Sadetta karkuun (15.7.)

Tässä vaiheessa lienee hyvä varoittaa, että tässä tekstinpätkässä ei ole sitten kuvia. Pitää ehkä käydä joskus myöhemmin ottamassa niitä.

Siinä sitten aamu valkeni ja totta kai rupesi pilveä kasaamaan. Pientä piskottelua ilmoilla sinkoili jo pakkausvaiheessa. HD-miehen mopo vingautteli hälytystä huvikseen vielä siinä vaiheessa, kun se oli jokäynnissä. Kumma vekotin. Oli sitä jo edellispäivänä parkkiin ajettaessa tehnyt. Ei pitkään, mutta kuitenkin. Outo.

Siguldasta lähdettiin päämääränä Tartto. Tämä myös ystävällemme Tomtomille kerrottiin, jotta se pääsi juoniaan punomaan. Senhän se sitten tekikin. Kuka tahansa karttaa katsova huomaa, että Siguldasta on muutamakin kätevä reitti Tarttoon: Voisi oikaista siihen A3:lle, jolloin väylä olisi jokseenkin suora, toisaalta voisi edetä A2:sta pitkin ja poiketa Viron kaakkoiskulmalla kivoissa maisemissa mennessään tai sitten siitä A2:lta Cesiksen ja Valmieran kautta tuolle em. A3:lle. Kartta toki turistilla oli, mutta eihän näin helpossa suunnistustehtävässä sen katsomiseen tuntunut tarvetta, joten valta luovutettiin sellaisenaan kojeelle. Vaan mitäpä päätti Tomi-poika? Smiltene. Ehdottomasti Smiltene. Onko kukaan koskaan kuullut jostain Smiltenestä? Vaimoa alkoi hiukan epäilyttämään siinä vaiheessa, kun HD-mies ohitti Cesikseen johtavan tienristeyksen. Kovin tarkasti ei Latvian kartta kuitenkaan vaimonkaan pääkoppaan ole piirtynyt, joten huoli ei ollut suuri. Siinäkään vaiheessa, kun HD-mies kääntyi pienemmälle tielle, mitkään kellot eivät soineet. Latvian tiethän nyt ovat mitä ovat. Yksi vasikan ja koiran risteytys äityi laukkaamaan pellonpiennarta HD-miehen perään pian tuolle tielle käännyttyämme. Vaimosta se ei enää ollut kiinnostunut, uupui matkalla. Ja sitten, yhtäkkiä HD-mies pysähtyi. Oli kuulemma ajettu ohi risteyksen. Eipä siinä, käännytään siis ja mennään sille 'oikealle tielle'. Voi voi sentään. Siinä vaiheessa oltiin jo liian kaukana kaikista vaihtoehtoisista väylistä. Eteenpäin ajettaisiin, oli miten oli. Satoikin välillä. Hyvänen aika sitä tietä... lähinnä betoninkorvikkeeseen valettu rypytetty kynnöspelto. Ei kukaan täysjärkinen siellä vapaaehtoisesti ajele. Ihmetys oli suuri, kun vastaan tuli bussi. Ihan tältä vuosituhannelta näytti olevan, eikä siis mikään sellainen, joka oli lähtenyt liikenteeseen sata vuotta sitten ja juuri pääsemässä perille.

Siinä ajettiin joka tapauksessa. Kohti Smilteneä, koska Tomi-poika oli niin päättänyt. Selvisi se syykin, miksi juuri sinne. Siellä oli - kuinkas muutenkaan -  tietöitä! Siinä turisti sitten oli vieraassa kylässä ja se ainoa selkeä reitti eteenpäin oli poikki. Melko olematon väylä varsinaisen tien vieressä, ei sinne tohtinut. Turisti siinä ihmetteli aikansa ja antoi luultavasti kesän suurimman puheenaiheen sille pyhäpukuiselle huvittuneen näköiselle joukkioille, joka turisteja tuijotti. Parasta oli kuitenkin kääntyä ympäri ja kokeilla edellistä tienhaaraa. Siinä pohtiessa yksi pyhäpukuisista jo ehti rinnalle ja puhui. Latviaa, tietysti. Sitä turistin suvereenisti hallitsemaa kieltä. Riittävästi kuitenkin seassa vilisi sanoja 'links' ja 'rechts', jotta turisti tajusi asian ytimen. Sinne olematonta väylää kohti vain. Ja kas, siitähän lipsahti kivasti parin mökin välistä vähemmän olemattomalle väylälle. Muuten hyvä aika ja paikka ajella, mutta ilmeisesti koko Smiltenen väki tuli parhaillaan kirkosta juuri sitä väylää. Väkeä koko kadun leveydeltä (ts. kapeudelta), autoja parkissa molemmin puolin. HD-mies siitä hyvin pääsikin, sen verran ääntä sen mopo sai aikaan. Vaimoa eivät juurikaan noteeranneet. Siinä siten vaimo taas tykkäsi, yritti pujotella alamäkeen hiekkaista puolikuntoista mukulakiveä ihmisuhreja vältellen. Onnistuikin. Ja sitten löytyi taas tie.

Seuraava kaupunki olisikin sitten Valka/Valga. Valkan puolella oli tarkoitus etsiä se samainen huoltoasema, jossa vaimo toissakesänä päätti pudottaa kypäränsä maahan, ja käyttää siellä loput latit bensaan. Se nyt oli vain sitten niin, että kun tultiin sieltä Smiltenestä, oltiinkin yhtäkkiä korttelin verran Valgan puolella, mikä tarkoitti sitä, että latit eivät olisi enää kelvanneet (ei tosin käyty kokeilemassa). Palattiin vapaaehtoisesti takaisin Latviaan etsimään latikelpoista huoltoasemaa. Pientä pujottelua, osin omia jälkiä, mutta löytyihän se pääväyläkin (se, mitä olisi alunperinkin ehkä ajettu, ellei Tomppa olisi puuttunut asiaan) ja vanha tuttu huoltoasema. Sinne menivät latit liki kokonaan ja päästiin Viron puolelle. Tiet paranivat kertaheitolla :)

Vilkasta on liikenne, sen sai kokea ainakin yksi koiraparkakin. Vaimo muistelee, että Viron puolella tämä tapahtui, mutta voi se olla aiemminkin. (Vaimo on mielessään ihan väärin sijoittanut kolme hotelliakin, jotka ilmeisesti olivat jo ennen Siguldaa . Yksi päälle päin ihan kiva, sisältä lähinnä räkälä, toinen uloskin päin sellaienen murju, että uhohtakaa koko paikka ja kolmas oikein mukavan näköinen Autoliiton yhteistyökumppani). Joka tapauksessa tuon koiran vuoksi HD-mies pysäytti (ja niin teki rekkakin vastakkaisesta suunnasta) ja antoi tietä miehelle, joka lähti tien toiselle puolelle auttamaan koiraansa, joka oli aiemmin jäänyt auton alle. Törmääjä ei ollut jäänyt asiaa selvittelemmän. Ei jaksanut koira-parka itse kävellä kotiin, mies nosti sen syliinsä ja kantoi kotiin. Ei oikein hyvältä näyttänyt. Kamalaa, että ihmiset oikeasti asuvat ihan noiden vilkkaiden teiden vieressä.

Viron puolella melko pian pysähdyttiin leivoskahville. Tai oikeastaan ihan vain kahville, mutta HD-mies innostui ihan leivokset ostamaan, koska vain 70 snt kappale maksoivat. Vaimo veikkaa paikan olleen Röngu. Googlen Street View vahvistaa veikkauksen ja valaisee paikan olleen Pagari Pubi. Kun siinä paikallista nuorisoa ja lapsia katseli, ei kateeksi käynyt. Heidän aikansa meni hiukan itseä vanhempia paikallisuoppoja talutellen.

Tartoon sitten tultiin, riittävästi matkalla kastuneena ja vettä valuvana. Hotellin piti Tompan mielestä olla siinä ja just, joten HD-mies ajoi siihen. Vaimokin on aina halunnut ajaa suojatien kohdalta jalkakäytävälle ja betoniporsaitten välistä paikkaan, mihin ei ilmeisesti ainakaan siitä suunnasta saisi ajaa. Noh, hotelli  Pallas siinä kuitenkin oli ja sinne mentiin. Mopotkin saatiin ihan kameravalvonnan alle. Respan tyttö oli viisas. Katsoi, kun vaimon hihasta valui vettä sisäänkirjoittautumiskaavakkeen päälle ja kysäisi: "Sataako siellä?" Mitä siihen vastaamaan...ei sada, ei toki sada, huviteltiin ajamalla pikapesuun, kun ei muutakaan keksitty... "Sataa..."

Tästä jatkuu huomenna. Ehkä. Sitten on kuviakin.