lauantai 10. heinäkuuta 2010

Kuvia tähän väliin..

Hajanaisia kuvia...Tallinnassa kansallispukuhemmot lopettelivat työpäiväänsä ja tallustelivat pois.


Paidessa oli tapahtumiakin.


Viljandilainen vahtikoira teki söpöydellään vaikutuksen ainakin vaimoon.



Viljandijärvellä liikkui isompia ja pienempiä paatteja.


 Melko monessa tuvassa tykättiin grillailla tai savustella muuten vain.


Kun turisti liikkuu, on löydettävä niitä syrjäteitä. Tosin kannattaisi olla sateen sattuessa lähempänä keskustaa, kuten taisi tulla tuolla jo mainittuakin.


Näkyipä Viljandissa myöskin romahdusrakennuksen hyötykäyttöä. Talo oli rakennettu romahtaneen (kirkko?)rakennuksen päätyjen väliin. Toinen pääty oli otettu talon päädyksi, toinen jätetty pihan perälle ja katettu, ettei enää enempää romahtele.

Viljandin kaupungin keskiaikaislinnan vallihaudan yli vei riippusilta, joka on kuulemma kaupungin jonkinlainen tunnusmerkki. Ko. silta oli jonkun jollekin jossain muualla 1930-luvulla lahjoittama ja sitten se oli jostain syystä päätetty siirtää Viljandiin. Siitä piti sitten mennä yli. Tässä alkupää. Loppupäässä löytyi niitä raunioita. Niitä tuossa kohta. Ja sitten niitä maisemia alas järvenrantaan. Siellä oli jonkun saunakin, sillä saattoi mennä väljemmille vesille saunomaan.



Ja tässä turisti tuli vakuutetuksi siitä, ettei tänne ajeta, vaan käännytään takaisin.

Ja tämä yllä oleva ei ollut yksikään meidän hotelleistamme, vaan muuten vain maja, jossa ei ilmeisesti nyt kukaan enää majaillut. Voisi saada halvalla tämän.

Jatkuu, jahka jaksaa, nyt ajatukset hiukan hajallaan.

Ei kommentteja: