Nyt on sitten muuten lisätty pari kuvaa tuohon eiliseen tekstiin.
Olipa hauska majapaikka tuo viimeöinen - ei mikään maailmaa kaatava, mutta oiva aamupala juuri silloin kun oli luvattukin. Taloon tuli iltayöstä toinenkin pariskunta. Heille oli katettu aamiainen samaan pöytään
meidän kanssamme, ihan viereen. Ei sillä, että se olisi haitannut, mutta sinänsä varsin epäsuomalaista. Tupa oli kuitenkin iso ja tilaa olisi ollut muuallakin. No, heidän itsesuojeluvaistonsa toimi, eivät tulleet samaan aikaan. Sen sijaan isäntäväkiistui tuvasa juttelemassa niitä näitä :)
Kohti Helsinkiä jatkettiin Luhanka-Sysmä-Asikkala -tietä. Oiva väylä, voi suositella kelle tahansa, loistavat maisemat! Erikoista tuolle väylälle näytti olevan saabismi: Saabeja niiltä vuosilta, jolloin Saab vielä näytti Saabilta, tuli vastaan, oli parkissa tien vieressä tai talojen pihoissa kymmenkunta. Ysiysejä joukossa ainakin 4, jos nyt oikein vaimo havaitsi.
Mäntsälässä pysähdyimme moottoritien viereen levikkeelle sadevarustautumaan. Vaimolla ko. toimenpide tarkoitti sitä itsetuunatun vetoketjuviritelmän kiinnittämistä, HD-mies sen sijaan heitti päällihousut pois ja alkoi askarrella sadevuorien kimpussa. Siinä samassa samaiselle levikkeelle meidän ja kahden rekan lisäksi pyyhälsi bussilastillinen turisteja. Olivat saksalaisia - kaikki muut olisivat meneet jonkun kahvipaikan pihalle, mutta säästäväiset saksalaiset poikkesivat ilmeisesti hakemassa omia eväitään bussin tavaratilasta kaukana maksullisista palveluista. Sinänsä onni, etteivät olleet japanilaisia. HD-mies sloggeissaan olisi siinä tapauksessa tullut ikuistetuksi viiteenkymmeneen kameraan. Oli miten oli, hyvä oli, koska kilometri operaation jälkeen rupesi satamaan. Pahimman kuuron aikana olimme onneksi kahvilla.
Länsisatamaan piti tällä kertaa yrittää ilman opastusta, koska Nokian oiva Ovi rupesi parahiksi toimimaan oman mielensä mukaan. Päätimme seurata viittoja, mistä johtuen päädyimme paikkaan, jossa emme olleet ennen olleet. Siellä oli joku mies, joka pohti kanssamme ystävällisesti, miten ehkä pääsisimme sinne, minne halusimme. Matkalla sinne tapasimme Irinan ja kaverinsa, jotka neuvoivat ajamaan tuonne ja kääntymään oikealle, me kiitimme, ajoimme tuonne ja käännyime oikealle vasta hiukan myöhemmin. Siiten näimme laivan. Se oli talon takana, mutta me emme olleet. Siispä U-käännöstä tekemään. Laivalle löydettiin sitten ajoissa kuitenkin.
Muutakin liikennettä merellä oli. Totuuden nimessä on kuitenkin sanottava, että ei tämä ihan avomerellä ole, satamaan saavuttessa. Molemmat paatit tosin ihan kohtuuvauhdissa vielä, mutta kumpikaan ei osunut toiseen. Taisi olla suunniteltu juttu. Tuo valkoinen koukkasi tuosta meidän paatin vasemmalle puolelle ja me kaarsimme piakon oikealle.
Tallinnaan saavuttaessa taivas näytti melko mahtavalta.
Ja sitten satamaan tullessa satoi. Salamoi ja vettä tuli. Vaan eipä vaimo valittanut, hyvin piti puku vettä. Jossain siinä Promskin ja Liivalaian risteyksen tietämillä HD-mies vinkaisi ja selitti jotain sadevedestä, jälkikäteen vaimolle kerrottiin, että siinä vaiheessa hulahti läpi, mutta ei sitten sen jälkeen. Vettä kuitenkin oli ja paljon, ei ehtineet viemärit vetää. Viereisten kaistojen autot somasti roiskauttivat omien kaistojensa lainehdinnat HD-miehen ajokkkia kohti. Vaan kummasti se sade sitten taukosi. Hotellikin löydettiin ja nyt ollaan Hotel Dzingelissä. Tilava kahden hengen huone, aamiaisella ja pyörälle talli, 500 EEK eli 32 euroa, ei paha. Bussi kulkee keskustaan lähes vierestä, euron verran suuntaansa. Langaton etti toimii ilman eestä. Jos vielä aamupalakin on hyvä, varauksetta suosittelemme.
Tallinna on kaunis, kuten muistelimmekin. Kuvia näemmä lisätään huomenna, koska HD-mies on laittanut kameran akun lataukseen. Tässä kuitenkin näkymä bussilta hotelille tullessa a lá kännykkäkamera. (Ko. bussin kuljettaja oli tarkka, osasi saapua pysäkille täsmälleen turistin toivomaan aikaan. Ajoi autonsa oikeaan paikkaankin, vaikka kyydissä oli joku, joka hihkui useamman kerran, jotta 'takasi' ja 'kiännä ympär', vaan ei kuski kiäntänyt. Sitten se matkustajapolo päätti jäädä pois.) Tuossa vasemmalla Dzingel.
keskiviikko 7. heinäkuuta 2010
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommentti:
Minäpä kommentoin!!!
Hitsiläinen kun oli jäänyt monet tarinat lukematta kun luulin että pysytte kotona ettekä kirjoittele! Mutta hauska on lukea näitä teidän juttuja, kun se teiltä sujuu!! Huomenna käyn Perttua morjestaa (tarkoitus oli tänään mutta alkoi sataa... mutta ei sitten satanut kunnolla, että toivottavasti huomenna ei ole liian myöhäistä)
Tää joutuu tyytyymään blogimatkailuun kun meidän klaanin Jyväskyläänkin meno on tuskaa, mutta onneksi edes näin!
Mukavaa matkan jatkoa...
nim. kukkaistyttö
Lähetä kommentti