Kohti Hallstahammaria

HD-mies nukkui ilmeisen hyvin, vaimo tapansa mukaan vääntelehti. Molemmilla oli olkapää arka herätessä. Aamu kuitenkin valkeni ajallaan ja aamupalalle mentiin.

Olipa muuten ensimmäinen kohtaamamme hotelli, jossa aamupalalla oli tarjolla myös mm. Samarinia ja päänsärkypillereitä. Kätevästi siinä mehujen vieressä, heti ensimmäisenä ovesta tullessa. Ilmeisesti tuossa oli noudatettu periaatetta 'kun hätä on suuri, apu on lähellä'.

Hotellista uloskirjautumisessa piti hivenen rypistellä otsaa. Hinta, jota kesätyöntekijä meiltä halusi, oli enemmän mitä oli sisäänkirjautuessamme toisen ihmisen kanssa sovittu. Autoliiton korttia oli näytetty illalla, mutta koneella ei ollut siitä mitään merkintää. Aamuihminen puolestaan ei ollut koskaan moista korttia nähnyt. Siinä sitten pomoa soitti paikalle. Pomo tuli ja selvitti asian ja nyt tietää kesätyöntekijäkin sitten.

Vaikea aamu vaimolle. Väsytti ja pelotti taas vaihteeksi lähteä ajamaan. Ensimmäisenä ylämäki ja risteys, josta ei kunnolla nähnyt. Vaihteetkin temppuilivat, kuten vaimon jalatkin. Paikallinen päätti sitten viisaasti ajaa mieluummin ohi kuin yli. Pikatielle siitä taas kummasti selvittiin.

Puolenpäivän jälkeen kutsui ruokatauko. Ei sillä, että olisi nälkä vielä ollut, mutta oli sovittu, että neljän kieppeillä oltaisiin Hallstahammarissa ja tällä menolla siellä oltaisiin 'liian' aikaisin. Pysähdyspaikan sijaintia en nyt tässä muista, mutta paikan nimi oli Route 56. Ehkä siksi tangossa liehui lippu.

Tai sitten siksi, että paikkaa ylläpitivät kolumbialaiset. Sitä taas eivät olleet kolme ryöstäjää taannoin tienneet, olivat luulleet jonkun ruotsalaismummon minimarketkassaa tulevansa pöllimään. Roistojen kannalta oli kovin kurjaa, että vastassa olikin Kolumbiassa kasvanut potkunyrkkeilyharrastaja Charles Johansson veljensä Christerin kanssa. Onneton roisto oli mennyt saalis kourassaan ja pyssy vyöllään lopulta tuuppaamaan Charlieta, jolloin tämän päässä syntyi päätös sittenkin käyttää taitojaan eikä juosta karkuun. Pojat laittoivat sitten asetyypin ja tämän kaverin pakettiin, kolmas pääsi karkuun. Pojat pääsivät lehtiin. http://www.aftonbladet.se/svenskahjaltar/article13640760.ab  Mikä parasta – ruoka tuossa paikassa oli sangen ruotsalaista ja sangen hyvää. Ehkä tuo USA:n lippu olikin sen vuoksi tangossa.

Ajeltiin tovi. Nähtävyysviitta ohjasi Gysinge brukille.

Ihan hienon näköistä, vaikka ei oikein ollutkaan sisäänpääsyä minnekään kahta kauppaa lukuunottamatta. Ei nyt kuitenkaan ostettu leipiä eikä poppanoita, keramiikasta puhumattakaan. Maisemia katseltiin.

Tomtom kyllästyi yllättäen näihin isompiin teihin (no, olihan Gävlen jälkeen jo tie muuttunut mukavammaksi, enää ei ollut ajeltu millään moottoritiellä). Hallstahammaria lähestyttäessä koneoppaamme joka tapauksessa päätti ohjata meidät pienelle hiekkatielle keskelle jonkun ruotsalaismaajussin peltoja. Mikäs siinä. Ensimmäinen viiden kilometrin pätkä oli vaimon mielestä ikävämpi, koska siinä oli aika paljon pientä irtohiekkaa. Näkyvyys tosin oli hyvä, viljankorsi ei vielä ollut niin korkeaa, etteikö ylitse olisi nähnyt. Toisella samanmoisella pätkällä vaimo suorastaan nnautti ajamisesta, koska yllättäen arveli päässeensä jossain määrin jyvälle siitä, mitä pitäisi niissä vasemmalle kääntyvissä mutkissa tehdä. Jotenkin siinä soralla sitä oli helpompi harjoitella kuin asfaltilla. Nyt vielä kun saisi tämän kropan toimimaan vasemmalle samalla tavalla kuin oikeallekin. Mahdollisuudet selvitä hengissä tästä reissusta kasvaisivat silloin huomattavasti.

Viimein sitten löytyi oikea osoitekin. Siitä lienee jotakuinkin 10 vuotta, kun täällä on viimeksi käyty. Merkillistä, että talon asukkaatkin ovat samalla vanhentuneet sen saman 10 vuotta. Isännän tahtia tuo ei täysin ole vielä hidastanut, töitä puskee tietokoneella entisen malliin, vaikka askel onkin lyhyempi ja maailma hiljaisempi. Nyt on suunnitteilla jonkun lämpöpumpputehtaan ohjausyksikkö Kanadaan. Ikää miehellä mittarissa vasta 94 v. Emäntä on elämänsä kunnossa, päässyt eläkkeelle viime vuonna, joten nyt joutavat matkustelemaan.

Meitä kestittiin hyvin ja meille pestiin pyykit. Vinttikammarista saatiin maja ja hyvin nukuttiin. Merkillinen maa tämä Ruotsi – täällä ei ole hyttysiä. Vallan mainiosti on voitu joka paikassa nukkua ikkuna auki, vaikkei mitään hyttysverkkoja ole. HD-mies väitti tässä huoneessa yöllä yhden hyttysen tavanneensa, mutta sekin oli kuulemma ollut arka, koska oli kadonnut pelkän huiskaisun voimalla.

Kohta pitänee mennä aamupalalle, jotta pääsee taas tien päälle. Taivas on sininen ja keula kohti etelää.