Kohti Puolaa 8.7.

Tässä vaiheessa alkoi olla  melko selvää, että me ei olla vain käymässä juniorijalkapallopelissä Ruotsissa, vaan taidamme joutua Puolaan. Vaimo oli jo jossain vaiheessa informoinut Szczecinissä asuvaa kesän alussa Tampereelta pelastettua puolalaisliftaria, että tulossa ollaan. Oltiin kuulemma tervetulleita. Hän itse olisi 18-30 -vuotiaiden partiolaisten kanssa kiipeilemässä kallioilla ja loikkimassa sillalta jokeen, mutta voitaisiin liittyä joukkoon, jos mieli tekisi. Majoittaisikin meidät mieluusti. Kiitimme ystävällisyydestä, mutta majoittuminen olisi mukavampaa tehdä melko pian ajon päättymisen jälkeen, eikä kalliokiipeily ajokamppeissa kuulostanut kovin viehkeältä. Niinpä kyselimme vihjeitä sopivasta hotellista. Hotelli Gryf kuulosti oivalta ja se asetettiin päämääräksi.

Matkalla oli liikennemerkki.

Matkalla jossain Brüssowin tienoilla HD-mies alkoi kaivata nähtävyyksiä. Tomtom sai jälleen tulla avuksi. Linna lähistöllä, siispä sinne.

Ei vaikuttanut kovin vilkkaalta, vaikka olikin parkkipaikka ja kaikkea. Eikä ihan vastannut käsitystä linnasta. Pikemminkin kommuuni. Joku radioasema siellä näytti toimivan.

Puolan puolelle putkahdettiin vähän niin kuin huomaamatta. Tai huomasi sen sitten, kun siellä oli. Liikennemerkkien lisäkilpiä ei enää ymmärtänyt ja tienpito oli jätetty vähemmälle. Szczecin kuitenkin löytyi ja vaimo jälleen iloitsi - pääsi ajamaan puolalaiseen suurkaupunkiin.

Hotel Gryf joka tapauksessa löytyi. Pyörille ei ollut paikkaa kuin kadulla. Hotellilla oli yksi oma parkkiruutu, mutta siihen ei kuulemma saanut parkeerata. Sen edessä oli hyvä valvontakamerassakin näkyvä tila, mutta arveluttavaksi asian teki se, että seuraava aamu olisi maanantai ja kaupungin jätekuskit saattaisivat jo aamutuimaan haluta pyörien edessä olevan jätelavan kyytiinsä. Vaimoa kovin huolestutti se mahdollisuus, että mopotkin siinä lytistyisivät. Päätettiin sitten loppujen lopuksi peruutella jalkakäytävää pitkin viralliselle parkille. Parkkilippuja ei haettu, vaikka respan tytön mielestä sellainen pitää aina maksaa. Myöhemmin sitten Michal meitä opastikin, että Szczecinissä ei mopojen tarvitse maksaa.

Päivällä katseltiin kylää omin nokin.

Tässä pytingissä toimi kiinteistönvälitystoimisto.

Szczecinin nuorisolla oli ollut euromielipide.

Lähellä Michalin kotia oli tällainen. Ihan vinolta tuo alempi osa tönöä näytti.

Tuollainen linnakin siellä on. Aika hieno.

Illemmalla tavattiin Michal, joka saapui kiipeilemästä kallioilta ja rymyämästä metsissä. Hän löysi meidät puistosta kotikirkkonsa edestä ja tarjosi lasin viiniä kotonaan.

Siinä samalla esitteli plasmapalloaan ja kuviaan Suomen matkalta. Sormet haisivat otsonilta, kun palloa hiplasi (näin turisteja valistettiin). Kuten videolta näkyy, lamppukin syttyi, kun palloa lähestyi. Ilmaa puhdisti tuo vekotin, mutta oli vielä kehitysvaiheessa, ei kestänyt kovin kauan päällä olla kuumenematta. Tässä kuva, linkissä siis video.

Sen jälkeen vielä muutama nähtävyys illan hämärtyessä.

Poikkesimme myös katselemassa näkymiä yli kaupungin Cafe 22:n ikkunoista. Michal kertoi, että Szczecinin vanha kaupunki on Euroopan nuorin vanha kaupunki, rakensivat sen sodan jälkeen sellaiseksi kuin se oli ollut ennen pommituksia.

Michal saatteli meidät hotellille. Sangen ystävällinen ihminen! Kovin mieluusti olisi meidät vielä seuraavanakin päivänä vieraanaan pitänyt, mutta tie poltteli turistin alla ja eteen päin oli mieli.