Kööpenhamina Tivolin jälkeen 4.7. ja 5.7.

Kotimatkalla Tivolista poikkesimme pienehkössä baarissa, missä musiikki kuului olevan ihan jotain muuta, kuin kaikkialla muualla nykyään. Siinä tunnelmasta ilahtuneena vaimo kysäisi baarinpitäjältä, että kukahan päättää musiikista – onko jukeboxi vai mikä. Kuulemma hän itse siinä. Tulipa kysyttyä, mahtaisiko löytyä Moody Bluesin Knights in white satin. Kuulemma löytyy ja kaikki aina sitä toivoo eli ilmeestä päätellen soittaa, jos ei muuta keksi... No, soitti sitten. Siinä pari brittituristia iloitsi tuostakin biisistä (muita koko paikassa ei meidän lisäksi sitten ollutkaan). Eityisesti iloitsivat baarinpitäjän kaverin kyvystä käyttää Youtubea paikan musiikkiannin toteuttamiseksi. Omia toiveitaan kovin esittivät ja saivat toteutumaan. Vaimo siinä sitten tuli vessasta tullessaan koneenkäyttäjälle sanoneeksi, että mitenkäs, löytyisikös...Ken Hensley ja Lady in black, se Hampurin keikka. Kysyi, että kukas se oikein on. Etsittiin sitten yhdessä juutuubista moinen kummajainen ja laitettiin soimaan. Siinä vaiheessa muu sakki, koneenkäyttäjä ja baarinpitäjä mukaan lukien poistuivat tupakalle. "Joku suomituristi siinä outoja toivoo, annetaan nyt hetki kuunnella", taisi koneenkäyttäjä brittejä valaista. Vaan eipä mennyt kauan, kun yksi briteistä ryntäsi sisälle suunnilleen kättelemään ja halaamaan ja selittämään jotain, jonka vaimo tulkitsi siten, että nyt oli tullut valittua yksi maailman loistavimmista biiseistä. Britit ja Uriah Heep, tietäähän sen. Loppuun saakka sai sekin biisiversio sitten soida. 10 minuuttia. Sitten turistit poistuivat hotelliin nukkumaan.

Aamulla ei löydy vaimon silmälaseja. Kertakaikkiaan. Eihän nyt voi olla todellista. Vaimo mietti ja pohti. Kyllä, silloin, kun sitä juutuubia katsottiin, oli lasit poissa päästä. Ei niillä voi lähelle katsoa. Mutta silloin, kun brittisakki oli tupakalla, ne olivat päässä, koska niin hyvin näkyivät britit sieltä ulkoa saakka. Ei siis mitenkään voi olla matkalle jääneitä. Vaan kun ei löydy. Vaimo siinä jo pohti, että just, sitä on siis opeteltava ajelemaan laseitta. Pientä huolta...uudet lasit kyllä on hankittu, haetaan, kunhan reissusta selvitään, mutta kovin mieluusti näkisi ajaessaan niitä hakemaan. Vaimo käänsi jo kaiken nurin niskoin ja pohti vaihtoehtoja. Nähdäkö vai eikä nähdä. Jos katsoisi vain ihan lähelle? Onneksi HD-mies sitten viimein löysi lasit. Vaimo oli ne yöllä onnistunut potkaisemaan sängyn jalkopään yllä olevan pöydäkkeen päältä jonnekin seinän ja patjan väliin. Hienoa! Sittenkin vaimo näkisi jotain niin Kööpenhaminassa kuin sieltä jossain vaiheessa poistuessaan!

Koska Kööpenhamina on pieni kaupunki, turisti otti jalat alleen ja lähti käyskentelemään. Kartta kourassa kohti pientä merenneitoa kävi askel. Olivat puun kovertaneet.

HD-miehelläkin on tältä päiväreissulta kuvia, ihan Oikeassa Kamerassa, mutta niitäpä ei ole vielä kaivettu sieltä esiin. Mahdollisesti palaamme niiden annin osalta myöhemmin aiheeseen.

Pari puistoakin siinä välissä tuli silmäiltyä. Yhdessä oli siltoja, pelastusrenkaita, jättiläisbonsaita tai jotain ja satusetiä. HD-mies ei ole satusetä, tuo kivettynyt hahmo ilmeisesti on. Tuon mökin kuva on siksi, että se oli jollain sotilasalueella, jossa torvisotilaat juuri harjoittelivat askelkuvioitaan ja soittelivat. Vaimon teki mieli huutaa niille, että "soita Paranoid!", mutta eivät kuitenkaan olisi soittaneet. Siksi niistä ei ole siis kuvaakaan.

