Näkemiin, Puola! (13.7.)

Vaimo oli illalla katsonut, että parkista sitten oikealle ja siitä seuraavastakin risteyksestä oikealle, jos halutaan päästä oikealle tielle. Ovela Tomtom on ilmeisesti liittoutunut vaimoa vastaan ihan oikeasti. Käännytti oikealle (vasemmalle ei saanut kääntyä), mutta eikös HD-mies Tomtomin opastamana tehnytkin sitten U-käännöksen! Ai että, vaimo näitä rakastaa! Jostain ihmeellisestä syystä navi tahtoi johdattaa meidät sinne samalle tietyömaalle, missä edellispäivänä oli jo poikettu ja ajatti sitten sitä kautta takaisin juuri sille väylälle, mihin vaimo olisi alunperinkin halunnut. Grrr.

Joka tapauksessa jälleen kylästä ulos ajauduimme. Jossain vaiheessa HD-mies ne vaimon joustot hoiti kuntoon. Tai siis vaimon pyörän joustot. Vaimo on jo niin vanha, ettei enää jousta. Samalla huoltopaikalla juotiin jäätee ja pullocapucino, sekä ostettiin Kaliningradin kartta. Michal oli selvitellyt meille viisumihintojakin, mutta pikaviisumit olisivat käyneet liiaksi turistin kukkarolle. Siispä tuo kartta ostettiin ihan tulevia reissuja silmällä pitäen. Ehkä joskus?

Päivän tavoite oli lähinnä ajella teitä nro 650 ja 651 ja poistua Puolasta. Maisemat olivat ihan mukavia, tie sitäkin mukavampaa. Jossain vaiheessa HD-mies tahtoi ottaa kuvan, joka omalla tavallaan aika kuvaava, joskin ei ehkä kuitenkaan tee ihan oikeutta Puolalle.

Tuolla Gołdapissa joku paikallinen jäi tuijottamaan risteyksessä HD-miehen mopon perään niin tiiviisti, että yritti sitten ajaa vaimon päälle. Vasemmalta ja kolmion takaa tuli. Vajaat puoli metriä taisi väliä jäädä. Vaimo pui joutessaan nyrkkiä. Ei osunut. Ei auto eikä nyrkki.

Toissa kesänä Rutka-Tartakissa kamikazekoira yritti päihittää mopon. Tällä kertaa otusta ei näkynyt. Turistit pysähtyivät lounaalle. Paikallinen kuppila oli ilmeisesti seudun suosituin, koska vipinää riitti, eikä turistin pinna meinannut kestää. Vaimo oli HD-miehen innostamana jo noussut poistuakseen, kun tyttö viimein kiiruhti tilausta ottamaan, Vaimo jonkun puolalaisen hapansopan siinä sitten söi. Nimensä mukainen tuo oli. Salaatin kera ihan ok kuitenkin. HD-mies söi jotain perusruokaa. Nälät jäivät sille kylälle.

Tarkoitus oli tankata lopuilla zloteilla vielä ennen rajaa. Vaimon mopon entinen omistaja oli sanonut, että ysikasia pitää juottaa. Sitä sitten yritettiin täälläkin metsästää, mutta näyttipä olevan vain ysivitosta. Kiire ei vielä ollut, joten muutamaakin asemaa kokeiltiin. Yhdeltä remontissa olleelta lähtiessä sitten vaimo arveli kuulevansa ÄÄNIÄ. Ei sen suuremmin tuosta vielä huolestunut, vaan kuulosteli. Zlotyt vaihdettiin rajalla liteiksi ja lähdettiin tavoittelemaan liettualaista tankkia. Vaan kas kummaa - heilläpä onkin siellä myynnissä E15 -menovettä. Ei sitä ainakaan voi vaimon mopolle juottaa.

Alytusia kohti oli aie. Navi ohjasi meidät jälleen tietyömaalle. Tällä kertaa ihan umpitiemerkilä oli valtaväylä varustettu. Siinä ihmeteltiin ja jo ympäri käännyttiin, kunnes paikallisauto tummennenttuine ikkunoineen pysähtyi. "Ei tuosta merkistä tarvitse välittää, kyllä sinne voi ajaa." Kovin luottamusta herättävää...eikös tämä Kaunasin ja Marijampolen lähiseutu ole kuuluisa kaiken maailman rosmoista?

Turisti kääntyi siinä vaiheessa kuitenkin ympäri,koska tummennetut miehet eivät osanneet kertoa, kuinka kaukana huoltoasema olisi. Bensa ei sinänsä enää tuottanut huolta, mutta ne äänet. Nyt HD-mieskin niitä kuunteli. Vaimon mopo tahtoi öljyä. Niin sitten HD-mies jätti vaimon liettualaisen tien varteen ja lähti öljynetsintään. Tällaisen toi ja matka jatkui.

Vaimo oli nähnyt, että ihan oikea rekkakin oli sitä umpitietä kohti mennyt, eikä ollut palannut. Jospa sittenkin kokeillaan, koska ei jaksa kiertää? Ja kas, pääsihän sieltä. Ei nyt ehkä ihan kaikkein virallisin tieversio, eikä varmaankaan käytössä yleiselle liikenteelle ainakaan työaikana. Hiukan kapeahkoa tilapäistietä, pehmeää hiekkaa ja monttuja. Mutta työajan jälkeen...jep. Ja olihan sentään perjantai 13. päivä. Piti kokeilla. Ja onnistuihan tuo siirtyminen. Jatkossa valtatie (joka siis jatkui jälleen ehjänä jonkun matkan päässä) oli varsin hiljainen.

Löytyi Alytus. Hiljainen kaupunki. Talon seinässä jälleen "HOTEL". Mutta missä? Jälleen vain ravintola. Sieltä astahti parahiksi terassille miekkonen, joka ymmärsi sanan 'hotel' ja liettuaa puhuen johdatti turistit talon toiseen päähän. Siellä oli kuin olikin hotellin ovi. 

Neuvostomallisen jotakuinkin käyttämättömän aulan kautta portaat ylös. Siellä oli kivikasvoinen respansetä. Ihan ystävällinen ja asiallinen, mutta adjektiivi 'hersyvä' ei ainakaan häneen sopinut. Ehkä hivenen hommaansa kyllästynyt. Huone löytyi kuitenkin, samoin ihan oma lukittava talli pyörille. Aamiaista ei viikonloppuna olisi valitettavasti tarjolla. Kortti ei käynyt. Neuvoi kuitenkin pankkiautomaatin paikan (siinä poliisiaseman vieressä kadun toisella puolella parin sadan metrin päässä) ja armeliaasti käski meitä ensin rauhassa siistiytymään, ennen kuin rahan perään lähdetään. 

Kylällä ei juuri mitään nähtävää ollut, tai sitten ei vain jaksettu etsiä. Sen verran silmäiltiin, että tiedettiin, moneltako  ravintolat aamulla aukeaisivat. Paikallisten mukaan kaikki oavt poistuneet kaupungista järville, koska on viikonloppu.

Aamulla käytiin syömässä parit pannukakut, jotta jaksaa lähteä eteenpäin. Torilta ensin etsittiin evästä, mutta torikahvilat eivät kuuluneet tämän kylän perinteisiin. Kukkia, marjoja ja vihanneksia kyllä myivät. Outoa, että kaikki myytävä leipä oli muoviin pakattua teollisuusleipää. Missä tuoreet sämpylät?