wuush-woosh ei ole samaa kuin joku tintit siipien läpätiläp. Muutaman kerran Jimmy joutui jarruttelemaan haikaroitten takia ja molemmat vaistomaisesti päätä alas taidettiin vetää.

Mutta sitten kun tie vaihtui liettualaisten ylläpitämäksi, pomput loppuivat! Syömäpaikkaa haeskeltiin, Birzaissa olisi käynyt raha, muttei kortti ja ensin sitä rahaa ei ollut. Kissa istui ikkunalla ja toinen sisällä.

Sitten oli raha, muttei tätiä, joka olisi osasannut kieltä ohi liettuan. Huusi keittöön ja tuli täti, joka sanoi fish ja chicken. Mulle fish, joka oli viimeinen ja Jimmylle chicken, jota ei just ollut. Sitten kun oli, saattoi olla pork. Mutta oli mitä oli, hyvää oli. Kahvillakin matkan jatkuttua käytiin ja patsaita kuvattiin.

Muutama vuosi sitten tankattiin Kedainiain Nesteellä ja oltiin parkissa jonkun aikaa keskellä kylää. Ajomatkaa alkoi nyt olla takana jo sen verran, että houkutti poiketa samaan kaupunkiin ja katsastaa, josko täällä olisi hotelleja. Varmaan miljoonasti ajettiin ristiin rastiin katuja ja etsittiin sitä yhtä, jonka kyltti oli sillä sadannella kerralla nähty. Kerran jo luultiin, että nyt löytyi, mutta se olikin Husqvarna. Sitten viimein: Aroma Rex! Pyörä hotellinomistajan takapihalla, ei muita vieraita kai, ilmastointi, jonkun vapaa netti (on hotellinkin verkko, mutta ei tullut kysyttyä avainta siihen). Aamiaisen saa siihen aikaan, kun haluaa, mutta omistajan naama näytti väsyneeltä, kun kello kahdeksaa ehdotimme. Puoleen yhdeksään sitten toiveen siirsimme. Kantaa kuulemma aamiaisen huoneeseen.