Paikallislinnakekin nähtiin. Yksinäiset solttupojat siellä tepastelivat vallinreunaa hiljakseen pyssy olalla ja ilmeisen valppaana olivat maataan puolustamaan, mikäli joku turisti äityisi uhkailemaan. Luultavasti näitä linnakkeen reunoilla olevia prinssien ja kuninkaiden kiviä vahtivat.

Aikamme aluetta katselimme. Siellä oli mm. tuulimylly.

Pienelle merenneidolle ei löydetty kunnollista viittaa, mutta kun turistibussien jokseenkin katkeamaton virta opasti lopulta meidätkin oikealle puolelle venesatamaa. Kaikissa kuvissa merenneito on kovin eteerisen yksinäinen – totuus on hiukan toisenlainen.

Tuon turistiveneen oivat laittaneet parkkiin tuohon talon pihaan.

Tällainenkin vekotin Tanskassa oli.

Tivolilta tullessa edellisenä iltana oli hoksattu, että kannattaa ehkä ruokaillessa hyödyntää Strögetin etnobuffetit. Ko. kävelykatu on kuitenkin sen verran laajalle lonkeronsa levittänyt, että toisesta päästä lähestyttäessä löytyi ensin vain niitä kalliita kauppoja, joita ei juurikaan tohdi edes katsoa, ettei pankkitili tyhjene. Ruokapaikkojenkin listat vaikuttivat tyyriiltä. Tosin kivan näköisiä taloja sillä suunnalla kaupunkia oli.

Nälkä alkoi jo olla, kun sitten yksi suuntaviitanpitäjä kohdalle osui. Hyvä paikka löydettiin! Kortteli sivuun kävelykadusta ja hyvällä maulla hienosti kokoonpykätty buffet. Lämpimät ruuat nyt yleensäkin tuppaavat olemaan hieman vaatimattomampia kuin alkuruuat, mutta todella kannatti käydä! Sekin opittiin, että jos tanskalainen puhuu 'frokostista', kyse ei suinkaan ole aamiaisesta, vaan lounaasta. Aamiainen on 'morgenmad'.

Paikan vessassa oli hankala pestä käsiä.

Päätettiin vielä illalla varata laivamatkat Tanskan puolelta Saksaan. Kiinnosti eniten väli Gedser – Rostock, koska silloin olisi jo valmiiksi kohtalaisen pitkällä Saksan puolella. Scandlinesin sivuilla ei pystynyt tekemään varausta kuin yhdelle kulkuneuvolle kerrallaan ja niinhän siinä sitten kävi, että vaimon mopolle oli tilaa, mutta HD-mies olisi jäänyt rannalle ruikuttamaan. Perumaan ei netitse pystynyt, joten päätettiin kääntyä respan puoleen omia puhelinkuluja säästääksemme. Respa soitti jonnekin ja kovin pitkään ja hartaasti puhui Jonkun kanssa. Ongelma oli se, että nettisivu on saksalainen ja me oltiin Tanskassa, kuten myös se joku. Päättivät kääntää puhelun Saksan päähän ja respa lykkäsi handsfreensä vaimolle. ”Puhu itse.” ... ”Jos asiasi koskee...paina 1”. Vaimo aina huuteli respalle, mitä nappulaa pitää painaa. Lopulta siinä vaiheessa, kun tuli se ”jos haluat palvelua englanniksi, paina 4”, homma kääntyi niin, että vaimo jutteli sen samaisen Jonkun kanssa, joka alunperinkin oli respan kanssa aiheesta keskustellut. Seuraavana se samainen Joku käänsi itse puhelun Saksaan Jollekin Toiselle, joka sitten myös puhui englantia. Jotenkin se on vaimolla vahvemmin hallussa, kuin saksa. Varattu lippu peruttiin, mutta uusia Rødby – Puttgarden välille ei voinut puhelimitse varata. Saksantäti kyllä näki, millä lähdöillä on tilaa, joten turistit uskalsivat aloittaa saman yksittäisvarausrumban uudelleen. Tällä kertaa molemmat mopot saivat paikan.