Latvijas Republikasta Eesti Vabariikiin

Aamulla ei mitään mahdotonta kiirettä Cesiksestä pidetty, käytiin vielä hotellin vieressä olevaa puistoa kuvaamassa.

Liikkeelle lähdettiin vasta lähempänä puolta päivää Janan porukoitten kautta, kuten kuvasta näkyy.

Reitti kulki Raunan ja Smiltenen kautta, kyliä ei sen kummemmin käyty katsomassa, kuskilla oli paikoitellen tiestössä ihan riittävästi syynäiltävää. Tosin Smiltenessä pysähdyttiin kertaalleen, olisi mieli tehnyt jäätelöä, mutta kohdalle osunut baarinpitäjä näytti lähinnä huolestuneelta turistin toiveen kuultuaan ja rupesi selvittämään, että motorbike shop on jossain toisaalla. Jatkettiin siis matkaa A2-tien yli kohti Gulbenea, tarkoituksena välttää pitkää, tylsää suoraa päätietä kuoppaisten pikkuteiden uhallakin. Päädyimme pitkälle, tylsälle ja suoralle kuoppaiselle päätielle. HD-mies kertoi, että eräskin suora kesti 9 km. Oli tietä yhdellä kaarteella hiukan elävöitetty. Mukavia kahvipaikkoja ei tien varrelle ole turistia varten juurikaan rakennettu, mutta yksi sentään löydettiin. Siellä oli tarmokas siivoaja, alla oleva kuva on otettu lasikaiteen läpi. Kaiteessa ei näkynyt tahran tahraa. Saisi moinen luutunheiluttaja tulla meillekin ikkunanpesuun.

Keula käännettiin pienemmän tien kautta kohti Aluksnea. Matkalla oli nähtävyysviitta, paikka oli ihan karttaankin merkitty, joten siispä sinne.

Jos latvialaiset tiet ovat kuoppaisia, on veli venäläinen näillä seuduilla aikanaan huolehtinut siitä, että tie ainakin osittain on tasainen. Tälle turistinähtävyydelle tömppyyteltiin pitkin väylää, joka oli tehty ehkä noin 3 x 4 metrin kokoisista betonilaatoista. Laatat itsessään olivat melko tasaisia, mutta laattojen liitoskohdat pitivät turistit ajon aikana hyvin hereillä. Pari kilometriä tuollaista mennen tullen oli kiintoisa kokemus. Se varsinainen turistinähtävyys saattoi jäädä näkemättä, mitään opastauluja emme väylän varrella nähneet ja kun viimein käännyimme takaisin, meidän perässämme tuli n. 100 metriä kääntöpaikaltamme eteenpäin parkissa ollut virolaisten turistien kansoittama minibussi. Tuskin he pelkästään näitä meidän löytämiämme arkkitehtuurin helmiä (joita oli monta!) olivat tulleet katsomaan. On toki mahdollista, että he olivat olleet painballaamassa, sitä tuolla sen ensimäisen tienvarsiopaskyltin mukaan voi harrastaa.

Aluksneen sitten tultiin, kaupunkia hiukan silmäiltiin, ei tehnyt niin suurta vaikutusta, että olisi jääty majapaikkaa etsimään. Olihan siellä järvi (sangen vihreää vettä) ja sen äärellä ihan kivan näköinen ruokapaikkakin, mutta koska oli keskustassa huomattu kovin itäblokkimainen ruokapaikka, menimme sinne metsästämään jonkinlaista alkuperäistä aitoutta. Haju oli ainakin aito, sekoitus, kaalia ja viemäriä, kassatätikin oli aito, ei halunnut puhua eikä hymyillä turistille, joka halusi puhua hänelle jotain muuta kieltä, kuin hänen omaansa. Hälytti paikalle nuoremman henkilön, joka turistin osoitteluihin sanoi kaikkiin että 'pig'. Kyllä siitä tiskiltä lautaselle ihan kelpo perusruokaa löytyi, joskin vaisto kehotti näillä helteillä välttämään majoneesikuorrutettuja salaateja, olihan sentään jo iltapäivä pitkällä menossa ja vaikka astioiden alla jäämurskaa olikin, ei nyt tehnyt mieli kokeilla,miten maha reagoisi. Mielikuva kykkimisestä latvialaisessa punkkipusikossa on jokseenkin luotaantyöntävä.

Kohti Viroa lähdettiin ja Veclaisenen kohdalta maata vaihdettiin. Pian rajan jälkeen haluttiin pois pääväylältä. Kyllä kannatti! Kertakaikkisen upea tie löytyy väliltä Ruusmäe - Haanja - Võru, pinta oli hyvä, reitti oli onnistuttu kokoaman ysikymppimutkia peräjälkeen asettelemalla ja HD-mies oli tyytväinen (oli vaimokin). Tälle etapille osui jälleen kerran nähtävyys, jossa pääsi ajokamppeissa astelemaan portaita - Suur Munamäe vaatetorn eli näköalatorni. Itse torniin maksettiin hissilippu, vaikkei se ollutkaan kuin 9-kerroksinen. Viro on niin laakea maa, että kauas sieltä näkyi.

Näkymiä kauas ja lähelle tornista.

Pöllö istui puussa.

Mäen alla oli kohvik.

Tultiin sitten Võruun. Täällä oli just ollut kansanmusiikkifestivaalit, viimeisiä konsertteja vielä pitivät. Hiukan epäiltiin majapaikan löytymistä, mutta Külalistemaja Rändurin respantyttö ei nikotellut yhtään vaan sanoi, että on tupa ja näytti kuvasta, kysyi, että sopiiko tällainen. Ja kertoi ajavansa moottoripyöräkorttia ja tietävänsä, että kamppeet on kuumat. Alla hellepuku turistin päällä. Juuri nyt, tätä juttua viimeistellessä, Võru +32 C.

Huoneeseen pyykkäämään ja pyykit parvekkeelle kuivumaan (parveke on iso ja sinne pääsee vessanpöntön vierestä. Kätevää. Pyörä jäi parkkiin pubin oven eteen, siinä vieressä sitten mopoa tuijotellen turisti itsensäkin pubiruualla ravitsi. Toinenkin mopo paikalle tuli ja jokunen sana juteltiinkin Maddevil-moottoripyöräklubin edustajan kanssa. Oli ollut Suomessa töissä.

Hiukan iltakävelyllä kylää kierrettiin, löydettiin ranta ja hiekkakakkuja ja -linnoja ja muuta veikeätä.

Huoneessa näkyi tällä kertaa hyvin jalkapalloa, mutta turisti ei jaksanut kovin aktiivisesti sitä tuijotella. Kun peli oli jo ratkennut, havahduimme korttelin päästä ammuttuun valtaisaan ilotulitukseen (ei ollut Espanjan kunniaksi, vaan folklorehumppasession päätöstä juhlistamaan) ja ryntäsimme ikkunaan unenpöpperössä roikkumaan. Oli komea, mahdollisesti hienoin, mikä ollaan nähty. Hienompi oli kerran uutenavuotena Lontoossa, mutta sitä ei nähty, kun olivat rakentaneet kerrostalon siihen eteen ja täyttäneet kadut ihmisillä. Se vain kuultiin.

Tämän huoneen hintaan ei kuulu aamiainen, mutta siitä huolimatta on ajatuksena ottaa tämä huone toiseksikin yöksi ja käydä ihan ilman matkatavaroita tätä seutua tutkimassa. Setukaisia täällä asuu ja jossain on lentohiekkaakin. Juttu jatkuu sitten, kun se jatkuu.