Hotelli oli kohtalaisen hyvällä paikalla ihan siinä Tarton Kaubamajan vieressä. Kohtalaisen kokoisen maisemaikkunankin olivat siihen pykänneet.
Siitä näkyi maisemia. Maisemassa näkyi sateen uhka.
Kaubamajahan se siinä naapurissa.
Hyvä oli tiirailla ihmisiä yläilmoista.
Vaimo näki patsaan ja innostui kuvaamaan. HD-mies tosin valisti, että on se ennenkin nähty ja kuulemma jopa kuvakin siitä otettu. Joka tapauksessa ihan hauska mittasuhdepysti.
Leppäkerttujakin kylässä oli. Suurempia kuin Sopotissa, mutta vähemmän. Ei tainnut tulla tuossa Sopotin pätkässä mainttua, että niitä siellä todellakin oli liki riesaksi asti.
Hotellin aamiais-/ravintolatilassa oli vekkuli systeemi. Tokkopa mikään ainoa laatuaan, mutta vaimo ei ollut moista ennen nähnyt. Jos tykkäsi jotain tilata, saattoi siitä rimpauttaa tiskille. Toisiin pöytiinkään ei tarvinnut huudella, saattoi soittaa.
Paikka oli jokseenkin brittihenkinen nimeään myöten (Big Ben). Portaikon rekvisiitta liittyi myös puhelimiin.
Nähtävyyksiä ei sen kummemmin käyty katsemassa. Yksi mökki siinä törrötti reitillä.
Iltasella poikettiin hotelliesitteen mainostamassa pikkuruisessa pubissa nimeltään Möku baar. Ei ollut todellakaan koolla pilattu paikka, mutta ilmeisen suosittu. Nyt ei ollut ruuhkaa, istumapaikkakin löytyi - sattuipa samaan paikkaan pari Suomi-motoristia Sastamalasta. Siinä sitten vaihdeltiin kuulumisia ja ihmeteltiin hetki maailmanmenoa. Oletettavasti Petri toivoo tuon tapaamisen jälkeen Kaijankin ryhtyvän itse ajamaan :)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti