Ajelua vain

Aamiainen tässä majapaikassa on siis maksullinen, joten on sinänsä outoa, että tänne toiseksikin yöksi päätettiin jäädä. Oli vain niin houkutteleva ajatus jättää tavarat päiväksi huoneeseen ja käydä ajelulla ihan muuten vain. Ja eipä siinä aamiaisessa mitään vikaa ollut, sen verran riittoisa, että yhdelläkin tilauksella saattaisi kaksi ihmistä pärjätä.

Aamiaisen jälkeen poikettiin pankkiautomaatilla ja turisti-infossa. Sitten lähdettiin kohti Setomaata. Ensimmäisenä kohteena oli Vastseliina. Lämpötilat täällä hipovat sellaisia korkeuksia, että kovin ahkerasti ei tällä kertaa jaksanut lähteä mitään nähtävyyksiä etsimään. HD-mies ajoi kylään, pysähtyi bussipysäkille, piti neuvoa vaimon kanssa, vaimo ihasteli jotain nurmikolla olevaa puukuvatusta, HD-mies kysyi, otetaanko kuva, johon vaimo, että ei tarvitse, jolloin HD-mies otti kuvatuksesta kuvan ja sitten lähdettiin Kirikumäen suuntaan.

Pikkuteitä löytyi, suuntaa vaihdettiin kerran siksi, että meni hiekalle ja toiseen suuntaan näytti jatkuvan päällystetty väylä. Tosin sekin hiekkaantui aikanaan, eikä siinä vaiheessa haluttu päällysteen puoleen kääntyä, koska tie olisi vienyt takaisin sinne, missä puukuvatus jöllötti siinä nurmikolla. Kartta kertoi, että muutaman kilometrin päästä alkaa taas päällyste. Löytyi Vana Vastseliina. Siitäkin ajeltiin sujuvasti läpi. Seuraava pysähdys oli Meremäe vaatetorn. Ja siis koska on hellekamppeet päällä, eikä halua lähteä nähtävyyksiä etsimään, on kiivettävä torniin, kun sellainen on, koska sieltä näkee kerralla enemmän erilaisia nähtävyyksiä, kuten metsää ja mastoja. Tästä tornista myös Venäjän. Ei kokonaan, mutta vähän. Siis rappusia, vaimo laski, että 70.

Pyörä-parka joutui jäämään alas ihan yksin. Tai no, oli sillä ohjus kaverina.

Obnitsan kautta Piusaan, tien varrella oli viitta Piusa pood ja jotain muuta selvitystä, turisti tahtoi juotavaa ja poodista saa sellaista. Puodin vieressä taulussa puhuttiin paljon aiheesta Piusa liivakoopad. Ei ollut tullut tarkemin googletettua, josko nämä ovat sitä täkäläistä lentohiekkaa, mutta näytti maasto sen verran lenkkipoluilta ja ylämäiltä, ettei konepyöräilijä liikuntasessioajatuksesta suuremmin innostunut. Pois lähdettiin. Ohi ajaessa nähtiin kyllä hiekkakuoppa, mutta sellaisen on nähnyt ennenkin.

Värska oli seuraava kohde. Siellä oli turisti-infokin, mutta tyttö näytti lähinnä hätääntyneeltä, kun menimme hälle puhumaan. Setomaan oppaan kouraan lykkäsi. Ei tuossakaan kylässä pahemmin nähtävää huomattu, mutta kartassa oli rannalle vievä umpitie, jonne keula kääntyi. Kartan mukaan siellä oli joku hotelli (kahvipaikka silmissä siinteli) ja tienviitat puhuivat sanatooriumista. Varmasti olivat paikallaan molemmat, mutta niiden luo ei pääse, jos ei aja sitä tietä, mikä niiden luo vie, vaan ajaa sitä tietä, mikä menee muualle. Tie pieneni pienenemistään, rantakin saavutettiin, pieni lahdenpoukama, jonka toisella rannalla nökötti suuri ortodoksikirkko. Kuvaa ei tullut otettua, koska mopon kääntöpaikka oli käytännössä jonkun portinpieli, mutta jälkeenpäin asiaa pohdittuamme tulimme siihen tulokseen, että se kirkko oli Venäjällä. Kylän nimi oli Podmotsa ja kun nyt Google mapsia syynää, se oli jokseenkin rajalla - mapsin mukaan ranta jopa jo Venäjää, mutta paperikartan mukaan ei. Kartta antoi ymmärtää, että näkemämme kirkko saattaisi olla Velnan kylässä (sen viitan ohi oli pari kilometriä aiemmin köröötetty, joten menimme seuraavaksi sinne. Siellä ei ollut kirkkoa, vaan muutama talo ja tie pieneni pienenemistään. Jonkun pihaan se viimein loppui, joten mopoa kääntämään.

Lähdettiin sitten eteenpäin. Räpinässä löytyi turisti-infokyltti oikein komiasta mainosvalotornista kunnantalon vierestä. Sitä siellä etsimme, mutta eipä löytynyt. Kukkakaupan tädiltä vihjettä kysyimme, hän huitaisi kättään ja sanoi 'ei ole, internetti on'. Kun sitten kysyimme, olisiko hällä tietoa ruokapaikasta, hän alkoi selittää. Ja viimein lykkäsi hyllystä kouraan Räpinän esitteen. Tavallaan hän oli kuitenkin sitten se turisti-info, koska niitä esitteitä oli siellä monella kielellä. Syömässä käytiin ja lähdettiin tavoittelemaan jo jälleen Võrua. Matkalla oli riittävästi tietöitä. Põlvassa tankattiin ja vaimo huomasi, että kappas, Visa-kortti on kadonnut. Aamulla sillä oli automaatilta rahaa nostettu ja majapaikassa toinenkin yö maksettu, mutta kummastakaan paikasta sitä ei sitten löytynyt, kun kysymässä käytiin. Huonekin pengottiin, tuloksetta, joten soittamaan ja korttia sulkemaan.

Joku ihme vimma täkäläisillä on levitellä teillensä mustaa mönjää, mitä lie pikeä. Öljysorateitä, oli pakko googlettaa, miten ne tehdään, vain hajanaisia mielikuvia lapsuudesta. Kivihiilitervaa se mönjä ilmeisesti on. Välillä on mietitty, mahtaako helle nostaa sitä tiestä pintaan, koska sitä on kaikkialla, mutta täällä kaupungissa kyllä nähtiin, että ihan levittivät sitä. Majapaikan baarimikkokin oli siihen suivaantunut, mutta ei tiennyt, miksi sitä levitellään. Joka tapauksessa mopo on aika koristeltu ko. aineella, joten jos jollakin on tietoa, miten sen jaa maalipinnasta ja kromiosista pois, neuvoja voi vapaasti antaa.

Täällä kylällä sitten illansuussa nähtiin, kun levittivät hiekkaa sen töhnän päälle. Oli pakko kuva kadun pinnasta napata. Kovin selvästi ei kiiltely kuvassa näy, toinen kaista hiekoitettu, toinen vielä kiiltävällä mönjällä päällystetty. Mutta kuvasta tuli hauska, vaikka itse sanonkin.

Iltakävelyllä nähtiin puistossa Estonia-muistomerkki.

Lyhtypylväiden lahoamisen voi estää pitämällä puuosat irti maasta. Pylvään voi näppärästi sitaista rautalangalla kiinni betonitolppaan.

Kun talo käy pieneksi tai tylsäksi, sitäkin voi jatkaa siihen suuntaan, mihin tarvitaan. Näitä on täällä runsaasti ja on mietitty, että ehkäpä ne on oikeasti rakennettu vähän niinkuin erissä.

Päivä oli kuumuudessaan sen verran uuvuttava, että iltauinti kutsui. Tamula-järven vesi oli märkää ja kivasti viilentävää. Oman jännityksensä asiaan tuo se, että jättää reppuunsa rannalle seurueen viimeisen toimivan puhelimen, kaikki rahansa ja toisenkin luottokorttinsa ja menee itse järveen. No, niin tekivät kaikki muutkin (siis jättivät reppujaan), eikä tuolla näyttänyt hämäräperäisiä hemmoja pukukopin varjossa lymyilevän. Kaikki tallella, kuten pitikin.