Itää kohti (11.7.)

Niin se on, että jos aikoo pitää jollain tavalla tuoreena tällaisen päiväkirjoittelun, teksti on tehtävä saman tien. Jälkikäteen on aika hankala muistaa kaikkea, mitä haluaisi,vaikka jonkunlaisia muistiinpanoja onkin tehnyt. Tuo ajaminen vain on sen verran voimia vievää, että ei yksinkertaisesti ole ollut matkan varrella mahdollista kirjoitella. HD-miehen olisi pitänyt ymmärtää aina vähintään tunniksi rauhoittua majapaikkaan mihinkään kylille hinkuamatta, jotta vaimo olisi voinut hoitaa nämä tekstivelvollisuudet heti kättelyssä alta pois. Viime kesän reissu oli sen verran lyhyt, että sen jaksoi kirjoitella illalla siinä vaiheessa, kun soihdut sammuivat ja väki kuorsasi. Edelliskesänä sillä ei ollut väliä, jaksoiko päivällä pysyä hereillä, koska silloin tarvitsi vain istua kyydissä. Mutta eipä auta pyristellä - uskotellaan, että parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Puolalaisliftari oli suositellut joitakin nähtävyyksiä. Kuulemma Slowinski Park Narodowy Leban ja Czolpinon välillä liikkuvine dyyneineen olisi mainio nähtävyys. Sitä harkitsimme, olisi ollut tavallaan matkan varrella, jos ei pieniä poikkeamia lasketa, mutta sää oli sen verran epävakainen, että mieluummin suuntasimme pikimmiten kohti Gdanskia ja rengaskauppaa. Naviin oli pyöräliikkeen osoitekin valmiiksi laitettu. Ongelmana oli vain se, että sellaista kadunnumeroa laite ei tuntenut. Ohjasi meidät kyllä oikealle kadulle. Tietöiden kautta, kuinkas muutenkaan. Hidasajoa ja yllättäviä kaistanvaihtoja Gdanskin sisääntuloväylien ahtailla ruuhkakaistoilla. Vaimo olikin juuri sitä aina halunnut. Vaan eipä tuota leikkiä voinut keskenkään jättää. Kun oikea katu löytyi, navi oli tyytyväinen, HD-mies ja vaimo sen sijaan jalkautuivat kyselemään tarkempia ohjeita. Mersumies tankilla ei tiennyt mitään, huoltoaseman parkin vahtikoppiukko sen sijaan ilahtui kuullessaan Harley-Davidson -nimen. "Tuonne, tuonne, muutama sata metriä!" Tuonne sitten ajettiin, tosin hieman enemmän oli matkaa. Talojen  numerokilpiä tuijoteltiin ja sieltähän se liike sitten löytyi. KCF:n autokaistan takaa.

Sitten ruvettiin rengasta kyselemään. Turisti on yleensäkin liian laiska soittelemaan etukäteen minnekään, vaikka tällaisessakin tilanteessa renkaan tilaaminen olisi ollut järkevää. Eihän näillä tietenkään ollut hyllyssä sopivaa. Soittivat sinne ja soittivat tänne, ei löydy. Turistit jo melkein luovuttivat ja rupesivat puhumaan muusta. Sinisen mopon vasenta kylkeä houkuttelivat huoltomiehen katsomaan. "Saisitkos tämän pysymään kiinni ja mitenkäs, löytyisiköhän jotain ratkaisua, jolla saisi vilkun toimimaan...?" Huoltohemmo pohti ja poikkesi naapurissa, ei löytynyt sopivia osia. Firman renkaanmetsästäjä sen sijaan onnistui tehtävässään, renkaan saisi huomiseksi. No sehän otetaan, ei kuulemma maksanutkaan kuin 400 PLN eli halpa kuin mikä. Vaimo siinä vaiheessa keksi, että onhan ne kaatumispaikalta kerätyt vilkunosat laukun pohjalla...niistäpä sitten toimivan systeemin heppu kursi kasaan. Teipillä viimeisteli hienosti! Tunnin verran oli töitä siinä tehnyt (sopivasti sade ajoittui siihen väliin), mutta kun tuli laskun maksun aika, huitaisivat kättään molemmat heput. "You are on the road and you had a problem." Lupasi soitella seuraavana päivänä, kunhan rengas olisi tullut. Iloisena poistui turisti sitten hotellia etsimään. Vesisadekin siinä jo taukoa aloitteli.

Gdanskin keskustaan ei ollut mitään hinkua, olihan siellä toissa vuonna kuljeksittu pari päivää. Sopot oli sen sijaan tuntui helpommalta vaihtoehdolta. Tiedossa oli tosin sekin, että lomakaudella sieltä ei niitä kaikkein edullisimpia majoja ehkä löydy, varsinkaan rannan puolelta. Loppujen lopuksi pysähdyttiin ensimmäisen eteen osuneen hotellinnäköisen pihaan. Villa Sentoza, taisipa lukea myös Spa. Vaimo viisaasti lausahti respalle, jotta "I suppose you are some kind of hotel...?" Hyvin hillitsi itsensä neito, totesi että joo, hotelli ollaan. Alennusta ei ymmärtänyt niin paljon antaa, kuin turisti olisi mielinyt, mutta kun kahdeksi yöksi sitten päätimme huoneen ottaa, kaupat tuli.

Porsche oli siinä pihalla. Olikohan jätetty vihjeeksi, jotta kaikki tallaajat eivät yritä sisälle.

Sopotissa itsessään ei juuri muuta katsottavaa ole kuin ranta. Jos keli on kohdillaan, mikäs täälläkin olisi löhöillessä. Periaatteessa beachia riittää Gdanskista suunnilleen Gdyniaan asti eli kilometritolkulla. Poikettiin uimassa, kun sitten seuraavana päivänä huoltomiehen soittoa odoteltiin.

Sen verran pitää perua äskeisiä sanoja - nähtävyyshän se tällainen hotelli tietty on. Ei nyt tällä kertaa valittu majapaikaksemme, ehkä ensi kerralla. Siinä voisi sitten puutarhassa teetä siemailla, ei olisi ahdasta. Kirjanmerkkeihin http://www.sofitel.com/gb/hotel-3419-sofitel-grand-sopot/index.shtml

Tässä pari kuvaa muuten kylältä.

Tämän auton kuski ei ilmeisesti ollut löytänyt parkkipaikkaa muualta.

Siinä vaiheessa, kun turisti oli viimein istahtanut lounaalle, tuli odotettu renkaansaapumissoittokin. Okei, syödään ja tullaan. Jälleen vierähti aikaa, huoltomies tepsutteli välillä muualla, lieneekö poikennut naapurifirmassa rengasta laitattamassa.

Onneksi HD-miehellä on kaverinaan vihaisia lintuja.

Jälleen tuolla odotellessa iski kaatosade. Sopivasti. Nimittelivät meitä sateentekijöiksi. Siinä odotellessa ilmeisesti isopomo vaimoineen kävi kättelemässä ja juttelemassa, Katowicesta olivat poikenneet. Heräsi epäilys, että rengas oli heidän matkassaan tullut...se selittäisi hinnan: Laskun maksun aikana selvisi, että 800 PLN, katsokaapas se 400 PLN oli se, mitä se rengas HEILLE maksoi. Olkoon, rengas oli jo alla ja sitähän sitä tultiin hakemaan. Ja tulihan siinä se vilkunkorjauskin sitten maksettua :)

Illalla vaimo oppi, että sanomalla "Ksoangtsengtse" saa tällaisen.

Aamulla ei aurinko enää niin kovin paistamisella uhkaillut, että turistit päättivät suunnata edelleen itään päin. Alkoi tässä vaiheessa jo hiukan kotimaakin silmissä siintää, mutta ei vielä niin paljon, että oltaisiin Gdyniasta laivaan loikattu, vaikka sitäkin harkittiin.  Eteenpäin.